Perheessämme on päädytty pisteeseen, jossa kiltisti äidin neuvoja kuuntelevat piltit ovat vain hailakka muisto jostakin menneisyydestä.

Esiteinin mielestä “paasaukseni” on nukuttavaa, en ole yhtään kiinnostava ja itse asiassa voisin olla enemmän hiljaa.

Hän on varmaankin ihan oikeassa.

Silti on yhä paljon asioita, joista mieleni palaa hänelle kertoa. Lisäksi joka päivä tulee eteen lukuisia tärkeitä vinkkejä, joista muistuttaa, perustelujen kera tietenkin: Pese kädet, syö vihannekset, muista aurinkorasva! 

Nalkutus kaikuu usein kuuroille korville.

Keksin lähestyä toiselle puolelle sohvaa, kuulokkeiden taakse ääntäni paennutta lasta tekstiviestin välityksellä. Ja kas, vastaanotto olikin varsin positiivinen.

Päädyimme viestittelemään pitkällisesti. Aluksi lähettelin hänelle pieniä huumorilla ja emojeilla höystettyjä tietoiskuja aiheista, joista olimme puhuneet aiemmin: Miksi Titanic törmäsi jäävuoreen eikä yksinkertaisesti väistänyt sitä? Minkä takia tuoreita kasviksia kannattaa syödä sen sijaan, että aterialla olisi aina vain herkkuja?

Myöhemmin alkoi tulla toiveaiheita kuten, miksi aikuiset käyvät baarissa tai mistä lyhenne Covid-19 tulee. Entä mikä ihme on Linnanmäen laitteesta ja Minecraftista tuttu sana taiga?  Aiheita googlatessa oppii itsekin uutta.

Viestiketjuista syntyy joskus pidempiä keskustelua, toisinaan toinen osapuoli vaikenee, mutta silti lukee viestit. Kommunikaatiomme on lisääntynyt ja pääsen yhä luennoimaan! 

Loputtoman puhetulvani vastaanottamisen sijaan lapsi saa sulatella saamaansa informaatiota rauhassa silloin kun haluaa.

Kumpikin voi palata asiaan helposti koska vain muilta puuhilta ehtiessään, jos aiheesta tulee jotakin uutta kysyttävää tai kerrottavaa mieleen. Ei tarvitse järjestää mitään erityistä keskusteluhetkeä pienen asian selittämiseksi.

Viestittelystä on tullut ikään kuin yhteinen vitsi. Viesti voi kilahtaa kännykkään vaikka autossa yhtä aikaa matkustettaessa tai sohvalla vierekkäin istuessa. Niitä on vaihdeltu marketissakin kesken yhteisten ostosten teon.

Kirjallisessa viestinnässä on mukana mediakasvatuksellinenkin etu. Kun aiheita googlattuani linkkaan lähteet esille, oppii lapsi lähdekriittisyyttä sekä luotettavia tiedonlähteitä netissä.

Neuvojen lisäksi olen käyttänyt tekstareita jo aiemmin kannustamiseen ja kehuihin esimerkiksi silloin, kun olen sivukorvalla kuullut kaverisuhteiden toimivan hyvin tai huomannut lapsen nähneen paljon vaivaa jonkin arkisen päämäärän eteen.

Ihan liian harvoin tulee nimittäin kerrottua, miten mahtava hän on!

Osa viesteistä on lapsen mielestä ärsyttäviä ja aiheista, joista hän tietää jo, mutta ei se mitään. Välillä vain täytyy olla vähän ärsyttävä, ja tärkeintä viesteissä tietysti on hassuttelu ja yhteydenpito.

Eikä opettamisen tietenkään pidä olla yksipuolista. Olemme suunnitelleet, että lapsi lähettäisi vastaavia opetuksia myös minulle päin. Aiheena tulee olemaan ainakin Fortnite ja Minecraft.

Kategoriat:Vinkkipankki, Yleiset artikkelit

Avainsanat:vanhemmuus, Vinkit