Pikku Kakkonen tarjoaa lastenohjelmien lisäksi lapsille myös turvallista digitaalista leikittävää. Testasimme sovelluksen yhdessä lapsen kanssa.
Ensinnäkin pitää kehaista, että vähitellen pikkukakkosikää ohittamassa oleva eskarilainenkin löysi sovelluksesta paljon kivaa tekemistä.
Lue myös: Tunteita ja poroja – Pikku Kakkosen sovelluksessa on uusia pelejä!
Pikku Kakkosen kohderyhmää ovat alle kouluikäiset. Sovelluksesta ikähaitari on otettu huomioon hyvin. Onnistumisen kokemuksia ja sopivasti haastetta Pikku Kakkonen tarjoaa niin parivuotiaalle kuin eskarilaisellekin.
Sovellus on jaettu näppärästi kahteen osaan: Taaperoillekin sopivaan leikkiosioon sekä isommille suunnattuun peliosioon, jossa on 10 minipeliä ja oma tilansa piirtämiseen.
Leikkiosiota voi tutkia kiireettömästi ilman tavoitteita. Tutkittavana on digitaalinen ympäristö, jossa asioita tökkäämällä saa aikaan ääntä ja liikettä.
Tökittävänä on esimerkiksi puita, taloa ja jääkaappia. Postilaatikoita ja kirjepostia saa ihmetellä sekä kellotaulua pyöritellä. Esineiden lomasta löytyy tuttuja eläinhahmoja, pieniä animaatioita ja muita yllätyksiä.
Minipeliosiossa taas on mukana on mukava kattaus eri tyylisiä pelejä. Aihepiireinä on tuttuja hahmoja Kikattavasta Kakkiaisesta Hertan maailman Herttaan. Monet peleistä vaativat jo hieman kehittyneempää osaamista.
Oman testilapseni suosikiksi muodostui kaksinpelinä pelattava Pallopingviinit, jossa ollaan lumisotasilla. Itse pidin taas erityisesti Taikakeinusta, jossa Kikattavasta Kakkiaisesta tuttu Citykani ottaa keinussa jättivauhdit ja hyppää pituutta.
Pelit ovat paitsi mekaniikaltaan myös kestoiltaan hyvin erilaisia. Sinänsä rauhallinen ja suloinen Pikkulin Lampiloiskis -seikkailupeli tuntui ainakin meidän mukulasta jopa liian pitkältä. Keinupeli taas on parhaimmillaan muutamassa sekunnissa pelattu.
Mielestäni onkin vahvuus, että Pikku Kakkonen tarjoaa sovelluksessaan tekemistä mahdollisimman laajalle skaalalle eri ikäisiä ja eri asioista tykkääviä lapsia. Joku pitää rauhallisemmasta menosta, toinen on näppäräsormisempi ja kolmas tykkää pelaamisen sijaan tehdä taidetta. Jokaiselle on jotakin.
Silkan leikin lisäksi minipelien avulla pääsee harjoittelemaan muun muassa numeroita ja kirjaimia sekä tutustumaan hampaiden pesun tärkeyteen.
Sovelluksen käyttö on kokonaisuudessaan yksinkertaista. Minipelit avataan tökkäämällä ja suljetaan ruudun ylälaitaan ilmestyvästä ruksista. Minipelit voi lopettaa kesken eikä pelin vaihtamiseen tarvita aikuisen apua tai sovelluksesta poistumista.
Vanhemmille suunnatussa osiossa on vielä kirjalliset peliohjeet, joita voi kurkistaa, jos itseltäkin menee sormi suuhun.
Ainakin alkuun uutta sovellusta voi olla hyvä tutkailla lapsen kanssa yhdessä, sillä jotkut peleistä vaativat varmasti ensiyrittämällä hieman selitystä. Jopa meidän paljon pelannut 6-vuotias tarvitsi parissa kohtaa ensin aikuisen opastusta.
Ja onhan mukana tosiaan myös sitä kaksinpelaamista, joten vanhemman on melkeinpä pakko tarttua edes toisinaan lumipalloon!
Kaiken kaikkiaan sovellus on kerta kaikkiaan onnistunut ja touhuttavaa varmasti riittää pidemmäksikin aikaa. Kokonaisuus on tarkkaan pohditun ja lapsia ajatellen tehdyn oloista.
Monipuolisen sisällön lisäksi mainittakoon, että sovelluksessa puhutaan suomea (ihan hyvin tosin voi pelata ilman kielitaitoakin).
Sovellus on ilmainen eikä mainoksia tietenkään ole. Peliä myös päivitetään uutuuksilla säännöllisesti.
Lataa Pikku Kakkosen sovellus ilmaiseksi tästä: iOS, Android
Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, Android, Ilmaiset, iOS (Applen laitteet), Opetuspelit, Pelit, Sovellukset








Vastaa