Thinkrolls-pelit tarjoavat aivojumppaa söpössä paketissa. Testasimme Thinkrolls 2:n, mutta sarjan aiempi osa on suurin piirtein samanlainen ja aivan yhtä hyvä valinta.
Molemmissa peleissä edetään tasolta toiselle pulmia ratkoen ja suloisia pallerohahmoja sormella ohjaten.
Tarkotus on poistaa palleron reitiltä esteitä siirtämällä esineitä oikeassa järjestyksessä ja oikeisiin paikkoihin.
Pulmat ovat pelin eri tasoilla erilaisia. Välillä vesiesteiden yli pitää saada silta, välillä edessä on eri suuntiin avautuvia haitariovia, rikkoutuvia kananmunia tai pallerojen leijumaan laittavia tuulettimia. Pelin edetessä opitaan siis myös fysiikan lakeja.
Peli näyttää kivalta ja värikkäältä. Pelihahmon saa valita useasta vaihtoehdosta itse. Thinkrollsissa yhdistyykin hienosti houkutteleva ulkonäkö, hauskuus ja hyöty.
Lasta ei liene vaikea saada pelin ääreen eikä vanhemmalle tule huono omatunto, vaikka pelin parissa hetki tai pari vierähtäisikin. Vanhemmat voivat myös seurata lapsen edistymistä. Seuraavalle tasolle ei pääse, ennen kuin edellinen on selvitetty.
Pelissä on kaksi vaikeustasoa. Helpompi sopii suurin piirtein 3–5-vuotiaille ja vaikeampi 5–9-vuotiaille. Vähän alle 6-vuotias testaaja selvitti pelin helpommalla tasolla kuin vettä vain.
Vaikeampi taso taas oli välillä sen verran haastava, että aikuisen apua tarvittiin. Peli sopiikin oivallisesti yhdessä pelattavaksi.
Jos Thinkrollsista innostuu oikein tosissaan ja kaipaa lisäpelattavaa, sarjasta on julkaistu myös useampia jatko-osia. Nämä ykkönen ja kakkonen ovat kuitenkin helpoin tapa päästä alkuun, jos kyseessä on hieman nuorempi pelaaja.
Pelit on julkaissut Avokiddo, jonka sovellukset ovat yleensäkin olleet vanhemman näkökulmasta opettavaisia ja lapsiystävällisiä.
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Thinkrolls 2
Androidille peli löytyy täältä: Thinkrolls 2
Ensimmäinen Thinkrolls taas löytyy täältä: iOS, Android
Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, 9-12-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Opetuspelit, Pelit, Sovellukset



Perusta oma maatila – farmipelejä lapsille taaperosta koululaiseen
Luontoa lähelle pelaten – ympäristöä arvostavia pelejä isoille ja pienille
Tiedettä pelaamalla -Tinybopin Tutkiskelijan kirjasto on hyödyllinen hankinta lapselle
Hauskoja matematiikkasovelluksia lapsille 
Vastaa