Ensimmäiset tunnelmat Angry Birds -elokuvan jälkeen olivat, että huh huh, olipas siinä sotimista ja seksivitsejä. Vaan mitäs siitä, eivät lapset kaksimielisiä juttuja ymmärrä (toivottavasti). Ja oli mukana paljon huumoria myös alaikäisille. Elokuvan keskiössä on tulistuva tipu ja sen taistelu Lintusaarelle tunkeutuvia possuja vastaan. Elokuva… Lue lisää ›
elokuva
Leffa: Kätyrit olisi viihdyttänyt vähemmälläkin mäiskeellä
Pakenimme hetkeksi hellettä elokuvateatteriin, missä ensi-iltansa oli juuri saanut Kätyrit. Elokuva kertoo Itse ilkimys -leffasta tuttujen keltaisten mökeltäjien, Kätyrien, kommelluksista heidän etsiessään itselleen pahista palveltavaksi. Kolme seikkailulle lähtenyttä pikkuhemmoa päätyy kisailemaan Englannin kuningattaren kruunua havittelevan tuhman rosmottaren kanssa. Leffa on vauhdikas… Lue lisää ›
Leffa: Lampaan lomapäivä muuttuu jännitysnäytelmäksi
Pakko sanoa heti alkuun, että Late Lammas -elokuva on todella hyvä. Huumoria ja jännitystä on sopivasti, ja tapahtumat etenevät sen verran rivakkaa vauhtia, ettei tylsistymään ehdi. Elokuva alkaa Sammalperän maatilalta, jossa isäntä, Vuhku-koira ja lammaslauma elävät puuduttavaa ja työntäytestä arkea päivästä toiseen…. Lue lisää ›
Leffa: Keijukolonna kohtaa mystisen ärrimurrin
Juhlistimme joululoman sateista ensimmäistä päivää elokuvissa. En itse odottanut paljoakaan seitsemänneltä Helinä-keiju-elokuvalta, mutta koska valinnanvaraa sattui olemaan niin kovin vähän (eli ei yhtään) päädyin Testitenavan kanssa kutakuinkin tyhjään päivänäytökseen hilepölyä viljelevää keijulaumaa katselemaan. Päivänsäde ja menninkäis -tyyppinen tarina oli kuitenkin odottamaton… Lue lisää ›