Monster Mingle -pelissä lapset saavat seikkailla hirviömaailmassa ja koota samalla omaa monsteriaan.
Peli sopii alle 5-vuotiaille. Aiheestaan huolimatta se ei kuitenkaan ole pienillekään liian jännä. Vaikka hirviömaailmassa taivas olisi synkkä, ovat sen asukkaat ja ympäristö hauskan värikkäitä ja humoristisia.
Pelin aluksi pelaaja saa oman hirviönsä, jota voi alkaa liikuttaa peliympäristössä sormella tökkimällä. Ympäristöstä löytyy monenmoista tutkittavaa. Tärkeintä on kuitenkin löytää uusia osia hirviölleen: käsiä, jalkoja, suita ja silmiä tulee vastaan pienissä kuplissa.
Lapsi saa itse päättää, vaihtaako hän jonkin osan monsteristaan vai ei. Hirviön kulloisistakin ruumiinosista riippuu, miten eteneminen sujuu. Onko se hidasta vai nopeaa, onko hirviö hyvä uimaan vai osaako se ehkä lentää.
Hirviöosien lisäksi maastosta voi löytyä vaikkapa hattuja tai ruokia, joita hirviölle voi syöttää (jos sillä sattuu olemaan suu!). Myös muita hirviöitä voi löytyä ja niiden kanssa ryhtyä juttusille.
Peli on yksinkertainen ja helppo pelata. Pistelaskua tai päämäärää ei ole, vaan lapsi saa itse päättää, miten leikki etenee. Peli ei sisällä myöskään kolmannen osapuolen mainoksia tai lisäostoja. Etusivulla on mainos kehittäjän uudemmasta pelistä, mutta itse linkki on englanninkielisen lapsilukon takana.
Testipelaamisen perusteella sanoisin, että pelimaailma voisi olla laajempikin. Toisaalta erilaisia monsterivaihtoehtoja on sen verran paljon, että hirviöistä innostunut lapsi saa varmasti pelistä iloa. Pelimaailma on myös hauskalla tavalla erilainen kuin monet muut lastenpelit, sillä se on turvallisella tavalla jännä.
Itse pidin pelistä myös siksi, ettei siinä ole turhanpäiväistä pimpelimpom-musiikkia, vaan riisuttu äänimaailma syntyy monsterien juttelusta ja muista ympäristön yksittäisistä äänistä.
Pelin on kehittänyt brittiläinen Cowly Owl, jonka Dinosaur Mix -peliä olemme testanneet aiemmin. Peli muistuttaa hieman Monster Mingleä, mutta siinä seikkaillaan diosaurusten kanssa.
Huom! Peli alkaa joka kerta alusta, joten vanhaa monsteriaan ei voi tallettaa mitenkään. Onneksi uuden kokoaa kuitenkin nopeasti!
Lue myös: Jännitystä pikkulapsille – Toca Bocan mysteeritalo on jännä mutta turvallinen paikka
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Monster Mingle
Androidille peli löytyy täältä: Monster Mingle
Saatavana myös: Amazon Appstore
Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit
Vastaa