Ensisanat-sovellus opettaa taaperoille arkista sanastoa

Testissä: Ensisanat

Laadukas taaperopeli on ihan ehdoton hankinta, jos älylaitteella haluaa leikkiä ihan pienen lapsen kanssa.

Hyvä valinta tähän tarkoitukseen on esimerkiksi kotimainen Ensisanat-sovellus, jonka avulla lapsi voi opetella pädillä leikkiessään uusia sanoja.

Kyseessä on erittäin yksinkertainen ”tökkää kuvaa ja kuuntele sana” -tyyppinen digitaalinen lelu, josta pieninkin lapsi oppii käyttämään itse ihan käden käänteessä.

Ensisanat

Sovellus on ikään kuin interaktiivinen kuvakirja. Sen sisältämät kuvat ovat taaperokirjojen kuvituksen tapaan selkeitä ja värikkäitä.

Mukana on ruokia, eläimiä, vaatteita, ruumiinosia, leluja, kulkuneuvoja sekä esineitä ulkona ja kotona.

Pelissä on kaksi ”vaikeustasoa”. Sovelluksella voi leikkiä niin, että yksinkertaisesti painelee asioiden ja esineiden kuvia ja kuuntelee ääneen suomeksi puhuttuna kuvassa olevan asian nimen.

Pidemmälle sanojen opettelussa edenneet voivat saada leikkiin lisähaastetta etsimällä pyydettyä asiaa kolmen vaihtoehdon joukosta.

Ensisanat

Ensisanat on tehnyt turkulainen ScholarBear, joka on erikoistunut opettavaisten pelien kehittämiseen.

Se on käyttöliittymältään intuitiivinen eikä se vaadi pikkuiselta pelaajalta minkäänlaisia ennakkotaitoja. Riittää, että osaa sormella tökätä sitä kuvaa, mistä tykkää.

Peli ladataan ilmaiseksi ja sitä saa testata maksutta muutaman aihepiirin verran. Koko sovelluksen lunastaminen maksaa 3,99 euroa.

Kun sovelluksen on lunastanut kerran, se ei tarjoaa enää lisäostoja eikä muutenkaan mainosta mitään. Pelin kehittäjä myös ilmoittaa, ettei sovellus kerää pelaajasta henkilökohtaista dataa. Tämä onkin tällaisten pienimpien lasten sovelluksissa tärkeä juttu.

Mielestäni on hienoa, että myös taaperoille tehdään ihan omaa, pienille erikseen räätälöityä digitaalista sisältöä. Myös puhutun suomen kielen esiintyminen lastenpeleissä lämmittää aina mieltäni.

Jos siis lähipiiriin kuuluu uusia sanoja opetteleva taapero, suosittelen Ensisanojen lataamista ja kokeilua.

Mitään ikärajoja ei sovelluksella ole, vaan sitä voi alkaa katsoa lapsen kanssa yhdessä vaikka heti, kun hän jaksaa siihen hetken keskittyä. Kyseessä on pienelle lapselle turvallinen, helposti ymmärrettävä ja takuulla opettavainen peli.

Voit hankkia sovellukset iOS-laitteellesi tästä: Ensisanat
Androidille se löytyy täältä: Ensisanat



Kategoriat:0-1-vuotiaille, 1–2-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Opetuspelit, Pelit

Avainsanat:, , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: