Kaikki lastenpeleiltä näyttävät sovellukset eivät sovi lapsille

Kuva: DALL·E 3

Moni vanhempi on tottunut tutkimaan ikärajoja elokuvaa tai peliä lapselleen valitessaan. Yleensä tämä onkin ihan oikea lähtökohta mediatuotteen sisällön selvittelyyn, mutta mobiilipelimaailmassa ikärajat eivät aina päde.

Sovelluskaupoissa on tarjolla runsain mitoin lapsille jopa haitallista sisältöä, jonka ikärajan puolesta voisi kuvitella olevan pienille lapsille suunnattua. Aiheena näissä peleissä voi olla vaikkapa Disneyn prinsessat tai Smurffit.

Vanhemman on tässä kohtaa todella helppo mennä pelivalinnassaan vikaan, puhumattakaan tilanteesta, jossa lapsi on itse valitsemassa peliä.

Jos lapsia ei sovelluskaupan esittelyssä erikseen mainita, peli on todennäköisesti tehty aikuisille.

Olen App Storen ja Google Play -kaupan valikoimia vuosien varrella selatessani törmännyt lukuisiin tilanteisiin, joissa lastenohjelmista tuttujen hahmojen tähdittämiin peleihin on merkitty ikärajaksi 4+ tai PEGI3, mutta jotka eivät todellakaan sovi pienille lapsille.

Tällaisen pelin omia käyttöehtoja lukemalla huomaa itse asiassa usein, että todellisuudessa pelin tekijä on asettanut ikärajaksi 13 vuotta, mikä on Yhdysvalloissa raja sille, ettei pelin tarvitse olla enää ”lapsiturvallinen”.

Sovelluskaupan ikärajamerkintä on siis väärin tai sen merkitys on eri kuin pelintekijä on tarkoittanut.

Johdetaanko tässä ihmisiä tarkoituksella harhaan? En osaa sanoa, mutta vaikeaa pelien valinta näissä tilanteissa vanhemmalle kieltämättä on.

Lue myös: Näin tarkastat iPhoneltasi, mitä sovellukset vaivihkaa puuhaavat

 

Mikä näissä peleissä sitten on ongelma? Miksi ne eivät sovi lapsille?

Olen käsitellyt mobiilipelien ikärajaongelmaa Instagram-tililläni monet kerrat, ja aiheesta voi lukea lisää myös tästä jutusta:

Pelien ikärajat eivät kerro kaikkea – miksi kielsin lapseltani smurffipelin

Lyhyesti sanottuna pelien mekaniikka ei ole lapsia ajatellen suunniteltu. Pelit esimerkiksi koukuttavat kohtuuttoman paljon, ovat temmoltaan stressaavia, näyttävät aikuisille suunnattuja mainoksia ja myyvät maksullisia lisäosia, usein vieläpä ilman lapsilukkoja.

Pienten lasten kehitystaso ja taidot eivät vielä riitä tällaisten ominaisuuksien kanssa toimimiseen.

Pelin näkyvien ominaisuuksien lisäksi sovellus saattaa myös kerätä pelaajasta tietoja hyvinkin laajasti. Tämä ei ole sallittua, mikäli kyseessä on lapsille suunnattu sovellus.

Näyttäisi siltä, että tämän Disney-pelin ikäraja on neljä vuotta.

Pelin julkaisija kuitenkin kertoo nettisivuillaan, että heidän pelinsä on suunnattu yli 13-vuotiaille.

Omasta mielestäni pelaamisen tarkoitus on tietysti tukea lasten leikkiä ja oppimista eikä niinkään satunnaisten julkaisijoiden voittojen maksimointia. Lastenpelien suunnittelu ja tekeminen onkin ihan oma taiteenlajinsa.

Hyvä lastenäppi on nimenomaan lapsille huolella ja ajatuksella tehty. Jos peli on suunnattu lapsille, tekijät kyllä kertovat siitä mielellään sovelluksensa esittelytekstissä.

Jos lapsia ei esittelyssä erikseen mainita, peli on todennäköisesti tehty aikuisille.

Lue myös: Mitä tietoja sovellus lapsesta kerää? 5 asiaa, jotka kannattaa tietää



Kategoriat:Vinkkipankki, Yleiset artikkelit

Avainsanat:, , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *