Älylaitteille ladattavat sovellukset voivat olla muutakin kuin hupia ja hyödytöntä ”ruutuaikaa”.
Toisinaan pelillinen sovellus on työkalu, jolla pyritään saavuttamaan tuloksia oikeassa maailmassa. Oppimissovellusten avulla voi harjoitella vaikkapa kieliä tai matikkaa.
Suomalainen ÄrräTreeni on mitä mainioin esimerkki hyötysovelluksesta, joka tarjoaa lapsiperheille apua ihan konkreettisesti.
Sovelluksen tarkoitus on tukea lapsen r-äänteen oppimista joko vanhempien tai puheterapeutin opastuksella.
ÄrräTreeni sisältää tehtäviä, jotka kannustavat lasta hankalan äänteen harjoitteluun.
Mukana on myös videoita, joilla oikea puheterapeutti opastaa harjoituksissa.
Kävin läpi sovelluksen sisältämät tehtävät enkä voinut olla miettimättä, kuinka paljon iloa ÄrräTreenistä olisi meille ollut noin kymmenen vuotta sitten.
Puheterapeutteja ei ainakaan tuolloin ollut joka kulmalla palvelujaan tarjoamassa, joten harjoittelin lapseni kanssa itse neuvolasta saatujen mustavalkoisten harjoitusmonisteiden avulla.
Lapsen kiinnostus kielijumppaan ja d-harjoituksiin ei suoraan sanottuna aina ollut kovin korkealla eivätkä omatkaan taitoni puuhassa olleet hääppöiset.
Voisi kuvitella, että peli olisi herätellyt edes vähän enemmän lapsen kiinnostusta äänneharjoituksiin, jotka tietenkin vaativat sitoutumista ja monia toistoja.
Millaisia ÄrräTreenin tehtävät ovat?
ÄrräTreenissä motivaatiota toistoihin ovat kasvattamassa lapsille suunnatut minipelit, joiden lomassa ärrää surautellaan yhä uudelleen kuin huomaamatta.
Pelit ovat yksinkertaisia ja helppoja käyttää. Mukana on muun muassa muistipelejä, r-sanojen tunnistusta kuvien joukosta sekä avaruusaluksen ja kilpa-auton ohjaamista.
Lapselle peli voi näyttäytyä vain pelinä, mutta jokaisessa tehtävässä on puheterapeutin mukaan ujuttama taka-ajatus, jotta r-saataisiin lopulta surahtelemaan oikein.
Sovellus voi esimerkiksi neuvoa lasta toistamaan jotakin tiettyä sanaa tai äännettä aina tietyssä kohtaa peliä.

Lapsen itse tuottamat äänet ovat oleellinen osa harjoittelua. Pelkkä pelien tekninen pelaaminen ei riitä.
Aikuisen rooli on tarkkailla harjoituksen onnistumista, neuvoa lasta sekä merkitä hymynaamalla tehtävä suoritetuksi. Eteenpäin voi siirtyä aina, kun harjoitus on alkanut aikuisen mielestä sujua.
ÄrräTreeni on luonnollisesti suomeksi puhuttu. Lisäksi kielivaihtoehtoina ovat ruotsi ja englanti. Sovellus on tarjolla sekä Androidille että iOS:lle ja sitä voi pelata joko puhelimella tai tabletilla.
Pelejä on tarkoitus pelata aikuisen johdolla vartin verran päivittäin niin kauan kuin tarve vaatii.
Miten pääsee alkuun?
Ennen pelaamisen aloittamista palveluun luodaan tili ÄrräTreenin nettisivuilla. Pelien käyttö maksaa reilun parikymppiä kuukaudessa, palvelu on siis tilausperusteinen.
Ihan vain huvin vuoksi varsin arvokasta tilausta ei toki kannata hankkia (niin hauskaa viihdettä se ei sentään ole), mutta jos lapsella on vielä ärrä hukassa, on sovellus varmasti kokeilemisen arvoinen.
ÄrräTreenin lisäksi sarjaan kuuluu omat harjoitussovelluksensa myös L:n, K:n ja S:n ääntämiseen.
Lue lisää sovelluksista ÄrräTreenin omilta nettisivuilta!
Kategoriat:5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, 9-12-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Opetuspelit, Pelit, Vinkkipankki, Yleiset artikkelit






Vastaa