Lapsellani ei ole ruutuaikaa – tarkoitus on oppia rajoittamista itse

Ruutuaika ja erityisesti sen rajoittaminen herättää vanhempien kesken usein vilkasta keskustelua ja huoltakin.

Jonkun mielestä lapsi tuijottaa laitteita ihan liikaa, joku pelaa itsekin paljon. Yksi pitää ikärajoista tiukasti kiinni, toinen soveltaa.

Yhtä oikeaa vastausta ruutuaikakysymykseen ei ole, sillä lapset ovat erilaisia. Ruutuja voi myös käyttää eri tavoin, joten aikarajoista on todella hankala keskustella tietämättä, mitä lapset ruutujen ääressä todellisuudessa tekevät.

Ajattelin tässä postauksessa avata hieman meidän perheemme käytäntöjä. Olen usein nimittäin törmännyt ihmetykseen siitä, ettei meillä ole lapselle peliaikoja. Tai on, mutta en osaa ilmaista mitään tiukkaa tuntimäärää, jonka päivässä saisi ruutujen ääressä viettää.

Se ettei peliaikaa laske kellolla, ei tarkoita sitä ettei pelaamista lainkaan rajoittaisi. Mittarit ovat vain jotain muuta kuin kello.

Parhaiten on meillä toimineet säännöt, jotka on sovittu yhdessä. Lapsellakin on järki päässä ja hän tajuaa, että muutakin pitää tehdä kuin istua pelaamassa tai katsomassa ohjelmia. Aina sitä ei vain pelin tiimellyksessä muista, ja vanhemman pitää muistuttaa.

Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä haastavampaa peli- ja mediakasvatus ovat. Avaan seuraavaksi ikäkausittain sitä, miten meillä on ruutuajan suhteen toimittu.

 

0-2 vuotta

Kymmenvuotiaani on suunnilleen yhtä vanha kuin älylaitteet. Kun hän oli ihan pieni, ei pienille lapsille ollut juuri pelejä tarjolla. Tai ainakaan minä en niistä tiennyt. Meillä ei siis katseltu ruutuja käytännössä ollenkaan.

Nyt toimisin varmasti toisin, sillä hyvä vauva-appi vastaa takuulla kuvakirjaa. Sellainen kulkee hyvin mukana reissussakin ja sellaista on hauska ja opettavaista katsella lapsen kanssa yhdessä.

 

2-4 vuotta

Tässä vaiheessa lapsi alkoi kiinnostua lastenohjelmista ja keksimme, että helppokäyttöinen iPad sopii tarkoitukseen hyvin.

Lapsi katseli Lasten Areenaa ja pelasi muun muassa Kapun Metsää. Aluksi hän jaksoi keskittyä pelaamiseen vain vähän aikaa kerrallaan, joten peliaikaa ei juuri tarvinnut rajoittaa.

Tässä vaiheessa huomasin, että ei ole ihan sama, millä sovelluksilla lapsi leikkii, niinpä aloin tutkia asiaa tarkemmin ja perustin Viihdevintiöt-blogin vinkkaamaan hyviä pelejä muillekin perheille.

Vähitellen pelivalikoima laajeni ja lähempänä neljää ikävuotta iPad oli lapsen vapaasti käytettävissä – tarkoin valitulla sisällöllä totta kai. (Pädistä löytyi vanhempien valitsemia pelejä, Lasten Areena ja Netflix, mutta ei esimerkiksi Youtubea tai nettiselainta.)

Arki päiväkoteineen ja menoineen piti huolen siitä, ettei tuntikausien pelisessioille olisi jäänyt edes aikaa. Vanhemmat pitivät luonnollisesti vielä tässä vaiheessa huolta unesta ja ulkoiluistakin.

5-6 vuotta

Lapsella alkoi olla toiveita, mitä pädistä pitäisi löytyä. Hän kiinnostui kaverien mallin mukaan Youtubesta ja alkoi ulkoilla kotipihalla ilman vanhempia. Hankittiin siis lapselle kännykkä.

Ensimmäinen oma puhelin oli meillä todella riisuttu karvalakkimalli, jolla ei pelattu vaan joka oli tarkoitettu soittamiseen. Kotona käytössä oli pelaamiseen tarkoitettu tabletti, jolla lapsi pelasi muun muassa lukemaan opettavia pelejä sekä Minecraftia. (Ikäraja 7, joten vanhemmat valvoivat aluksi.)

Youtube ei edelleenkään ollut vapaassa käytössä, vaan katsoimme sitä vanhempien laitteilta yhdessä. Olen edelleen sitä mieltä, ettei Youtubeen pidä laskea alle kouluikäisiä valvomatta, sillä sisältö voi periaatteessa olla mitä vain.

Tässä iässä tuli ensimmäisiä kertoja välillä sanomista peliajoista. Minecraft vaati enemmän aikaa kuin leikki-ikäisten hiekkalaatikkopelit, joihin olin tottunut, joten aloimme puhua pelaamisen tauottamisesta ja liikunnan tärkeydestä pelisessioiden välissä.

Sovimme myös, että pelaaminen lopetetaan aina hyvissä ajoin ennen iltatoimia. Toisinaan lapsesta huomasi, että hän on kiukkuinen ja väsynyt liian paikallaan olemisen takia. Joskus taas peli meni pieleen ja se suututti. Välillä peliajoista tuli siis kiistaa, mutta sellaista se lasten kanssa joskus on.

Tässä vaiheessa mukaan tulivat myös pelitoiveet, joihin lapsen ikä ei riittänyt tai jotka muuten eivät läpäisseet tiukkaa seulaani esimerkiksi pelinsisäisen chatin takia. Teimme kompromisseja ja katsoimme pelejä yhdessä minun kännykästäni sekä pelivideoita Youtubesta. Lapsen oman tabletin sisällöstä olin tarkka, sillä hän käytti laitetta myös ilman valvontaa.

Kouluikä

Kouluiässä lapsi on saanut vähitellen enemmän ja enemmän omaa vastuuta ruutuajastaan. Vielä ensimmäisillä luokilla valvoimme tarkasti esimerkiksi Youtuben käyttöä, mutta vähitellen omaan puhelimeen on saanut alkaa ladata yhä enemmän sovelluksia. Lataukset täytyy silti vielä hyväksyttää ensin vanhemmilla.

Peliaikaa rajoitetaan niin, että klo 19-08 välisenä aikana ei olla laitteilla kuin poikkeustilanteissa. Lisäksi laitteet ovat yön ajan pois makuuhuoneesta. Näin rauhoitetaan tärkeä uni.

Pelaamista on kieltämättä varsinkin vapaapäivinä paljon, mutta Fortnitea, Minecraftia ja Among Usia pelataan pääsääntöisesti kavereiden kanssa yhdessä. Pidän tätä tärkeänä sosiaalisena toimintana, joten pelaamista ei siksi ole rajoitettu. Sosiaaliset suhteet ovat mielestäni tärkeämpia kuin ruutuaika. Monet pelit vievät myös paljon aikaa, joten olisi mielestäni epäreilua rajoittaa ajankäyttöä liikaa.

Ikärajoissa noudatamme tarpeen mukaan kolmen vuoden ikäjoustoa, jolloin olemme itse aluksi mukana katsomassa pelaamista.

Näin toimimme esimerkiksi Fortniten (PEGI12) kanssa, jonka pelaamiseen alkoi olla paine jo ensimmäisillä luokilla. Huomasimme, että peliä voi pelata monella tavalla. Voi rakennella omia maailmoja tai vain katsella hahmoja kavereiden kanssa. Tämä sekä vanhempien kanssa yhdessä pelaaminen sopi meillä hyvin jo 9-vuotiaalle.

Fortnite on kuitenkin sen verran koukuttavaa matskua, että pelaamisen lopettamisesta pitää muistuttaa joskus useampikin kerta ennen kuin siitä pääsee irtautumaan.

 

Youtube

Pelaamisen sijaan nykyisin kiistaa aiheuttaa eniten Youtube, joka olisi melkein koko ajan pyörimässä jossain taustalla. Tubettajien katsomisen lisäksi lapsi tubettaa myös itse, mikä on lisännyt tietysti huimasti vanhempien valvontavastuuta. Olemme ottaneet tämän harrastuksen kannalta. Jotkut lapsen harrastukset nyt vain vaativat aikaa myös vanhemmilta.

Tubettaminen on opettanut lapselle kuitenkin paljon, esimerkiksi videoiden editointia, joten hyötyjäkin löytyy!

Youtuben katsomista olemme rajanneet sen verran, että olemme pyytäneet lasta itseään arvioimaan, mikä on sopiva määrä katsomista päivää kohden. Lisäksi lapselta odotetaan ainakin suunnilleen jokapäiväistä ulkoilua ja liikuntaa. Jos kavereita ei pihalle löydy, käydään kävelyllä perheen kesken. Ja iltaisin ja öisin ei tietenkään katsota videoita.

Silti aiheesta saa keskustella oikeastaan viikoittain. Tämä turhauttaa välillä kaikkia osapuolia, mutta ehkäpä tavoite oman ajankäytön itsenäisestä hallinnasta joskus menee perille.

Tubettajat ovat tietenkin olennainen osa lasten mediamaailmaa ja kulttuuria ja olen tästä syystä itse yrittänyt seurata ainakin sivukorvalla sitä, mitä lapsi katselee. Usein olemme keskustelleet videoista ja katsoneet niitä yhdessäkin. Välillä on pitänyt korjata väärää tietoa, jota tubettajilta on tullut.

Vastapainoksi viihteellisille videoille olen kannustanut lasta katsomaan välillä muutakin, esimerkiksi Helsingin Sanomien Lasten uutisia.

 

Muut somet

Useimpien sosiaalisten medioiden ikäraja on 13 vuotta. Mielestäni sekään ei ole vielä sopiva ikä toimia itsenäisesti netissä, mikäli asiaa ei ole harjoiteltu lainkaan. Siispä harjoittelemme nyt.

Kymmenvuotias on Instagramissa ja Youtubessa, joiden käyttöä vanhemmat valvovat tiukasti. Olemme keskustelleet kauniista tavasta kommentoida muiden julkaisuja sekä siitä, miten toimia, jos netissä törmää johonkin pelottavaan tai inhottavaan.

Lapsi viestii kavereidensa kanssa WhatsAppissa ja Discordissa, mutta TikTokiin emme ole suostuneet.

 

Aina ei mene putkeen

Kaiken kaikkiaan ”ruutuajattomuus” on toiminut meillä hyvin. Jonkun muun lapsen kohdalla kellosta voi toki olla apuakin, mutta meillä sellainen olisi tuntunut liian joustamattomalta.

Joinain päivinä kun kavereita olisi pelissa vaikka koko päivän, toisena päivänä taas ei. Olemme menneet ikään kuin tilanteen ja kavereiden mukaan.

Myönnän, että välillä tekisi mieli kieltää kaikki laitteet ainakin viikoksi ja lopettaa vääntäminen ja keskustelu aiheesta tykkänään. Mutta lopulta ajattelen niin, että tavoite on opettaa lapsi pitämään itse itsestään ja ajankäytöstään huolta.

Jokaisen täytyy kuitenkin jossain vaiheessa opetella huomaamaan, mitä oma mieli ja keho milloinkin tarvitsevat. Aina ei ole äitiä määräämässä kellon kanssa tekemisistä.

Uskon, että tämä onnistuu vain tietynlaisen vapauden antamalla ja vierestä lempeähkösti ohjaamalla.



Kategoriat:Vinkkipankki, Yleiset artikkelit

Avainsanat:, , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: