Minecraft Earth sopii perheen yhteiseen ulkoiluun – näillä vinkeillä pääset alkuun

Huom! Minecraft Earth lopetetaan

Minecraft Earthin julkaisua odotettiin viime syksynä perheessämme todella innokkaasti. Minecraft kun on kovasti lapsen mieleen ja itsekin ilahdun aina, kun pelit kannustavat lapsia liikkumaan.

Pahaksi onneksi keskellä pimeintä marraskuuta julkaistu lisätyn todellisuuden peli vaati ulkoilun lisäksi sen verran paljon valoa, ettei pelaamisesta tuntunut kovasta innostuksesta huolimatta talven mittaan tulevan oikein mitään.

Kävelyille kun ehdittiin usein vasta illan hämärtyessä, ja kohteiden rakentaminen ulos oli tästä syystä vaikeaa, vaikka esineitä toki pystyy keräämään säässä kuin säässä.

Jos Minecraft Earth ei ole vielä tuttu, voit lukea tarkemman esittelyn täältä!

Keväällä tilanne on kuitenkin toinen, ja peli kaivettu taas esiin. Viime aikoina on tullut sattuneista syistä käytyä kävelyillä vielä tavallistakin enemmän, ja lenkeille tarvitaan välillä potkulautaa innostavampia houkuttimia.

Perheemme Mine-fani tykkääkin Minecraft Earthista kovasti. Se on hyvää vaihtelua niin ikään ulkoillessa toimivalle Pokémon Golle.

Toisinaan sovelluksen hitaus ja pieni bugitus ovat nostaneet ärsytyslukemia, mutta peliä on päivitetty loppuvuoden jälkeen monta kertaa ja lisääkin parannuksia lienee vielä tulossa.

Kun uuden pelin lataa, saattaa se yleensäkin aluksi näyttää hieman sekavalta. Siksi kokosin ohjeet, joilla alkuun pääsee helpommin. Kannattaa kokeilla!

1. Lähdetään ulos keräilemään!

Ulkona kävellessä pelihahmo liikkuu kännykän ruudulla näkyvällä kartalla. Matkan varrella kartalle ilmestyy rakennusaineksia, arkkuja ja eläimiä, joita keräillään niitä tökkäämällä.

Kerätyt esineet näkyvät tavaraluettelossa arkkukuvakkeen takana ja niitä voi sieltä ottaa käyttöön silloin, kun haluaa rakentaa jotakin. (Katso kohta 4!)

Oranssit palkit lupaavat seikkailua!

2. Suunnistetaan seikkailulle

Kartalla näkyy myös oranssilla palkilla merkittyjä seikkailualueita. Suunnista paikalle ja klikkaa. Luvassa on muun muassa taisteluita.

Tämä toiminto suoritetaan AR-tilassa, mikä vaatii tietyn määrän valoa ympäristöön. Totesimme, ettei lapsen käyttämä iPhone SE oikein sovellu marraskuiseen iltapelaamiseen katulampun valossa. Omalla iPhone X:lläni homma toimi hieman paremmin. Valoisaan aikaan seikkailut onnistuivat molemmilla puhelimilla, ja onneksi tavaroita voi keräillä hämärässäkin.

3. Suoritetaan haasteita

Päivittäisiä haasteita suorittamalla saa palkinnoksi pelirubiineja ja kokemuspisteitä, joiden avulla pääsee nousemaan tasolta toiselle. Haaste voi olla vaikkapa ”kerää viisi kanaa”. Kanojen etsiminen voi joskus motivoida enemmän kuin pelkkä satunnainen tavaroiden keräily.

4. Rakennetaan – vaikka sisätiloissa

Ensin valitaan ”rakennusalustat” -osiosta alusta, jolle omia luomuksia halutaan alkaa kokoamaan. Ulkoa kerättyjä hyödykkeitä voi asetella valmiille rakennusalustalle ja luoda jotakin ihan uutta! Oma talo tai vastaava kulkee laitteen mukana ja sen voi ottaa AR-tilassa esiin missä vain tuunattavaksi.

Tämä homma onnistuu hyvin sisätiloissakin.

Etsi kuvasta pelaava lapsi.

5. Nikkaroidaan!

Pelin alavalikon ”Tee juttuja” -painikkeen alta löytyvät nikkarointi- ja sulatusominaisuudet. Täällä voit jalostaa keräämistäsi esineitä uusia tuotteita, esimerkiksi väriaineita ja aseita.

Uusien esineiden tekemiseen kuluu aikaa, jota voi nopeuttaa pelirubiineja käyttämällä. Rubiineja saa oikealla rahalla kaupasta tai haasteita suorittamalla.

Minecraft Earth - peli lapselle

Koodin skannausnäkymän saa esiin kuvaketta klikkaamalla ja näyttöä hitaasti liikuttelemalla.

6. Näin kaverin saa mukaan

Kaverin saa mukaan rakentamaan yhteistä taloa AR-tilassa jakamalla hänelle pelistä löytyvän QR-koodin. Koodin saa esiin rakennustilassa ollessaan painamalla näytön oikeassa ylälaidassa kolmea pistettä. Näin tulee esiin ”kutsu ystävä” -nappi, jonka takana koodi luuraa.

Kaverin täytyy painaa omasta pelistään löytyvää ”koodin skannaus” -napukkaa ja liikuttaa tämän jälkeen kännykkää rauhallisesti sivusuunnassa niin kauan, kunnes skannausnäkymä ilmestyy näytölle. Tämän jälkeen skannausruutu vain kohdistetaan toisen kännykän ruudulla näkyvään koodiin ja aletaan pelata!

Tämän painikkeen takaa löytyy kutsukoodi.

Oletko jo pelannut? Jaa omat vinkkisi kommenteissa!

Lue myös: Mikä ihmeen Minecraft – faktat, jotka vanhemmat täytyy ennen pelin hankintaa tietää

Voit hankki pelin iOS-laitteellesi tästä: Minecraft Earth
Androidille se löytyy täältä: Minecraft Earth



Kategoriat:Sovellukset, Yleiset artikkelit

Avainsanat:, ,

1 vastaus

  1. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta, enkä ole aiemmin tähän sovellukseen törmännyt. Minecraft on valloittanut lapsemme jo pelinä, joten tämä voisi olla nyt tämän kesän juttuja ulkoilujen ja retkeilyjen lomassa. Kiitos vinkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: