Kirjavinkki alakoululaisille: Anni kaverinkesyttäjä sai jatkoa

Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla (Tammi, 2021)
Kirja saatu arvostelua varten.

Vetävästi kirjoitettu ja kiinnostavasti kuvitettu lastenkirja on aina iloinen asia. Tästä syystä olen odottanut kovasti jatkoa Kaisa Paaston kirjoittamalle ja Mari Ahokoivun kuvittamalle Anni kaverinkesyttäjälle.

Sarjan ensimmäisessä osassa neljäsluokkalainen Anni huomasi, että uusien ystävien hankkiminen ei ole välttämättä aina ihan helppo juttu. Uudessa, Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla -kirjassa kavereita löytyy, mutta heidän kanssaan pitäisi oppia toimimaan yhdessä.

Anni kaverinkesyttäjä

Tarinassa Anni haluaa auttaa hirmumyrskyn uhreja kuvaamalla elokuvan ja järjestämällä sille hyväntekeväisyysnäytöksen. Tällaiseen projektiin tarvitaan tietysti muitakin avuksi, joten yhteistyötaidoista ja johtajan kyvyistäkin olisi hyötyä.

Pidin jo ensimmäisen kirjan arkisesta ja hassuttelevasta perhekuvauksesta. Sama jatkuu toisessakin osassa. Koti on selkeästi Annin turvapaikka, missä hän voi olla oma itsensä, vaikka koulussa ei aina saisikaan omaa kantaansa sanotuksi.

Moni lapsi löytää kirjasta varmasti omasta elämästään tuttuja elementtejä. Siivun huumoria tarinaan tuo perheen aivan mainio lemmikkipossu.

Kirja sopii paitsi aihepiiriltään myös luettavuudeltaan aivan erinomaisesti alakouluikäisten kirjahyllyyn. Teksti on helppolukuista ja jouhevasti etenevää. Myös juoni on helposti ymmärrettävä. Hauska kuvitus tahdittaa lukemista ja tukee tarinan kulkua.

Anni kaverinkesyttäjä sopii aivan erityisesti kaikille meille, joille ei ole luonnostaan suotu loistavia ihmissuhdetaitoja. Tarinan luettuaan saattaa oivaltaa, ettei kaikkien sosiaalisten tilanteiden tarvitse aina mennä ihan justiinsa, vaan kavereita voidaan olla ja yhteisiä projekteja toteuttaa vaivaannuttavista tilanteista ja erimielisyyksistä huolimatta.

Viidesluokkalaisen lukijan kommentti: En kauheasti enää muista ensimmäisestä kirjasta sen juonta, mutta pidin tästä toisesta kyllä. Kirja on aika nopealukuinen.

Paras hahmo on ehdottomasti Vaappu-possu, joka aiheuttaa erilaisia kommelluksia. Päähenkilö esimerkiksi meinasi kirjan alussa kompastua siihen. Pidin myös kirjan kuvista, koska ne olivat hassuja.



Kategoriat:Kirjat

Avainsanat:,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *