Leffa: Muumeilta elämää oppia voi

Voiko elokuva olla huono, jos jo mainoskin on tosi hyvä?

Voiko elokuva olla huono, jos jo mainoskin on tosi hyvä?

On siunaus ja kirous asua lähestulkoon leffateatterin naapurissa. Kiva homma se on silloin, kun haluaa itse piipahtaa nopeasti elokuvissa. Riipivää se taas on, kun pieniä kävijöitä houkutellaan valtavalla muumijulisteella lippuluukulle jo viikkoja ennen ensi-iltaa.

Testitenava nyt vain todellakin oli vietävä katsomaan Muumit Rivieralla. Silläkin uhalla, että pari arviota luettuani aloin vähän epäillä sen soveltuvuutta pienimille katsojille. Lohduttauduin sillä, että leffa kuitenkin on sallittu kaikenikäisille ja ikärajaseula tuntuu olevan varsin tiukka. Tuskin muumeista nyt hirveitä traumoja voisi jäädä.

Tenava oli ainakin innoissaan. Pelkän mainoksenkin edessä vietettiin aulassa jo aika tovi ennen kuin päästiin saliin asti. Se, että muumit olivat mainoskuvassa japanilaissarjan kollegoitaan hoikempia ja muutenkin vähän erinäköisiä, ei haitannut yhtään. Asia kuitenkin huomioitiin.

No, entäs se elokuva sitten? Xavier Picardin ohjaama ja Hanna Hemilän tuottama ranskalais-suomalainen leffa perustuu Tove Janssonin Muumiperhe Rivieralla
-sarjakuvaan. Siinä Muumit matkaavat laaksostaan aurinkorannalle. Osa perheestä hulahtaa helposti luksushotellin rikkaan snobiväen sekaan, toiset taas kaipaavat kotiin.

Elokuvalle on varmasti toivottu eri-ikäistä yleisöä, sen verran siinä on mukana (luultavasti alkuperäistarinan hengessä) aikuisten maailmaa. Mielestäni kyseessä on silti lastenleffa. Itse ehdin reilussa tunnissa hitusen tylsistyä.

”Parasta oli, kun poliisijoukkio jahtasi Muumipappaa.”

Lapsikin säästyi traumoilta. Kyllä, Muumipappa tosiaan kännää sekä kärsii krapulasta elokuvassa. Ja kyllä, Niiskuneiti vähän heilastelee Muumipeikon selän takana ja käy kasinolla pelaamassa. Niin, ja viskistäkin leffassa puhutaan, viinistä useampaankin otteeseen.

Ainakaan oma Tenavani ei kuitenkaan tuntunut kiinnittävän huomiota mihinkään näistä seikoista. Eihän hän tajua krapuloista tai uhkapeleistä mitään. Eikä hän varmaankaan ymmärtänyt paljoakaan pinnallisille snobeille piruilustakaan.

Sen sijaan muumien tapa luoda omat sääntönsä vallitsevista piittaamatta miellytti. Testitenavasta hauskaa olivat ihanan absurdit tapahtumat. Mieleen jäi, että Muumimamman istutusruukuista kasvoi veneeseen metsä ja (alkuperäistarinasta poiketen mukaan otettu) Pikku Myy puraisi haita. Superhassua oli, että likaiset astiat odottivat sohvan alla puhdistavaa sadepäivää ja hotellihuoneen ollessa liian iso muutettiin porukalla parisänkyyn asumaan.

Matkusteluun mieltynyt lapsi myös ilahtui Muumien upeasta hotellista ja uima-altaasta ja siitä, että kiltti Muumimamma maskeerasi kissoista tykkäävän koiran kaveriksi toisesta koirasta kissan näköisen.

Mielestäni elokuvassa oli tv-muumeja mukavampi tunnelma. Tenavakin jaksoi istua paikoillaan lähes koko leffan ajan, toisin kuin esimerkiksi viimeksi katsotussa Postimies Patessa. Kyseessä ei siis voi olla muuta kuin varsin hyvä elokuva.



Kategoriat:Leffat

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *