Testissä: REI-O – Robotrooninen matikka
Kertotaulujen sujuva hallinta on matematiikan opiskelun kulmakiviä. Siksi taitoon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.
Jos koululainen kaipaa treeniä kertotaulujen kanssa, voi ratkaisu ongelmaan olla tämä peli.
REI-O – Robotrooninen matikka vie pelaajan hauskalle seikkailulle mystiselle robottisaarelle, mutta vaatii tasaisin väliajoin pinnistelemään aivoja myös matikan parissa.
Tehtävissä kerrotaan ja jaetaan sekä sovelletaan opittuja taitoja käytännön tilanteissa.
Pelaajan täytyy muun muassa mitata aloja, järjestää eripainoisia laatikoita järjestykseen sekä laskea sanallisia kertotaulutehtäviä. Ja sitten on vain niitä ihan perinteisiä laskutoimituksiakin.
Lapsen mielenkiintoa pidetään yllä pelin seikkailullisella osiolla. Tarkoitus on tutkia saarta ja kerätä sieltä resursseja kuten puuta ja kiveä. Kerätyillä resursseilla suoritetaan robottien antamia tehtäviä, jotka vievät tarinaa eteenpäin.
Peli ”vaatii” laskemista suhteellisen usein, joten pelkkää hupia ja seikkailua pelaaminen ei missään tapauksessa ole.
REI-O on myös pelinä pitkä eikä sitä pelata läpi ihan tuosta noin vain. Matemattisten tehtävien pariin siis joutuu palaamaan useaan otteeseen eri päivinä.
Peli on tekstitetty suomeksi ja se sisältää myös suomenkielistä puhetta. REI-On pelaaminen vaatii hieman ymmärrystä peleistä sekä keskittymistä, joten se on tosiaan koululaisten heiniä pienempien nassikoiden sijaan. Sisältö sinäänsä on kilttiä ja värikästä ja sopii minkä ikäiselle vain.
Peli on saatavilla useille eri laitteille. Pelasin itse iPhonella, jolla peli pyöri oikein kivasti. Joskin jotkut teksteistä olivat niin pienellä, että lukeminen tuotti keski-ikäiselle ikänäköiselle pelaajalle vaikeuksia.
Peli lienee alun perin tehty tietokoneen isommille näytöille, mikä aiheuttaa tekstihaasteen. Itse pelaamista joissain kohdissa eteen tuleva pieni präntti ei kuitenkaan haitannut.
REI-On on julkaissut Niilo Mäki Instituutti, joka on myös suositun Ekapelin takana. Kyseessä on siis luotettava, kotimainen ja asiantunteva taho.
Peli on ilmainen eikä välttämättä vaadi rekisteröitymistä, vaikka sellaista pelin aluksi ehdotetaan. Mukana ei ole myöskään lisäostoja tai mainoksia.
Jos kertotaulut ovat perheessä ajankohtaisia ja seikkailupelit lapsen mieleen, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!
Peli on saatavilla sekä Applen laitteille että Androidille. Lisäksi siitä on versiot myös tietokoneelle. Latauslinkit löytyvät pelin omilta sivuilta.
Kategoriat:7–8-vuotiaille, 9-12-vuotiaille, Android, Ilmaiset, iOS (Applen laitteet), Pelit




Puhelin mukaan retkelle: Pelillinen bongaussovellus innostaa isot ja pienet luontoon
Moonshot Mission: Pieni suomalainen ilmaispeli on silkkaa hauskuutta ja hyvää mieltä
Ilmaispeli Möllit on kivaa yhteistä tekemistä koko perheelle
Pokémon Smile -pelissä hampaat harjataan Pikachun johdolla 
Vastaa