Tutustu luontoon pelaten: Hiiripeli on kuin lasten tietokirja

Little Mouse’s Encyclopedia on sympaattisen näköinen ja hyvää luontotietoutta tarjoava opettavainen lastenpeli.

Sovellus tutustuttaa lapsen lähiluontoon; metsän, lammen ja puutarhan elämään. Tarkoitus on tutkia ympäristöä hiirihahmoa liikuttamalla. Hiiren eteen tulevia eläimiä ja kasveja tutkitaan lähemmin suurennuslasilla, joka avaa kustakin luontokappaleesta opettavaisen tietokortin kuvineen ja teksteineen.

opettavainen lastenpeli

Tieto on yllättävän paljon. Pelistä tuleekin vahvasti tietokirjamaiset vibat. Mukana on niin voikukkaa, kettua, sammakkoa kuin kyykärrmettäkin. Saamme muun muassa tietää, että karppi voi kasvaa metrin mittaiseksi ja että kekomuurahaiset kuuluvat pistiäisiin.

Tiedot vaikuttavat olevan päällisin puolin oikein, mutta tarkkaavainen lukijamme ehti bongata suomenkielisistä eläinkorteista jo virheen. Hyvä uutinen on se, että pelifirma ottaa palautusehdotuksia vastaan. Huomattu virhe korjattiin parissa tunnissa! Tällaista ei tietokirjalta voisi odottaa.

Peli sopii nuorelle tieteilijälle, jolle tavanomaisten lastenkirjojen luontokuvaukset ovat liian pinnallisia.

Meidän 9-vuotias testipelaajamme piti kyllä pelistä, mutta oli sitä mieltä, että pidemmän päälle pikkuhiiren seikkailuja voisi pelailla lähinnä ympäntunnilla koulussa. Kyllä peli aina oppikirjan voittaa, mutta vapaa-ajalla oppiminen on kuulemma vähän niin ja näin.

Lapsi jaksoi kuitenkin lueskella tietokortteja hyvän määrän. Tekstiä on juuri sopivasti alakouluikäiselle itse luettavaksi. Kännykällä pelatessa tekstit ovat aika pienellä, mutta kortin saa suuremmaksi kääntämällä kännykän pystyyn. Hyvin mietitty käyttöliittymä siis!

Pelin on kehittänyt tsekkiläinen Circus Atos. Työn jälki on laadukasta ja myös suomennokseen on panostettu.

Tekstit ovat hyvää suomen kieltä ja korteissa on myös mainittu, mikäli eläintä tai kasvia ei löydy Suomen luonnosta. Tämä on harvinaista herkkua näinä Google-käännösten aikoina. Ihan liian usein lastenpelin ”suomennos” on mennyt kerta kaikkiaan niin mönkään, ettei peliä voi suositella. Tämän pelin kohdalla näin ei ole.

opettavainen lastenpeli

Peli sopii käyttöliittymänsä puolesta hyvin myös pienille lapsille, mutta tällöin vanhemman pitää pelata lapsen kanssa yhdessä ja lukea tälle tekstit. Lukutaidottomalle peliä ei mielestäni maksa vaivaa hankkia.

Yhteenvetona sanoisin, että en voi muuta kuin suositella Little Mouse’s Encyclopediaa perheisiin, joissa luontoon halutaan tutustua syvällisemmin. Opettavainen lastenpeli vastaa oivallisesti lasten tietokirjaa.

Pelin avulla kesäistä luontoa pääsee myös fiilistelemään silloinkin, kun kasvit ja eläimet ovat paksun lumipeitteen alla.

Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Little Mouse’s Encyclopedia
Androidille se löytyy täältä: Little Mouse’s Encyclopedia

Peli on tarjolla myös mm. Amazonin sovelluskaupassa ja Steamiassa. Katso kaikki laitemahdollisuudet täältä.

 

Editoitu 18.9.2019: Lisätty huomio pelistä löytyneestä virheestä ja sen korjauksesta.



Kategoriat:7–8-vuotiaille, 9-12-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Opetuspelit, Pelit, Sovellukset, Windows Phone

Avainsanat:, ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: