Näin järjestät lapsellesi hoksottimia hellivää ja liikunnallista “ruudutonta ruutuaikaa”

Tabletit ja kännykät kiehtovat kovasti pieniäkin lapsia, mutta aina ei voi pelata tai katsoa lastenohjelmia.

Onneksi tabletin voi ottaa apuvälineeksi myös hoksottimia hellivään ja liikkunnalliseen piilosleikkiin, jota voisi melkeinpä kutsua ruuduttomaksi ruutuajaksi.

Leikkiin tarvitset vain älylaitteen sekä satunnaista kodin esineistöä.

Toimi näin:

1. Ota tabletin tai älypuhelimen kameralla kuvia kotoa (tai pihalta) löytyvistä esineistä.

2. Aseta älylaite pöydälle ja anna lapsen katsoa ensimmäistä kuvaa.

3. Lapsi etsii kuvassa näkyvän esineen ja tuo sen pöydälle.

4. Toista niin monta kertaa kuin kuvia riittää (tai lapsi jaksaa juosta ympäri taloa).

5. Kun leikki on loppu kehu vuolaasti ja palkitse nokkeluus haluamallasi tavalla!

 

Esineiden määrää ja laatua voi varioida lapsen iän ja kykyjen mukaan. Isomman lapsen voi antaa etsiä esimerkiksi tutuilta paikoilta kaapeista löytyviä asioita. Pienet taas löytävät helpommin esineitä, jotka ovat näkyvästi esillä.

Tavarat voivat olla vaikkapa leluja, keittiövälineitä, ruokapakkauksia, pieniä koriste-esineitä, kirjoja tai mitä nyt mieleen juolahtaakaan. Tehtävää voi helpottaa kuvaamalla esineen lisäksi hieman myös ympäristöä.

Esineitä voi etsiä sisaruksen kanssa kilpaa, tai sitten kaikille voi tehdä omalle laitteelleen erilliset tehtävät.

Tämä leikki sopii ihan erityisesti pienemmille lapsille, koska tablettia ei tarvitse antaa lapsen omiin käsiin ja ympäri kotia kannettavaksi.

Jos lapsi osaa jo valokuvata itse, voi leikkiä varioida niin, että pyytää lasta ottamaan kuvia erilaisista ympäristöstä löytyvistä esineitä. Kuvista voi sitten koota oman albuminsa ja säästää sen vaikka muistoksi.

Valokuvausleikkiin olen aiemmin kirjoittanut ohjeet tänne:

Näin järjestät lastenkutsuille älyajan aarrejahdin

Oletteko leikkineet valokuvausleikkejä kotona? Kerro kommenteissa, miten meni!



Kategoriat:Vinkkipankki, Yleiset artikkelit

Avainsanat:,

  1. Onpa mukava idea! 😊 pitääpä toteuttaa lasten kanssa joku päivä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: