Lasten suosikkipelit vaihtelevat tiuhaan. Milloin ykkönen on Minecraft, milloin Fortnite. Tänä kesänä meillä on innostuttu Robloxista.
Ja kun 10-vuotias jostakin innostuu, siitähän on otettava selvää! Siispä pelasin, googlasin ja kyselin lapselta. Kokosin alle tietoja Robloxista siltä varalta, että teilläkin on keksitty sama peli.
Lue myös: Peli voi olla lapselle tärkeä sosiaalisia suhteita tukeva hengailupaikka
Roblox ei ole mikään uusi juttu
Juu, me vanhukset olemme joskus vähän hitaita. Robloxin ensimmäinen versio julkaistiin jo vuonna 2005 eli vuosia ennen lapseni syntymää. Silti kuulin pelistä ensi kertaa lapseltani.
Yhdysvaltalaisella Robloxilla on noin 150 miljoonaa aktiivista kuukausikäyttäjää. Pandemia-aika on kasvattanut pelin suosiota muuallakin kuin meidän perheessämme.
Mitä laitteita tarvitaan?
Robloxia voi pelata tietokoneella, mobililaitteella ja joillakin konsoleilla. Pelin latauslinkit löytyvät pelin nettisivuilta.
Mitä pelissä siis käytännössä tehdään?
Roblox koostuu useista erilaisista pelimaailmoista, joita pelaajat tekevät itse. Pelimaailmat koostuvat kuutionmuotoisista paloista, vähän niin kuin Minecraftissa.
Maailmoja on paljon erilaisia lemmikinhoidosta ja piiloleikeistä taisteluihin ja erilaisiin kilpailuihin. Roblox sopii siis monenlaisille pelaajille. Omaa pelihahmoaan saa tuunata vaatteilla ja asusteilla.
Pelaamisen lisäksi Robloxissa olennainen osa on sen sosiaalisuus. Pelejä on hauska pelata yhdessä kaverien kanssa, ja pelin kautta on mahdollista saada myös uusia kavereita.
Pelaajat tulevat maailmoihin automaattisesti, joten mukana voi olla kaikenlaista väkeä. Oman kaverin kanssa voi kuitenkin mennä samaan paikkaan ja pelata yhdessä.
Oma lapseni juttelee pelin aikana kavereidensa kanssa joko erillisessä keskustelusovellus Discordissa tai ihan vain puhelimessa ja pitää useimmiten Robloxin oman chatin vieraine keskustelijoineen pois näkyvistä.
Mutta entäs se turvallisuus?
Kuten internetissä yleensäkin, lapsia kannattaa opastaa ja vähän valvoakin. Kun pelissä on chat, on itsestään selvää, että keskusteluihin voi osallistua myös pahantahtoisia ihmisiä.
Roblox on kuitenkin panostanut lasten turvallisuuteen ja chattejä valvoo myös oikeita ihmismoderaattoreita. Lisäksi peli rajoittaa jo lähtökohtaisesti alle 13-vuotiaan pelaajan chatin käyttöä. Vanhemmillakin on mahdollisuus rajoittaa keskusteluja sekä valvoa jälkikäteen oman lapsensa käymiä keskusteluja.
Mitä pienempi pelaaja, sitä tarkemmin kehotan vanhempia kiinnittämään huomiota chattiin. Itse ehdin testata Robloxin lemmikinhoitopeliä vain muutaman minuutin, kun kaveripyyntöjä, oletettavasti pieniltä tytöiltä, alkoi sadella. Englanninkielinen chat-keskustelu vaikutti testihetkellä normaalilta lasten juttelulta.
Lue myös: Pelikin voi olla sosiaalinen media
Robloxin ikäraja
Pelin virallinen ikäraja on PEGI7. Harkitsisin kuitenkin tarkoin, antaisinko ekaluokkalaisen vielä pelata. Ainakin laittaisin chat-asiat ihan aluksi kuntoon.
App Storessa ikärajaksi on merkitty 12+ ja Common Sense Media suosittelee peliä yli 10-vuotiaille. Common Sense Median hyvä ja kattava juttu Robloxista löytyy täältä.
Koska pelimaailmoja on moneen makuun, ei esimerkiksi väkivalta ole esteenä nuorenkaan henkilön pelaamiselle. Vanhemmat voivat nimittäin tarkistaa, että peli tarjoaa oman lapsen iälle sopivia pelimuotoja.
Robloxin oma vanhempienopas löytyy täältä!
Mitä maksaa?
Robloxia saa pelata ilmaiseksi, mutta pelin sisäistä Robux-valuuttaa voi ostaa oikealla rahalla. Robuxeilla voi ostaa esimerkiksi varusteita omalle pelihahmolleen.
Kannattaako pelin hankinta?
No kannattaahan se! Kyseessä on hauska ja sosiaalinen peli, joka sopii monella tapaa nuorille pelaajille. Vanhempien kannattaa kiinnittää huomiota pelimaailmoihin ja chattiin, muuten lasten voi mielestäni antaa pelata vapaasti. Ainakin siihen asti, kun kaveripiiriin tulee jokin uusi pelivillitys!
Lue Viihdevintiöiden jutut myös muista lasten suosikkipeleistä:
Kategoriat:9-12-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Vinkkipankki, Yleiset artikkelit
Moro,
onko tietoa saako Robuxia eli tuota Robloxin virtuaalivaluuttaa kerrytettyä pelissä vai onko ainoa tapa ostaa sitä oikealla rahalla?
Moikka!
Olen siinä käsityksessä, että Robuxeja voi saada ostamisen lisäksi myös myymällä muille pelaajille itse tekemiään esineitä ja pelejä. Itselläni ei kuitenkaan ole tästä kokemusta, vaan olen ostanut lapselleni virtuaalivaluuttaa toistaiseksi vain oikealla rahalla.
Tietokoneella voi tehdä gamepasseja ja mennä peliin donate me ja voit saada ilmaista robuxia gamepass ei maksa mitään mutta se on vaikea tehdä
Jos saan korjata niin roblox:in ensimmäinen versio on julkaisu 1982. Mutta silloin se oli jonkin lainen taso hyppely peli.