Pikku Kakkosen Eskari on opettavainen ilmaissovellus, jonka avulla lapset voivat harjoitella monelaisia taitoja.
Uusin päivitys on tuonut sovellukseen kokonaisuuden, jossa tutustutaan tähtieteeseen lapsentasoisesti, havainnollisesti ja pelillisyyttä hyödyntäen.
Tähtitiedepelissä edetään erilaisia tehtäviä suorittaen ja opitaan samalla monia asioita planeetoista ja avaruuden mittasuhteista.
Tarina etenee aurinkokuntaamme planeetta kerrallaan tutustuen. Tarkastelun alla ovat myös esimerkiksi sateliitit, Mars-mönkijä ja erilaiset tähtikuviot.
Pelissä puhutaan suomea, vähän kuin lastenohjelmassa. Neuvot tehtävien suorittamiseen tulevat niin ikään puhuttuina, joten luku- tai kirjoitustaitoa ei pelailuun tarvita.
Tehtävien tyyli vaihtelee monivalintakysymyksistä avaruusaluksen ohjaamiseen. Värikkäästä ja hauskasta menosta huolimatta pääosassa on selkeästi silkan leikin sijaan oppiminen.
Tieto ei kuitenkaan tule lapselle käsittämättöminä suureina, vaan informaatiota havainnoillistetaan kertomalla esimerkiksi, kuinka monta maapalloa mahtuisi Auringon sisään tai laittamalla lapsi pyörittämään Maata Auringon ympäri oman ikänsä verran
Lämpötilojakin lähestytään lapselle tutuin vertauksin: ”Venuksessa olisit kuin pizzauunissa” eli kuuma on.
Pikku Kakkosen Eskari on kokonaisuudessaan melkoinen verovaroin rahoitettu uroteko. Se tuo tuiki tärkeitä taitoja maksutta kaikkien lasten ulottuville, jos ei kotona, niin vaikkapa päiväkotien tai koulujen kautta.
Uuden tähtiedeosion lisäksi sovellus sisältää kirjainharjoituksia ja lukemisen alkeita sekä osiot, joissa aiheena on musiikki, englanti, kielikasvatus, koodaus ja matikka. Kaikki osiot ovat huolella toteutettuja ja ovat kuin digitaalinen (ja hauska!) tehtäväkirja eskarilaiselle.
Pikku Kakkosen Eskarin muista sisällöistä voit lukea tästä jutusta!
Sovelluksen ikähaitari on kattavan sisältönsä ansiosta laaja. Opittavaa on niin viskareille kuin vielä pienille koululaisillekin. Niille lapsille, jotka eivät vielä innostu eskaritehtävistä, suosittelen ilmaista ja leikkisää Pikku Kakkosen sovellusta.
VINKKI: Sovellukseen saa oman profiilin useammalle pelaajalle, näin useampi pelaava lapsi saa edistää omaa peliään rauhassa ja omaan tahtiinsa. Pelattavaa on nimittäin niin paljon, että tehtävien pariin pitää palata monta kertaa.
Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: Pikku Kakkosen Eskari
Androidille peli löytyy täältä: Pikku Kakkosen Eskari
Kategoriat:5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, Android, Ilmaiset, iOS (Applen laitteet), Pelit
Vastaa