Näin droonihälytysten jälkimainingeissa haluan puhua taas hieman hätäpuhelusovelluksesta.
Olen kirjoittanut Hätäkeskuslaitoksen 112 Suomi -äpistä aiemminkin, ja nimenomaan hätäpuheluiden näkökulmasta, mutta tokihan sovellus kannattaa ladata lapselle ja varsinkin nuorelle myös vaaratiedotteiden varalta.
Sovelluksen hyödyt
Ilmeisin hyöty 112 Suomesta on se, että sen kautta voi soittaa hätäpuheluita. Jos puhelun soittaa sovelluksesta, soittajan tiedot välittyvät suoraan hätäkeskukseen ja avun saanti nopeutuu.
Toinen hyöty ovat erilaiset vaaratiedotteet, esimerkiksi Etelä-Suomessa koettu droonivaroitus. Varoitukset eivät ehkä toimineet tällä kertaa täydellisesti, mutta luotan, että kyseessä oli hyvä testi systeemille, jota kehitetään edelleen.
Ensin mietin, että lapsia on turha säikytellä varoituksilla, mutta päädyin tulokseen, että parempi antaa lapselle turvaa kuin suojella tiedolta.
Sovelluksesta voi sitä paitsi säätää sitä, millaisia tiedotteita se puhelimeen lähettää. Kaikenmaailman ruuhkatiedotteet kannattaa lasten kohdalla unohtaa ja jättää päälle vain varoitukset isoimmista vaaroista. Niitä tulee kuitenkin todella harvoin.
Hätänumeron lisäksi sovelluksesta löytyy joukko muitakin tärkeitä numeroita, esimerkiksi MLL:n Lasten ja nuorten puhelin, Poliisin neuvontapalvelu ja Myrkytystietokeskus.
Miten sovellusta käytetään?
112 Suomi ladataan ilmaiseksi ja sen käyttö on helppoa. Aloitusnäkymän keskellä on suuri nappi, josta hätäpuhelu soitetaan. Alavalikoista löytyy sitten muuta tietoa.
Vaaratiedotteet tulevat puhelimeen automaattisesti.
Mutta huom: Käyttäjän on sallittava asetuksista sijainnin jakaminen sovellukselle.
Itse olin fanaattisena tietoturvan ystävänä tehnyt omassa puhelimessani sen mokan, että olin sallinut sijainnin jakamisen ainoastaan sovellusta käytettäessä. Näin droonihälytykset menivät sivu suun.
Olin tietysti ajatellut lapsen tai itseni kulloisesta sijainnista koituvan hyödyn hätäpuhelun kannalta, mutta en ollut tullut ajatelleeksi, että sovellus tarvitsee sijaintini jatkuvasti lähettääkseen minulle paikallisia vaaratiedotteita.
No, nyt olen viisaampi.
Käy läpi lasten kanssa
Jos sovelluksen lataa lapselle, sen käyttö kannattaa tietysti käydä yhdessä läpi.
Nuorimpia on myös hyvä muistuttaa siitä, ettei tätä äpsiä ole hyvä romplata turhan päiten. Onneksi sovellus on ulkoasultaan ja ominaisuuksiltaan sen verran asiallinen ja riisuttu, ettei se varmaankaan houkuttele lapsia kauheasti pariinsa ilman syytä.
Ohjeita 112 Suomen käyttöön sekä lisää tietoa löytyy sovelluksen omilta sivuilta.
Lataa 112 Suomi -sovellus ilmaiseksi tästä:
iPhonelle
Androidille Google Playsta
Huawein App Gallerysta
Kategoriat:Sovellukset


Parhaat oppimispelit kouluun ja eskariin
MathHero on värikäs matikkaseikkailu alakoululaisten tableteille
Luovaa rakentamista tabletilla – Tällä sovelluksella lapsi saa suunnitella oman huvipuiston!
The Sharpest Note yhdistää nokkelasti teknologian ja musiikinopetuksen 
Vastaa