Testissä: Osmo Genius Starter Kit. (Tuote saatu valmistajalta testaamista varten.)
Älylaitteiden käyttäminen oppimisen välineenä on aina kiinnostavaa, mutta ihan erityisen kiinnostavaa se on mielestäni silloin, kun virtuaaliseen tekemiseen yhdistetään reaalimaailman asioita, vaikkapa rakennuspalikoita ja piirtämistä.
Osmo on tuonut markkinoille sarjan opettavaisia ja leikkisiä pelejä, joissa iPadilla pelaamisen välineinä käytetään pelin mukana valmiiksi tulevia oikeita pelivälineitä. Pelissä niin sanottu ruutuaika yhdistyy konkreettisesti käsillä tekemiseen, ja oppiminen tapahtuu leikin, itse kokeilemisen ja lopulta hoksaamisen kautta.
Homma toimii niin, että kotiin ostetaan Osmo Genius Starter Kit -paketti, jossa mukana on teline tabletille, peiliosanen pädin etukameralle sekä muutama setti erilaisia palikoita, kirjaimia ja numerolappuja. App Storesta käydään lataamassa peliin kuuluvat sovellukset ja aletaan pelata.
Genius Starter Kit on suunnattu 6-10-vuotiaille. Aloituspakettiin voi halutessaan ostaa myöhemmin lisäosina sekä pelejä ja uusia palikoita. Starter Kitissäkin on kuitenkin niin paljon pelattavaa, ettei lisäpeleille ole mielestäni ihan heti tarvetta.
Perheemme Pokémon Go -sukupolven edustaja innostui lisätyn todellisuuden oppimisesta kovasti. Alakoululainen totesikin, että tällaistahan voisi pelata vaikka koulussa. Itsekin olen varma, että noheva ope löytäisi Osmolle paljon hyvää käyttöä esi- ja alkuopetuksessa. Kotona ainakin homma toimi hienosti.
Genius Starter Kit sisältää viisi vähitellen vaikeutuvaa peliä. Kerron ensin kunkin sisällöstä muutamalla sanalla ja palaan sitten omiin kokemuksiimme.
Tangram. Palapeli, jossa eri muotoisista puupalikoista kootaan mallin mukaan erilaisia hahmoja, jotka sitten heräävät ruudulla eloon.
Numbers. Lukumäärät, numero ja laskeminen tulevat tutuiksi, kun tabletin eteen asetellaan numerolappusia laskutoimituksiksi. Pelin teemana ovat merialueet ympäri maailman, ja laskutoimituksista saa palkinnoiksi merieläimiä.
Masterpiece. Piirtämispelissä tarvitaan käden ja silmän yhteispeliä. Paperille voi ääriviivoja pitkin kopioida sovelluksesta valmiiksi löytyviä kuvia tai sitten iPadiin voi tallettaa kuvan mistä tahansa omasta esineestään ja piirtää sen.
Newton. Hauska peli, jossa ohjataan palluroita ruudulla oikeaan paikkaan. Pelin juju on siinä, että paperille piirretyt kuviot siirtyvät ruudulle reiteiksi, joita pitkin pallurat pääsevät maalinsa.
Words. Pelissä edetetään tasolta toisella englanninkielisten sanojen puuttuvia kirjaimia hoksaten. Oikea kirjain asetetaan pöydälle tabletin eteen ja peli kertoo, menikö oikein.
Meillä pelejä testasi isompi alakoululainen, jolle matikkatehtävät olivat jo helppoa kauraa. Helppoudesta huolimatta pelaaminen oli kiinnostavaa, sillä oli jännä kokeilla, millä eri keinoin oikeaan lopputukseen voi päästä.
Vaikka kyseessä on matikkapeli, ei yhtä ainoaa oikeaa vastausta ole, ja pidinkin juuri matikkapeliä kaikken hyödyllisimpänä osana Osmo-kokonaisuutta. Vähän nuoremmalle matikkahirmulle tästä on takuulla paljon hyötyä. Matikan ohella pelissä saa tietoa luonnosta, joskin englannin kielellä.
Lapsen suosikki peleistä oli Newton. Ensin pelasimme sitä ohjeiden mukaan kynän ja paperin kanssa, mutta pian lapsi keksi, että palluroita voi ohjailla myös omilla käsillä tai millä vain käteen osuvalla esineellä.
Motoriikkaa ja luovuutta pääsee siis harjoittamaan, ja peliä voi pelata myös kaverin kanssa vaikkapa taso kerrallaan vuorotellen.
Myös Tangramin palapelit olivat meidän molempien mieleen, vaikka palikoiden asettelu vaatikin välillä useamman yrityksen, kun sovellus ei aina ihan pysynyt nopean kokoajan tahdissa mukana ja alkoi bugittaa kesken kokoamisen. Tämä oli kuitenkin kokonaisuuteen nähden pikkuvika, ja pääasiassa peli toimi, kuten pitikin.
Words-pelin harmillinen miinuspuoli on kieli. Pelejä ei ainakaan toistaiseksi saa suomeksi, jolloin sanapeli ei anna suomalaislapsille samanlaista kokemusta kuin englanninkielisille pelaajille. Lukemaan jo oppinut lapsi voi kuitenkin hyvin harjoitella pelin avulla englannin kielen sanoja. Näin meillä tehtiin, ja peli toimi tarkoitukseen ihan hyvin.
Muissa peleissä englantia ei itse pelaamiseen tarvita, ja tarvittaessa aikuinen voi aina kääntää tekstit. Osmo ei kuitenkaan ole niitä pelejä, joita pelataan yksikseen vaikkapa auton takapenkillä mummolamatkalla, vaan enemminkin pöydän ääressä tai muuten tasaisella alustalla kotona tai koulussa, joten aikuinen lienee joka tapauksessa lähettyvillä ohjaamassa ja neuvomassa.
Pelata voi yksin tai kaverin kanssa. Esimerkiksi Words-pelissä on kaksinpelin mahdollisuus, mutta muitakin pelejä voi hyvin pelata yhteisvoimin.
Olen itse ollut jo vuosia tavattoman kiinnostunut uusien digitaalisten laitteiden käyttämisestä oppimisen välineenä. Tosiasiassa hienoinkaan laite ei kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan huolella tehtyjä ja oikeasti opetusta hyödyttäviä sovelluksia.
Markkinoilla on paljon hyviäkin pelejä, mutta valitettavan usein tuntuu siltä, ettei sovelluksia ole kehitetty ihan loppuun asti ja se opettavainen aspekti on vähän niin kuin päälle liimattu ominaisuus.
Osmossa on kuitenkin ajateltu pidemmälle ja käytetty älylaitteiden valmiita ominaisuuksia nokkelalla, luovalla ja monipuolisella tavalla hyväksi. Tällaista tuotesuunnittelua arvostan ja tällaista kaipaisin markkinoille rutkasti lisää.
Lasten leikin ja omien oivallusten lisäksi Osmon peleillä on tarjota jotakin myös aikuisille. Osmo Parent -sovelluksessa vanhemmat saavat pelivinkkejä ja voivat seurata lapsen edistymistä ja pelien parissa käytettyä aikaa.
Sovellukseen voi luoda oman profiilin usealle lapselle, jolloin jokainen yhteistä laitetta käyttävä voi edetä peleissä omaan tahtiinsa.
Osmo on yhteensopiva iPadien ja Amazon Fire -tablettien kanssa. Tarkat laitevaatimukset ja muutkin lisätiedot peleistä löytyvät Osmon nettisivuilta.
Kategoriat:Opetuspelit, Pelit, Sisältöyhteistyö, Sovellukset, Yleiset artikkelit
Kuulostaapa tosi fiksulta tuo, että kädentaitoja harjoitetaan padien avulla. Se ehkä tekee oppimisesta kiinnostavampaa näihin härpäkkeisiin tottuneille ja tosi tärkeitä kuitenkin nuo motoriset taidot.
Totta! Ihan huikealla tavalla on keksitty yhdistää digitaalisuutta ja ”oikeita” esineitä.
Kaikkea ne keksii sanoo tällainen vanhus! Mutta hyvällä tietenkin, meidän ekaluokkalainen sai koulussa ensitöikseen padin, joka on oppimisen apuna ja välineenä melkein päivittäin. Se on ollut hyvä juttu, vaikka vähän sitä etukäteen mietin miten homma sujuisi noin nuorilta. Hienosti menee ja tällaiset kehittyneet pelit kuten nämä ‘Osmon pelit’ tekevät oppimisesta varmasti mukavaa ja mielekästä. Saattaa oppi jäädä päähän asti. 🙂
Kiitos tästä, laitoin myös eteenpäin 🙂