Mato solmussa ja kilppari väärinpäin! Tunteikkaassa lastenpelissä leikitään eläinlääkäriä

Testissä: Toca Pet Doctor

Rupesin pitkästä aikaa pelailemaan jo useamman vuoden vanhaa Toca Pet Doctor -eläinlääkäripeliä.

Ilokseni huomasin, että se on yhä todella hauskaa leikittävää pikkulapsille. Äpsiä on myös päivitetty ihan hiljattain, joten kyseessä on myös teknisessä mielessä ihan toimiva peli.

Nykyään Toca Boca kehittää lähinnä Life-sarjan pelejään, mutta aiemmin ruotsalaislähtöinen pelifirma teki myös muunlaisia, perin persoonallisia lastenpelejä.

Muista testaamistani Toca Bocan peleistä voit lukea tästä!

Värikäs ja kekseliäästi toteutettu Toca Pet Doctor sijoittuu nimensä mukaisesti eläinlääkäriasemalle.

Odotushuoneessa kököttää 15 enemmän tai vähemmän vaivaista eläintä, joita kutakin klikkaamalla pääsee pelaamaan minipeliä ja tekemään hoitotoimenpiteitä.

Pupua hoidettaessa lapsen pitää osata raahata oikean muotoinen laastari saman muotoisen pipin päälle. Röyhtäilevän hiiren massusta taas pitää sormella poksautella ilmakuplia, ja koiran turkista löytyvät kirput raahata sormella purkkiin.

Pelin eläimet ovat persoonallisia ja ilmeikkäitä. Ne ovat väreiltään ja ulkomuodoltaan selkeitä ja helposti hahmotettavia. Pelimaailma on toisaalta hulvaton, toisaalta vähän surullinen ja ehkä hieman vinksahtanutkin.

Kuhmun päähänsä saanut lintu hoipertelee lattialla sekavana ja kastemato vääntelehtii solmussa hyllyllä. Lampussa roikkuvan hämähäkin kaikissa silmissä on tulehdus ja sammakolla outoa vihreää ihottumaa.

Kilpikkonan ainoa ongelma on se, että se on kiepsahtunut selälleen. Kyllähän sellaisesta nyt paha mieli tulee. Onneksi eläinlääkäri auttaa!

Kaikki vaivat ovat luonnollisesti helposti pienenkin lapsen hoidettavissa, ja surkean tai jopa äkäisen näköiset eläimet tulevat nopeasti tyytyväisiksi.

Kun potilaiden vaivat on hoidettu, niille tarjoillaan niiden herkkuruokaa: koiralle koirankeksejä ja sammakolle ötököitä, pupulle porkkanaa ja niin edelleen. Vähän tulee leikin lomassa tutustuttua siis myös eläinten ruokavalioihin.

Tervehtyneet lemmikit palaavat odotushuoneeseen ottamaan torkut. Kun kaikki viisitoista potilasta on hoidettu, on peli loppu. Onneksi sen saa aloittaa vaikka heti alusta!

Pelin voi pelata läpi vaikka yhdellä istumalla. Tai sitten omaa suosikkieläintään voi hoitaa yhä uudelleen ja uudelleen. Itselläni on pieni ystävä, joka tykkäsi erityisesti hoitaa siipensä loukannutta pulua, koska oli joskus ulkona nähnyt loukkaantuneen linnun.

Kyseessä on tosi symppis peli, joka sopii selkeytensä puolesta vaikka jo ihan parivuotiaillekin pelaajille. Sanoisin, että pelistä innostunevat eniten noin 2-6-vuotiaat eläinten ystävät.

Toca Pet Doctor

Itse pidän tämän tyyppisistä peleistä, joissa on selkeä alku ja loppu. Näin pienen lapsen peliaikaa on helppo rajata sanomalla, että eläimet menivät nukkumaan ja peli on ohi.

Eläinten hoitoa sisällään pitävät minipelit ovat myöskin niin lyhyitä, että niiden avulla lapselle löytyy helposti pelistä niin sanottu lopettamisen paikka, mikäli tarve niin vaatii.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että jos eläimistä on hoitanut vain osan, ei peli tallennu seuraavaa pelikertaa varten, vaan se on aloitettava alusta.

Ainakin toisinaan kannattaa siis varata peliaikaa sen verran, että kaikki eläimet ehtii hoitaa kuntoon. Ripeältä aikuispelaajalta tähän menee aikaa ehkä kymmenisen minuttia, joten loputtoman pitkästä ajasta ei onneksi ole kysymys.

Toca Pet Doctor

Toca Pet Doctor ei sisällä kolmannen osapuolen mainoksia tai sovelluksen sisäisiä ostoja.

Lapsilukon takana olevasta vanhempien osiosta löytyy linkki peliohjeisiin ja tekijöiden esittelyyn. Äpsi löytyy sekä iOS- että Android-laitteille ja sitä pelataan laite pystysuunnassa.

VINKKI: Keskustele pelistä lapsen kanssa. Mitä tuttuja eläimiä pelissä näkyy? Miksi ne ovat tulleet eläinlääkäriin? Miltä niistä tuntuu ennen vastaanotolle pääsyä, entä sen jälkeen? Mitä eläimet tykkäävät syödä?

Peli löytyy nykyisin ainoastaan Toca Bocan kuukausimaksullisesta Piknik-kokonaisuudesta, jossa on muitakin sarjan pelejä.



Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, Pelit

Avainsanat:,

  1. Hei, kiva vinkki, kiitos. En ole tästä pelistä ennen kuullut, mutta monta hyvää juttua .. pelillä on alku ja loppu sekä sisältää kivaa tekemistä. Meidän vanhin vähän kasvanut ulos tästä, mutta tiedän kyllä kenelle pääsen suosittelemaan 👍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *