Nampa Design on pelisarja, jota huomaan suosittelevani yhä uudelleen ja uudelleen.
Tähän on hyvä syy. Pelit ovat paitsi värikkäitä ja hauskoja myös eettisesti toteutettuja ja turvallisia pienille lapsille.
Sarjan pelejä on vastikään julkaistu lisää myös Androidille, joten päätin sen kunniaksi kirjoittaa Nampan peleistä hieman pidemmän postauksen.
Turvallista ja suloista
Lasten ruutuajasta ollaan usein huolissaan eikä aivan syyttä. Koukuttavat ja lasten aivojen kehitykseen negatiivisesti vaikuttavat vauhdikkaat ja ylikaupalliset pelit tuntuvat olevan nykyisin sovelluskauppojen valtavirtaa.
Siksi onkin tosi tosi tärkeää valita pienen lapsen leikkeihin jotakin ihan muuta.
Nampa Designin sovellukset tarjoavat noin 2-5-vuotiaille lapsille alustan leikkiin, oivalluksiin ja omaan mielikuvitteluun. Ne eivät sisällä mainoksia tai jatkuvaa myyntiä.
Niitä ei ole todellakaan ole suunniteltu sitouttamaan lapsia laitteen ääreen tuntikausiksi, vaan tarkoitus on leikkiä kuin millä tahansa muullakin lelulla, luovasti säännöt itse keksien, itsekseen tai yhdessä aikuisen kanssa.
Mikä Nampa?
Nampa Design -pelit on suunnitellut Ruotsissa asuva suomalainen Sara Vilkko, joka on itsekin äiti. Hän on alun perin halunnut tehdä pelejä omille lapsilleen. Nampan peleissä onkin lämmin ja turvallinen tunnelma, juuri sellainen kuin lastenpeleissä pitääkin.
Kaikissa sarjan peleissä seikkailevat samat söpöt eläinhahmot, jotka jossain vaiheessa leikkiä ryhtyvät aina tanssahtelemaan diskopallon loisteessa.
Nampa-pelejä on julkaistu jo noin kymmenen vuoden ajan ja niitä onkin ehtinyt kertyä sovelluskauppoihin aika liuta. Ohessa muutaman esittely!
Nampa Farm
Maatilalle sijoittuva sovellus sisältää useita pieniä puuhia eli minipelejä.
Peleissä ei ole tarkkoja sääntöjä, järjestystä tai pistelaskua, vaan lapsi saa valita vapaasti, minkä leikin valitsee ja kauanko sillä leikkii.
Lammasta hoivataan loihtimalla sille salongissa kampauksia, lato maalataan vaikka sateenkaaren väriseksi ja munivat kanat toimivat myös oikeasti soivana pianona.
Vinkki: Jos aikuinen hallitsee vähän nuotteja, voi lapsen iloksi pelata mukana ja tapailla pianolla jotakin tuttua kappaletta. Viihdearvo on taattu!
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Nampa Farm
Androidille peli löytyy täältä: Nampa Farm
Nampa Train
Värikkäässä junapelissä lapsi pääsee leikkimään roolileikkejä, haaveilemaan lomasta sekä värittämään seinämaalausta.
Mainiot eläinystävät matkaavat junalla juuri sinne, minne lapsen sormi osoittaa: rannalle, luonnon helmaan, karkkitehtaalle – tai sitten vain kotiin hengailemaan.
Peliä saa testata ilmaiseksi, minkä jälkeen se lunastetaan kertaostona. Kun peli on kerran maksettu, on leikki täysin huoletonta ja häiriötöntä.
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Nampa Train
Androidille se löytyy täältä: Nampa Train
Nampa Town
Nampa Townissa lapsi pääsee tutkimaan pienen kylän puoteja ja muita rakennuksia.
Eläimiä liikutellaan sormella raahaamalla ja paikkoja tutkitaan tökkimällä. Lapsen johdolla hahmot käyvät syömässä, autoajelulla, kaupoissa ja jopa ulkovessassa!
Vaateliikkeestä mukaan tarttuu tyylikkäitä asuja ja ruokakaupasta viedään kassan kautta kotiin elintarvikkeita. Kahvilassa piipahtamisen jälkeen mennään vaikkapa tanssistudiolle näyttämään parit muuvit diskopallon välkkeessä.
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Nampa Town
Androidille se löytyy täältä: Nampa Town
Nampa Party
Pannaanko pystyyn kunnon kemut? Iloiset eläinhahmot hupsuttelevat pukeutumalla, herkuttelemalla ja kokkaamalla värikkäässä Nampa Party -maailmassa.
Tee smoothie vaikkapa pitsasta ja karkeista, tai kokoa maailman suurin hampurilainen! Kaikki onnistuu muutamalla sormen tökkäisyllä.
Takuulla turvallista ja kivaa pelattavaa pienimmille lapsille!
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Nampa Party
Androidille peli löytyy täältä: Nampa Party
Nampa Show
Tutut eläinhahmot tanssivat tässä pelissä teatterin lavasteissa.
Kekseliäs peliympäristö ja suloiset hahmot takaavat, että leikki on hassua ja luovaa.
Itse pelaaminenkin on hyvin yksinkertaista, kaikki tapahtuu sormella tökkimällä ja raahaamalla.
Vaikka rekvisiittaa ja tutkittavaa on paljon, ei tarjolla ole valmiiksi pureskeltua tarinaa, vaan pelaajan on keksittävä esityksen juoni itse!
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Nampa Show
Androidille peli löytyy täältä: Nampa Show
Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, Pelit






Kehittävät sovellukset alle kouluikäisille lapsille
Ujo lammas ja äksy hirvi – Tunnetaitopeli opettaa ja naurattaa
Muotoja ja värejä: Kaksi taaperopeliä ihan pienimmille digileikkijöille
Pikku Kakkosen joulukalenteri on täällä taas! 
Vastaa