Alakoululaisille suunnattu roolipeli panee lapset pohtimaan monikulttuurisuutta ja ihmissuhteita

PELIMO on kotimainen, ilmainen oppimispeli, jonka tarkoitus on tukea alakoulun monikulttuurikasvatusta.

Testasimme peliä neljäsluokkalaiseni kanssa, ja totesimme, että peli sopii mainosti myös kotona pelattavaksi. (Jos vain lapsen saa innostumaan yhteiskunnallisesta opetuspelistä Minecraftin sijaan.)

PELIMO on suunniteltu alakoulun 4-6-luokkalaisille ja sitä voi pelata suomeksi ja ruotsiksi. Kyseessä on tarinavetoinen roolipeli, jossa eletään 12-vuotiaan pelihahmon tavallista arkipäivää. Tarinaa seurataan kuvien ja tekstien avulla, välillä opettavaisia minipelejä pelaten. 

Käytännössä PELIMO toimii niin, että pelaaja lukee kirjoitettua tarinaa ja tekee pyydettäessä erilaisia valintoja pelihahmonsa puolesta.

Suhtaudutaanko uuteen luokkakaveriin ystävällisesti vai ennakkoluuloisesti? Osallistutaanko oman perheen kanssa kulttuurin mukaisiin perinteisiin vai mennäänkö mieluummin pelaamaan kavereiden kanssa jalkapalloa? Puhutaanko kaverille kauniisti vai äkäisesti?

Valittavana on kolme pelihahmoa, joilla jokaisella on oma tarinansa. Tarinat etenevät eri tavoin riippuen siitä, miten pelaaja arjen tilanteissa toimii. Pelin lopuksi pelaaja saa palautetta tekemistään valinnoista.

Tarinoiden teemoja ovat esimerkiksi eri kulttuurit ja tavat, vähemmistöt, tasa-arvo ja vammaisuus. Perus kaveritaitoja käsitellään myös. Minipeleissä pohditaan esimerkiksi, ovatko kaikkien mielipiteet yhtä tärkeitä ja ovatko netissä kiertävät juorut aina totta.

Pelin avulla päästään käsittelemään sitä, miten omassakin luokassa olevat kaverit tulevat ehkä hyvinkin erilaisista perhe- ja kulttuuritaustoissa ja miten jokainen on ihan omanlaisensa. Silti yhteisiä juttuja löytyy, jos vain tutustuu toiseen.

Keskustelun ja oppimisen tueksi peliin liittyy opettajan opas, jossa on pelin teemoihin liittyviä lisätehtäviä. Oppaan voi ladata ilmaiseksi täältä.

Itse luin oppaan läpi, mutta päädyin kokeilemaan peliä alati kiireisen 10-vuotiaani kanssa ihan vain ”kylmiltään”. Sekin toimi hyvin, joskin lapsi piti peliä opettavaisuutensa ja runsaan tekstin takia enemmän kouluun sopivana. Pelin kautta tilanteiden ”itse kokeminen” tuntui testaajan mukaan kuitenkin hauskemmalta tavalta oppia kuin kirjan lukeminen tai pelkkä keskustelu aiheesta.

Itse koinkin, että pelin avulla syntyi ihan hyviä keskustelua ja lapsi sai uutta näkökulmaa aiheisiin, joita ei aiemmin juuri ollut tullut ajatelleeksi. Ajattelisin, että pelistä saa eniten irti juuri aikuisen ohjauksen kautta, vaikka muksut tietysti itse osaavat peliä pelatakin. Uskon, että palaamme pelin ja sen tärkeiden teemojen pariin vielä parin testikerran jälkeen myöhemminkin.

Sovellus on osa PELIMO-hanketta, jota on rahoittanut Opetushallitus. Mukana ovat olleet myös Turku AMK, Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto. Pelin saa ladata maksutta Applen AppStoresta ja Google Play -kaupasta.

Suosittelen kokeilemaan kotonakin, mutta erityisesti alakoulun opettajien kannattaa vilkaista!

Lisää tietoa PELIMON netisivuilta!

Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteelleesi tästä: PELIMO
Androidille se löytyy täältä: PELIMO



Kategoriat:9-12-vuotiaille, Android, Ilmaiset, iOS (Applen laitteet), Opetuspelit, Pelit, Sovellukset

Avainsanat:, ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: