Tökkäisy vain, ja värikäs origamimaailma herää eloon!

Studio Pangon kehittämä interaktiivinen värityskuvasovellus on mukavaa askartelua pienille lapsille. Ideana on värittää kolmiuloitteisia “paperista taiteltuja” maailmoja samalla värien yhdistämistä opetellen.

Pelin aluksi valitaan yksi neljästä askarteluteemasta. Tarjolla on niin synttäriä, metsää, maatilaa kuin vedenalaista maailmaakin. (Hieman enemmänkin olisi kuvia saanut olla.)

Teeman valinnan jälkeen peli etenee verkkaisesti valmiiksi mietityn kaavan mukaan. “Värityskuvan” elementit tulevat automaattisesti yksitellen lapselle väritettäviksi.

Sivupalkista valitaan sopiva väri ja virtuaalinen origami väritetään sitä tökkäämällä. Kun väritystyö on valmis, painetaan ok-napista ja siirrytään seuraavaan kohteeseen.

Kun kaikki kuvan elementit on väritetty, ihaillaan valmista työtä ja otetaan siitä kuvia muistoksi. Valmis kuva reagoi tökkimiseen äänin ja liikkein.

Paperimaailmaan ilmestyy myös asukkaita ja sitä saa “heitellä” virtuaalisilla paperitolloilla. Superhauskaa!

Taiteen tekemisen ja leikin lisäksi Pango Paper Color tarjoaa myös oppimiskokemuksen. Perusvärejä yhdistelemällä saa aikaiseksi aina uusia värejä, ja lapsi oppii leikin lomassa, miten eri värejä saa aikaiseksi.

Tarjolla on tekstitön vinkkipankki, mistä värien sekoittamista saa luntata. Valkoinen ja punainen saa aikaan pinkin, sininen ja keltainen vihreän ja niin edelleen.

Peli on hyvin yksinkertainen, pelkällä sormen tökkäisyllä onnistuu. Yksinkertaisuudesta huolimatta tekemistä silti riittää, sillä yhden kuvan värittämiseen menee aikaa ja kuvan saa joka pelikerralla tietysti värittää uudella tavalla.

Harmillista on kuitenkin se, että peli etenee ennalta määrätyssä järjestyksessä eikä taideteoksen pieleen menneitä kohtia voi palata korjaamaan. Tämä aiheutti testipelaajassa hieman harmistusta.

Peli ei sisällä kolmannen osapuolen mainoksia tai lisäostoja. Se on pienelle lapselle sopivan rauhallinen ja musiikkikin on iloista. Kolmiuloitteisuus ja interktiivisuus tuovat kivaa vaihtelua tavallisiin värityskuviin verrattuna.

Suosittelen peliä erityisesti reissuille mukaan otettavaksi. Tätä pienikin osaa pelata itsenäisesti takapenkillä, ja luovaa tekemistä riittää ainakin keskipitkän ajomatkan verran.

Katso pelin traileri!

Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Pango Paper Color
Androidille peli löytyy täältä: Pango Paper Color



Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset

Avainsanat:, ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: