Lähdin Iso kiltti jätti -elokuvan näytökseen lapsen kanssa hieman huolestunein mielin. Olin nähnyt elokuvan trailerin, ja mielestäni se oli aika pelottava. Tiesin myös, että Roald Dahlin tarina suorastaan vilisee lapsia syöviä inhoja jättiläisiä.
Olin kuitenkin kuullut Steven Spielbergenin ohjaamasta elokuvasta niin paljon hyvää, että luotin 6-vuotiaan selviävän traumoitta K7-elokuvasta. Ja taisihan se selvitä. Ei ainakaan myöntänyt, että olisi pelottanut.
”Isoin ja ilkein jättiläinen oli mun lemppari.”
Orpotytön ja kiltin jättiläisen ystävyydestä kertovassa tarinassa on kyllä jännitystä, mutta myös taianomaisuutta ja (pieru)huumoria.
Kauhunhuutojen sijaan teatterissa raikuikin nauru, vaikka huomasin monen pienemmän katselijan punkevan vanhempiensa syliin ilkeiden jättiläisten uhitellessa. Jännittävien kohtausten lisäksi pienimpien katsojien kanssa kannattaa ottaa huomion elokuvan pituus, melkein kaksi tuntia. Meillä juoni imaisi mukaansa kuitenkin niin, ettei leffan kestoa edes huomattu.
Elokuva on kaunis, hauska ja mielikuvituksekas. Se opettaa, ainakin sen että ystävät voivat olla hyvinkin erilaisia ja että ongelmista selvitään yhteistuumin, jos kiusaajista uskalletaan vain kertoa auktoriteetille.
Hyviä vinkkejä keskusteluun lapsen kanssa leffan jälkeen antaa Media-avain.
Ryhmä Hau -elokuvassa on mukana uusi pentu Lilli – Ikäraja 7 
Leffa: Petteri Kaniinilta lähtee homma vähän käpälästä 
Ekaluokkalainen arvosteli Disney-Pixarin Cocon: ”Tosi hauska, mutta joku lapsi voisi pelätäkin” 
Smurffi-elokuva on vauhdikas muttei tyhjänpäiväinen
Vastaa