Uusien Huawei- ja Honor-puhelinten omistajat ovat saaneet totutella tänä syksynä uuteen sovelluskauppaan, AppGalleryyn.
Kiinalaisen teknologiayhtiön jouduttua Yhdysvaltain kieltolistalle, ei Huawein uusissa luureissa ole enää Googlen palveluita. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sovelluksia ei enää ole voinut ladata Google Play -kaupasta.
Vanhoissa Huawein älylaitteissa tuttu sovelluskauppa sen sijaan on yhä toiminnassa.
Huawein oma AppGallery on ollut Kiinassa käytössä jo pitkään, mutta meikäläisiä tuttuja appeja siellä on vielä vähän. Helsingin Sanomat kirjoitti taannoin aiheesta hyvän jutun, mutta päätin käydä AppGallerya itsekin läpi, nimenomaan lapsiperheen näkökulmasta.
Etsin itselleni tuttuja, Applen App Storesta ja Google Playsta saatavilla olevia appeja lapsille, ja aika vähän tuttua sisältöä tosiaan oli.
Ylen Lasten Areena palvelusta jo löytyy, mutta Pikku Kakkosen sovellusta ei. Tutuista lastenpelibrändeistä AppGalleryyn on ehtinyt StoryToys, joka on julkaissut siellä uuden Duplo-pelinsä. Sen sijaan firman kivat Pikku Toukka Paksulainen -pelit eivät palvelussa ainakaan vielä ole.
Yhdellä, Pepi Doctor -pelillään, AppGalleryssä on myös aloittanut Pepi Play -pelifirma.
Lisäksi AppGalleryssä ovat isommille tutut TikTok ja SnapChat. Mukava yllätys on koko perheen kännyköissä tuiki tärkeä 112-sovellus.
Lapsiperheiden luottobrändejä Toca Bocaa ja Sago Miniä ei palvelusta löydä. Eikä liioin suosittuja Among Us- tai Pokémon Go -pelejä.
Pelien nimiä hakemalla palvelusta löytyy sen sijaan hieman harhaanjohtavasti sovellusten kuvilla varustettuja “Wall Paper” -appeja, jotka sisältävät ilmeisesti vain taustakuvia kännykkään. Tekijöinä näissä hieman vedätykseltä haiskahtavissa sovelluksissa näkyy olevan aivan muita tahoja kuin alkuperäisen pelibrändin kehittäjä.
Dr. Panda -pelejä etsittäessä tarjolle taas tulee liuta muita pandapelejä.
Pääasiassa AppGalleryn lastenpelit ovatkin eri materiaalia kuin App Storen ja Google Playn tarjonnassa olevat lastenpelit. Osa niistä on luonnollisesti kiinalaisvalmisteisia.
Huawein puhelimia myyvät suomalaisetkin kauppiaat ovat lupailleet AppGalleryn kehittävän tarjontaansa vähitellen. Tämä on tietysti hyvin paljon myös sovellusten valmistajista kiinni.
Aika näyttää, kannattaako taloudellisesti tehdä suosikkiappeja useampaan sovelluskauppaan vai siirtyvätkö kuluttajat käyttämään Huawein sijaan Googlen yhteistyökumppanien tekemiä älylaitteita.

Kategoriat:Yleiset artikkelit
Vastaa