Mobiilipelien maailmassa niin sanottu free to play -malli on todella yleinen. Tämä tarkoittaa sitä, että pelin saa ladata ilmaiseksi, mutta edistymistä avittavia ominaisuuksia ja varusteita ostetaan pelin kuluessa oikealla rahalla.

Myytäviä tuotteita on käytännössä loputtomasti ja rahaa saa halutessaan palamaan niin paljon kuin luottokortissa on katetta.

Ihan kätevä homma, jos satut olemaan medialukutaitoinen aikuinen ja vastaat itse rahankäytöstäsi.

Lastenpeleissä tämä ei kuitenkaan käy, koska pienillä lapsilla on harvoin omaa rahaa ja lapsille mainostaminen ja myyminen on muutenkin melkoisen niljakasta toimintaa. Varsinkin pienten lasten kohdalla vanhemmat tekevät ostopäätökset, eikä kesken leikin soisi lapsen silmille pompsahtavan mitään ”erikoistarjouksia”.

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, mistä pelintekijät saavat rahansa. Tokihan hekin ovat palkkansa ansainneet, enkä todellakaan oleta, että pelien pitäisi olla ilmaisia.

Päinvastoin. Ilmaispelit sisältävät usein mainoksia, joista en lastenpeleissä tykkää yhtään.

Lastenpelien suhteen olen aina suosinut mallia, jossa apista maksetaan muutaman euron kertamaksu ja sitten saa pelata maailman tappiin asti niin paljon kuin sielu sietää.

Toca Life: Worldissä omaa kaupunkiaan voi kasvattaa oikealla rahalla.

Kertamaksulliset lastenpelit eivät kuitenkaan lyö kovinkaan hyvin leiville, ainakaan jos vertaa suosituimpiin free to play -peleihin, jotka tahkoavat joskus aivan tähtitieteellisiä voittoja. Sitä kolmen euron kertamaksupeliä saisi myydä aika monta kappaletta, jotta tavoittelisi voitokasta bisnestä.

Ehkäpä tästä syystä myös monet lastenpelien tekijät ovat lähteneet etsimään uusia tapoja laskuttaa peleistään.

Olen seurannut alaa ja kirjoittanut lastenpeleistä nyt reilut seitsemän vuotta. Samalla olen huomannut että lastenpelien ansaintalogiikka on alkanut pikku hiljaa muuttua.

Nykyään on yhä yleisempää, että suosittu lastenappi tarjoaa tasaisin väliajoin peliin lisää ostettavaa.

Pelifirma ei siis välttämättä julkaise lisää pelejä, vaan panostaa jo olemassa olevan pelinsä päivittämiseen. Myynti tapahtuu valmiille asiakaskunnalle, siis niille, jotka jo valmiiksi pelaavat firman peliä.

Lego Duplo Worldia saa kokeilla maksutta. Lisäosia ostetaan yksittäin tai pakettina.

Hyvä esimerkki tästä on supersuosittu Toca Boca. Firman Toca Life World ja Toca Hair Salon 4 tuuttavat sovellukseen muutaman euron hintaisia lisäosia tasaisin väliajoin. Pelejä saa myös testata ilmaiseksi, joten ne voi todeta kiinnostaviksi ennen ensimmäistäkään maksua.

Malli on ihan hyvä siinä suhteessa, että peliin ei ainakaan kyllästy niin nopeasti, kun siihen saa lisää pelattavaa. Toisaalta pelin kohderyhmän eli suhteellisen nuoren lapsen kanssa on pakko jo käydä keskustelua rahasta ja nettiostoksista.

Lapsen on ymmärrettävä, ettei kaikkia lisäosia välttämättä koskaan osteta. Tai sitten voidaan sopia, että lapsi käyttää niihin omia viikkorahojaan tai pyytää niitä vaikka synttärilahjaksi. Onhan tämä tietyssä iässä ihan hyödyllistä ja opettavaista, mutta asia tosiaan muistettava pelin lataamisen yhteydessä jutella selväksi. 

”Muutaman euron oston lapsi voi tehdä itse viikkorahalla.”

Toca Bocan kanssa hieman samaan tapaan toimivat myös satumaa-aiheinen Pepi Wonder World ja sekä tunnettuihin palikoihin luottava Lego Duplo World, jotka ovat tarjonneet alkuperäisen pelin julkaisun jälkeen harvakseltaan maksullista lisäpelattavaa. Myyminen ei kuitenkaan ole ollut niin systemaattisen oloista kuin Toca Bocan peleissä. 

Jos pelistä tykkää, on samaa kamaa helppo ostaa lisää. Paras puoli lisäosasysteemissä onkin, että lisäosto on vanhemmallekin vaivaton tapa hankkia lapselle lisää leikittävää kun se alkuperäinen appi on jo hyväksi havaittu.

Lapsilukko on helppo ohittaa, jos osaa jo lukea.

Huono puoli taas on eittämättä se, että lapsi tietysti haluaa aina ne uudet osat peliin. Vaikka lisäostot ovat näissä mainituissa peleissä lapsilukkojen takana, on taivahan tosi, että muksun tekee jossain vaiheessa mieli painella ostonappeja ja testailla lapsilukon pitävyyttä. Sovelluskaupassa kannattaa siis varmuuden vuoksi pitää aina oma salasana erikseen.

Mainittakoon vielä, että kaikesta huolimatta näiden lastenpelien lisäostot eivät ole loputtomia niin kuin aikuisille suunnatuissa free to play -peleissä voi olla, vaan yleensä kokonaisuudessaan muutaman kympin arvoisia. Mitään tuhasien eurojen laskua ei näillä lastenapeilla saa aikaan, vaikka lapset kaupoille pääsisivätkin.

Sago Minin pelit saa rajattomaan käyttöön vuosimaksulla.

Ihan pienimmille taaperoille lisäosien myyminen on sen sijaan täysin hyödytöntä. He kun eivät välttämättä osaa vielä edes mankua rahaa vanhemmiltaan vaan painelevat vain ruutua  jokaisesta kiinnostavasta kohdasta ymmärtämättä välttämättä sitä, mikä kohta on peliä ja mikä mainos.

Pienimmille lapsille suunnattu, Toca Bocan kanssa samaan konserniin kuuluvat Sago Mini on ratkaissut pulman kuukausimaksuilla.

Sago Mini World -sovelluksessa kuukausi- tai vuosimaksulla saa pelata yhdessä apissa kaikkia sarjan pelejä niin paljon kuin haluaa. Tämä on ihan hyvä systeemi. Kun kuukausiveloituksen panee pyörimään, lapselle ei enää mainosteta kesken pelin mitään muuta. 

Sovellus sisältää 35 lastenpeliä, jotka voi ainakin vielä toistaiseksi ostaa myös yksittäin pelattaviksi, sillä muutaman euron kertamaksulla.

Yhteenvetona vastaan siis otsikon kysymykseen näin: Kertamaksullinen peli on ongelmattomin valinta eikä vaadi keskusteluja lapsen kanssa rahankäytöstä. Lisämaksullinen sovellus taas tarjoaa enemmän pelattavaa eikä kokonaan uusia pelejä ehkä tarvitse hankkia niin usein. Kun hyvä appi osuu kohdalle ja lapsi tajuaa ostojen idean, voi lisäosista maksaminen aina silloin tällöin olla ihan kannattavaa.

Kategoriat:Pelit, Vinkkipankki, Yleiset artikkelit

Avainsanat:ilmaispelit, lastenpelit, lisämaksut, rahankäyttö