Ilmaispeli Möllit on kivaa yhteistä tekemistä koko perheelle

Möllit

Uusintatestissä: Elder Goo – Möllit

Pikku Kakkosen vuonna 2015 julkaisemaa Möllit-ilmaispeliä on varmasti tahkottu monessa suomalaisperheessä. Ainakin meillä se oli aikanaan yksi leikki-ikäisemme ja vanhempienkin suurista suosikeista.

Pulmapeli vaatii nokkeluutta ja ongelmanratkaisunkykyä. Lisäksi se on hauska ja tarjoaa haastetta monen ikäiselle pelaajalle.

Törmäsin Mölleihin nyt pitkästä aikaa uudestaan ja testasin muutamien kenttien verran, miten peli sujuu.

Kaikki tuntui olevan ennallaan. Sekä iOS- että Android-versiota onkin päivitetty aika hiljattain, ja ainakin iOS17 varustettulla iPhonellani se toimi yhä oikein mainiosti.

Möllit eroaa monista muista lastenpeleistä siten, että sitä voi helposti pelata useampikin perheenjäsen yhtä aikaa ja sen parissa viihtyy aikuinenkin ihan aidosti.

Pelin idea johdattaa neljä eriväristä, sööttiä palluraista tasolta toiselle puzzleja ratkomalla. Jokainen taso on sokkelo, josta selvitäkseen täytyy liikutella pallurat läpi suljettujen porttien kunkin ötökän yksilöllisiä erikoisominaisuuksia hyödyntämällä.

Peliä helpottaa (tai vaikeuttaa) se, että ruudulla voi tökkiä useampi sormi yhtä aikaa omaa hahmoaan liikuttamassa. Sekasorron välttämiseksi pelaajien onkin kommunikoitava ja punottava suunnitelmaa yhdessä päästäkseen eteenpäin.

Yksinpelikin toki onnistuu. Pelattavaa on paljon, joten vanhempi voi olla mukana vaikka silloin tällöin ehtiessään. Peli tallentuu automaattisesti ja vanhoille tasoille voi myös palata myöhemmin uudestaan. Tätä ei pelata läpi päivässä tai kahdessa.

Möllit sopii mielestäni lapsille noin viidestä ikävuodesta ylöspäin. Koska pulmat ovat välillä aika haastavia, tarvinnevat pienemmät ainakin välillä aikuisen apua. Alkuun pääsee sillä, että ymmärtää hahmojen omaavan erilaisia taitoja. Kutakin tarvitaan erikseen, jotta tasolta toiselle päästään etenemään.

Koska Möllit on tosiaan Pikku Kakkosen julkaisema, se on ihan oikeasti ilmainen eli mainoksia, lisäosien myyntiä tai muutakaan hyhmäistä se ei sisällä.

Pelin on kehittänyt jyväskyläläinen Zaibatsu Interactive.

VINKKI: Peli on parhaimmillaan tabletilla pelattaessa. Suurempi näyttö on paras vaihtoehto ainakin silloin, kun pelaajia on useampi.

Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Möllit
ja Androidille tästä: Möllit



Kategoriat:5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, 9-12-vuotiaille, Android, Ilmaiset, iOS (Applen laitteet), Pelit

Avainsanat:, , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: