Vuosi alkaa olla lopuillaan, ja taas on aika katsoa, mitä on tullut pelattua. Viihdevintiöt valitsee vuoden parhaat lasten mobiilisovellukset jo seitsemännen kerran!
Ei ole yhdentekevää, millaisia sovelluksia alle kouluikäinen tai pieni koululainen käyttää. Tältä listalta löytyvien pelien kanssa lapset paitsi viihtyvät myös vanhempi voi olla turvallisin mielin – sisältö on varmasti nimenomaan lapsille tehtyä.
Kaikki valitut pelit ovat positiivisia ja kannustavia. Ne rohkaisevat lapsia nokkelilla tavoilla leikkiin ja uuden oppimiseen.
Jos kaipaat lisää vinkkejä, kurkkaa myös edellisvuosien listaukset. Viime vuoden parhaat pääset katsomaan tästä!
Moka Mera Emotions
Tunnetaitoja käsitteleviä sovelluksia alkaa olla jo useita, mutta Moka Mera Emotionsin kaltaista en ole toista nähnyt. Sen idea ovat tunnefiltterit, joiden avulla tunnetilat konkretisoituvat pelaajalle todella nokkelalla tavalla.
Pelissä omia kasvoja tarkastellaan pelilaitteen etukameran läpi, ja filtterit muodostavat pelaajan kasvoille tunnetiloja kuvaavia ilmeitä. Sovelluksella leikkiminen on hauskaa ja aikuisen avustuksella myös opettavaista. Filtterien lisäksi sovellus sisältää myös perinteisemmät tunnekortit.
Hieno sovellus, ja kaiken kukkuraksi ilmainen.
Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: Moka Mera Emotions
Androidille se löytyy täältä: Moka Mera Emotions
Nampa Town
Kun ollaan hankkimassa sisältöä ihan pienimpien taapertajien pädeihin, ei Nampa-pelien kanssa voi mennä vikaan. Pelisarjan supersymppikset eläinhahmot ovat ihanan positiivisia leikkikavereita pienelle lapselle.
Nampa Townissa pelaaja pääsee kirkkaanväriseen pikkukaupunkiin keksimään ihan omia tarinoita siitä, mitä eläimet voivat eri liikkeissä ja kaupungin kaduilla puuhata. Hahmoja liikutellaan sormella raahaamalla ja paikkoja tutkitaan tökkimällä. Lapsen johdolla eläimet käyvät syömässä, autoajelulla ja vaikka tanssimassa!
Kerrassaan ihastuttava sovellus on myös vanhemman mieleen, sillä on se on täysin lapsiturvallinen ja pikkuisen voi antaa leikkiä sillä huoletta ihan itse.
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Nampa Town
Super Robot Bros
Hauska ja motivoiva sovellus on oivallinen tapa treenata koodausvalmiuksia. Super Robot Bros opettaa koodauksen perusteita ja loogista ajattelua robotin ohjaamisen avulla. Pelin juju on kepeä Super Mario -teemalla leikittely, mikä kieltämättä ilahduttaa vanhaa Nintendo-fania.
Tarkoitus on antaa pelihahmorobotille ohjeita ja liikuttaa sitä läpi ratojen maaliin. Robotti liikkuu täysin koodikenttään sormella raahattavien ohjelaatikoiden mukaan. Ohjelaatikot sisältävät esimerkiksi eri suuntiin osoittavia nuolia, kehotuksia hyppyyn tai määräyksiä toistaa seuraavat nuolet useamman kerran.
Peli alkaa yksinkertaisilla tehtävillä, mutta vaikeuttuu pian. Monimutkaisemmissa kentissä opetellaan tekemään luuppeja, ehtoja sekä suunnitellaan robotille omia ratoja.
Peli puheeton ja tekstitön. Se on suunnattu yli 5-vuotiaille ja uskon siitä olevan haastetta vielä monelle pienelle koululaisekin.
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Super Robot Bros: Play & Code
Androidille se löytyy täältä: Super Robot Bros: Play & Code
Carrot Kitchen
Carrot Kitchen ei ole suoranaisesti peli, vaan pelillisiä elementtejä sisältävä sovellus, joka kannustaa lapset kokkaamaan. Idea on niin nerokas, että pakkohan tämä on listalle mukaan saada!
Sitä paitsi, tämän listan laatijaa on lahjottu herkuilla. Hän on saanut Carrot Kitchenin ja alakoululaisen kokkaajan ansiosta tänä vuonna muun muassa nuudeleita, maapähkinävoinamuja, lämpimiä voileipiä ja omin kätösin leivottua pullaa.
Sovellus opastaa videoin ja selkein puhutuin ohjein kokkaajan läpi valitun reseptin. Ohjeita seuraamalla syntyy perheelle ruokaa, ja nuori kokki saa vatsantäytteen lisäksi pisteitä, joilla nousta tasolta toiselle. Kuukausimaksulliseen palveluun tulee uusia reseptejä säännöllisesti.
Carrot Kitchen on toiminut hienosti Viihdevintiöiden testikeittiössä ja kannustanut kokkaamisen pariin niin lapset kuin vanhemmatkin.
Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: Carrot Kitchen
Androidille se löytyy täältä: Carrot Kitchen
Pikku Kakkosen Eskarin koodauspeli
Pikku Kakkosen Eskari ei ole uusi sovellus, mutta se täydentyi tänä vuonna laajalla ja laadukkaalla koodausosiolla, jonka palkitsemme yhtenä vuoden parhaista.
Tämä koodauspeli on tehtäviltään aika tavalla erilainen kuin aiemmin mainittu Super Robot Bros. Se tutustuttaa pelaajan muun muassa algoritmien luomiseen, ongelman pilkkomiseen osiin ja virheiden löytämiseen.
Käytännössä tehtävät alkavat yksinkertaisilla jaottelutehtävillä, joissa tunnistetaan muotoja ja värejä. Peleissä myös pohditaan, mikä ei kuulu joukkoon sekä ohjataan robottia eri suuntiin suomeksi puhutun ohjeen mukaan. Peli vaikeutuu vähitellen, mutta kokeilla saa aina kunnes onnistuu.
Pikku Kakkosen Eskarissa on paljon muutakin opettavaista sisältöä, joten siihen kannattaa tutustua, vaikkei koodauspeliä olisikaan juuri nyt vailla. Sovellus sopii suurin piirtein 5-8-vuotiaille ja se on ilmainen.
Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: Pikku Kakkosen Eskari
Androidille peli löytyy täältä: Pikku Kakkosen Eskari
Kurkkaa meidän suosikit vuosien varrelta tästä:
Viihdevintiöt valitsi vuoden 2020 parhaat lastenpelit
Viihdevintiöt valitsi vuoden 2019 parhaat lastenpelit
Viihdevintiöt valitsi vuoden 2018 parhaat lastenpelit
Viihdevintiöt valitsi vuoden 2017 parhaat lastenpelit
Viihdevintiöt valitsi vuoden 2016 parhaat lastenpelit
Viihdevintiöt valitsi vuoden 2015 parhaat lastenpelit
Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, 9-12-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Opetuspelit, Pelit, Sovellukset, Yleiset artikkelit
Vastaa