Hauska pingviiniajastin palkitsee lapsen kärsivällisyyden ja visualisoi ajan kulumisen

Testissä Outloud Treasure Timer

Lapsille suunnattu visuaalinen ajastin voi olla yllättävän hyödyllinen kapine. Kun lapsi ei vielä ymmärrä ajanmääreitä tai osaa kelloa, on ajan kuluminen kätevä osoittaa hänelle konkreettisessa muodossa.

Kun oma lapseni oli pieni, meillä oli käytössä Outloudin pingviinisovellus, jossa linnun taaperrus iPadin ruudulla kuvasti ajan kulumista. Peli auttoi pikku hiljaa lasta hahmottamaan, kuinka pitkä aika ”minuutti” tai ”viisi minuuttia” todellisuudessa ovat odottamisen kannalta, vaikka kello jo huterasti hallussa olikin.

Nyt tästä oivasta arjen apuvälineestä on julkaistu monipuolisempi ja pelillisempi versio, jota niin ikään voin suositella lämpimästä heille, joiden perheessä asiat eivät aina suju niin sutjakasti kuin voisi odottaa.

Uudessakin ajastimessa on päähahmona pingviini, joka tallustelee tällä kertaa ympäri omaa aarresaartaan.

Outloud Treasure Timer toimii periaatteessa samoin kuin edeltäjänsäkin. Ajastimeen määritellään haluttu aika, esimerkiksi viisi minuuttia. Sen jälkeen painetaan näytön alaosan reittipainiketta ja piirretään ruudulle sormella reitti. (Tämä on hauska osuus, jonka lapsi haluaa varmasti tehdä itse.)

Tämän jälkeen pingviini lähtee kulkemaan piirrettyä reittiä pitkin saapuen maaliin, kun aika on kulunut loppuun. Maaliin saapumisen merkiksi ajastin antaa äänimerkin, joten laitetta ei ole pakko vahtia koko ajan.

Tässä vaiheessa Treasure Timer eroaa edeltäjästään. Ajanoton jälkeen pingviinin kulkeman matkan varrelle ilmestyy aarrearkkuja, joista löytyvillä kolikoilla pingviinille voi ostaa varusteita, asusteita ja erilaisia saaria kuljettaviksi.

Ajastin siis muuttuu sitä hienommaksi mitä enemmän sitä käyttää!

Ajastimen 3D-grafiikka näyttää hauskalta, ja pingviinin kulkua on jännittävä seurata eri kuvakulmista näkymää sormilla pyörittämällä. Lapsi voi myös siirrellä ansaitsemiaan esineitä pingviinin saarella ja tehdä siitä oman näköisensä.

Ajastimen käyttö saattaa helpottaa paitsi kiiretilanteita myös oman vuoron tai muun asian odottamista. Kun jokin asia tapahtuu vaikkapa “tunnin” päästä, on konkreettisempaa seurata tabletin tai kännykän ruudulla maalia kohti räpylöivää lintua kuin kellon viisareita. Ajastimesta voi olla iloa myös takapenkkiläisille, joita alinomaa kiinnostaa, ”koska ollaan perillä”.

Vaikka ensi alkuun voisi ajatella. että kolikot ja varusteiden haaliminen olisivat ajastimessa ns. turhaa lisänäperrettävää, on aarteiden löytyminen mielestäni oivallinen lisä sovellukseen.

Pidän ajatuksesta, että lapsi palkitaan (tietenkin kehujen lisäksi) kärsivällisyydestään. Esimerkiksi uusi hattu pelihahmolle on konkreettinen palkinto toimesta, jonka lapsi on ajastimen avulla ansiokkaasti suorittanut.

Outloud Treasure Timer ei sisällä lisäostoja tai mainoksia. Sillä voi mitata aikaa yhdestä sekunnista tuntiin. Kielivaihtoehdoista löytyvät suomi ja englanti.

VINKKI: Eikö maltti riitä tarpeeksi huolelliseen hampaiden harjaukseen tai meneekö yöpuvun pukeminen haahuiluksi? Ajastimen voi ottaa avuksi monenlaisiin arjen tilanteisiin.

VINKKI 2: Lue myös testaamastamme hiiriajastimesta, jossa ajan kuluminen näkyy hiiren syömien omenoiden vähenemisenä!

Voit hankkia ajastimen iOS-laitteellesi tästä: Outloud Treasure Timer
Androidille se löytyy täältä: Outloud Treasure Timer



Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset, Vinkkipankki

Avainsanat:,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: