Katsotaanko teillä Peteä? Meillä nimittäin katsotaan, ja muutaman tovin kaverin juttuja sivusta kuunnelleena oli pakko itsekin katsoa hahmon nimikkokanavalla julkaistut videot läpi.
Pete on tubettaja Zounaasin 9-vuotias propellihattupäinen alterego, jonka omalla kanavalla on liki 93 000 seuraajaa.
Kyseessä on ikään kuin jatkuvajuoninen tv-sarja. Pete kavereineen tekee videoilla kaikkea lapsia kutkuttavaa ja kiellettyä kuten pränkkää aikuisia, syö kohtuuttoman paljon herkkuja, sotkee paikkoja ja käyttää peleihin salaa isän luottokorttia.
Iso osa hauskuutta on ohjelman nopeassa leikkauksessa, kun Zounaas toisinaan näyttelee useampaa keskenään keskustelevaa hahmoa.
“Ikärajaa ei ole, mutta kohderyhmä lienee sama kuin perinteisillä koululaisvitseillä.”
Anarkistinen ja ”tuhmuuksia” tekevä Pete naurattaa kouluikäisten lisäksi aikuistakin, vaikka välillä kukkahattuvanhemman on pakko kohotella vähän kulmiaan pahimmille sekoiluille ja epäsovinnaisimmille jutuille. (Hahmot esimerkiksi uhkailevat toisiaan jatkuvasti turpaan vetämisellä.)
Videot ovat kuitenkin täysin kohderyhmän ehdoilla tehty, ja niissä pilkataan aikuisia ihan surutta. Pakko siis arvostaa.
Ikäraja voisi asettua noin 6-7 ikävuoteen. Uskoisin, että Peten jutut iskenevät parhaiten perinteisistä koululaisvitseistä innostuvien ikäryhmään.
Alkuun viehättävästi kotikutoiset videot ovat aikaa myöten muuttuneet tuotantoarvoiltaan yhä korkeatasoisemmiksi ja näyttelijöitäkin on tullut lisää. Lisäksi Peten isä ja muut aikuiset sivuhahmot ovat saaneet oman Isäukot Show -ohjelmansa, jossa niin ikään nauretaan vähän hitaille ja asiat väärin ymmärtäville aikuisille.
Jos lapsi fanittaa Peteä, suosittelen katsomaan jaksoja yhdessä. Niissä käsitellään paljon kiinnostavia aiheita, kuten Minecraftin ja muiden pelien pelaamista sekä suhdetta vanhempiin ja kavereihin.
Lisäksi jaksot ovat aikuiselle tosi mielenkiintoinen kurkistus lasten fanittamaan Youtube-maailmaan.
Kategoriat:Yleiset artikkelit
Vastaa