Leffa: Haikarat on humoristinen toimintapläjäys – ja hyvä aloitus vauvakeskusteluille

haikarat2Ennen haikarat toivat ihmisille vauvoja, nyt ne kuljettavat tilauksia nettikaupasta. Miten hauska ja nykyaikainen lähtökohta lastenelokuvalle!

Liiketoimintaidean muuttaminen on muuttanut kuitenkin myös haikaroiden työnkuvaa. Kun ennen oli hankaluuksia eläväisten kuljetettavien kanssa, on haasteena nyt firman osakekurssin menestys.

Vahingossa käynnistynyt vanha vauvatehdas aiheuttaa kuitenkin hämminkiä.

Kuten odottaa saattaa, Haikarat-elokuvan juoni tarjoaa hauskuutta niin lapsille kuin aikuisillekin. Huumorin lisäksi myös vauhtia ja jännitystä piisaa sen verran, että elokuvaa katselee isompikin ihan mielikseen.

Sen sijaan ihan nuorimmille, alle kouluikäisille en elokuvaa ihan välttämättä suosittele. Aiheesta lisää Media-avaimeen kirjoittamastani arviosta.

Kävin tällä kertaa leffan ennakkonäytöksessä yksin. Näytin Testitenavalle kuitenkin elokuvan trailerin ja kyselin, mitä hänelle tulee mieleen vauva- ja haikara-asioista. Itselläni oli näet pieni epäilys siitä, tajuaisiko lapsi haikaroiden ja vauvojen yhteydestä yhtikäs mitään. Tällaiset tarinat kun lienevät tutumpia amerikkalaislapsille.

Kuusivuotias ilmoittikin heti alkuunsa, että tietää, mistä vauvat tulevat. Mutta oli haikaratarukin tuttu. Lapsi kertoi nähneensä haikarajuttuja joskus jossain lastenohjelmassa. Elokuvan lähtökohta ei siis ollut hänelle ihan absurdi.

Joka tapauksessa Haikarat on varmasti hyvä keskustelunaloittaja, jos vauva-asioista ei perheessä ole vielä ehditty puhua. Myös erilaiset perheet ja sisarussuhteet saattavat saada keskusteluun pontta.

Oikein oivallinen elokuva siis. Jos antaisin tähtiä, tämä saisi niitä kolme ja puoli.



Kategoriat:Leffat, Muut

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *