Sago Minin julkaisemat pelit ovat aina oivallinen hankinta alle 5-vuotiaille leikkijöille. Niin on myös talvisen kelkkailupelin laita.
Pelissä lasketaan kelkalla läpi lumisen maiseman yhdessä pelisarjasta tuttujen eläinten kanssa. Pelituntuma on tuttu Sago Minin aiemmista sovelluksista. Road Trip -pelissä kissa ajelee erilaisilla autoilla ja Boats-pelissä koira veneilee.
Peli alkaa kelkan valinnalla. Tarjolla on valikoimaa joulupukin rekeä muistuttavista menopeleistä yksisarvisaiheisiin laskuvälineisiin. Jokaiseen mieltymykseen löytyy jotakin.
Kelkan valitsemisen jälkeen valitaan pelihahmo, koira, kissa, hamsteri, pupu tai lintu. Kyytiin mahtuu yksi tai kaksi.
Ja ei kun matkaan! Kelkka liikkuu lähestulkoon itsestään. Ylämäessä menoa pitää vauhdittaa ruutua koskettamalla.
Matkan varrella on kaikenlaista tutkittavaa ja tökittävää. On taloja ja eläimiä. Lentoonkin saa lähteä ilmapalloja jahtaamaan.
Välillä saa pysähtyä minipelejä pelaamaan. Kahvilassa pelaaja voi esimerkiksi tehdä itse kaakaoannoksia ja kuusikojulla koristellaan oma joulupuu.
Kaikki tapahtuu erittäin helposti esineitä sormella raahaamalla ja tökkimällä. Kelkkailuhommat kruunaa vauhdikas ja hieman jouluinen musiikki.
Kaiken kaikkiaan tunnelma on sopivan rauhallinen pienille lapsille, eikä pelatessa tarvitse tuntea turhia suorituspaineita. Pelin voi siis huoletta antaa pienen lapsin käsiin.
Peli on puheeton ja tekstitön. Se ei sisällä lisäostoja tai kolmannen osapuolen mainoksia, mutta pelisarjan omia pelejä mainostetaan etusivulla kuvin ja mainosvideoin. Nettilinkit ovat kuitenkin lapsilukon takana.
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Sago Mini Snow Day
Androidille sovellus löytyy täältä: Sago Mini Snow Day
Tarjolla myös Amazonin sovelluskaupassa
Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit
Vastaa