Monument Valley 2 on kaunis ja rauhallinen pulmapeli, joka paitsi laittaa aivot solmuun myös herättää tunteita. Se sopii sekä aikuiselle että lapselle.
Ensimmäinen Monument Valley julkaistiin vuonna 2014 ja se sai heti kosolti kehuja ja palkintoja. Nyt testaamamme kakkososa on niin ikään loistavaa pelattavaa kaikille älypelien ystäville.
Alun pelin latasin pelin itselleni, mutta ekaluokkalainen omi sen (sekä kännykkäni) saman tien kuultuaan ”mahtavaa musiikkia” ja nähtyään, miltä peli näyttää. Päädyin sitten pelaamisen sijaan vain katselemaan ja välillä auttamaan, kun lapsi pelaa.
”Tää peli hämää silmää!”
Pelissä on tarkoitus läpäistä pulmatehtäviä ja saattaa kaksi hahmoa, äiti ja lapsi, läpi sokkeloisen linnoituksen.
Esteitä raivataan tieltä palikoita liikuttamalla ja uusi reittejä keksimällä. Välillä seiniä ja lattioita täytyy käännellä sopiviin asentoihin. Toisinaan taas on etsittävä uutta näkökulmaa optisia illuusioita ratkomalla.
Itse pelaaminen sujuu yksinkertaisesti ruutua tökkimällä.
Tunnelmaltaan Monument Valley 2 on seesteinen, lämminhenkinen ja tunteikas. Pelaaminen on oikeastaan samalla taide-elämys.
Aikarajoja tai pistelaskua ei ole, mutta välillä tehtävät ovat melko haastavia.
Meillä pelaaminen sujui 7-vuotiaalta pääosin itsenäisesti, mitä nyt välillä alkoi kiukuttaa, kun eteneminen jumahti hetkeksi vaikeaan kohtaan. Vanhemman kannattaakin varautua auttamaan, mikäli pelin ostaa kovin nuorelle tai malttamattomalle lapselle.
Kyseessä ei siis suoranaisesti ole lastenpeli, mutta omani lisäksi useamman ystävänikin lapsi on innostunut tätä pelaamaan. Uskallan siis suositella Monument Valleytä noin eskari-ikäisille ja sitä vanhemmille lapsille, jotka ovat kiinnostuneita rauhallisista pulmatehtävistä.
Pelin ikärajaksi on App Storessa merkitty 4+ ja Google Play -kaupassa PEGI7. Peli ei ole väkivaltainen, mutta toki äiti- ja lapsihahmojen koettelemukset saattavat nostaa herkimmillä tunteita pintaan.
Vielä lopuksi annan pelille lisäplussan naisista päähahmoina. Meillä lapsi nimesi ne ”Ballerinaksi ja Punahilkaksi”.
HUOM! Koska kyseessä ei tosiaan ole lastenpeli, sovelluksessa ei ole lapsilukkojakaan. Lisätieto-osiossa on linkki valmistajan oheistuotteita myyvälle nettisivuille sekä sovelluskauppaan. Pelin sisäisiä ostoja tai mainoksia ei kuitenkaan ole.
VINKKI: Lisää hyväksi havaitsemiamme isommille lapsille (tai vanhemman ja lapsen yhdessä pelattavaksi) sopivia pelejä löytyy täältä.
Lue myös: Busy Shapes 2 on ongelmanratkaisua lapselle sopivaan tahtiin
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Monument Valley 2
Androidille peli löytyy täältä: Monument Valley 2
Kategoriat:5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, 9-12-vuotiaille, Pelit, Sovellukset
Tää oli mahtava, kiitos!
Kiva, että oli mieleinen 🙂