Hiukkasfysiikkaa lapsille opettava Big Bang Legends -peli lopetetaan

Suomalainen peliyhtiö Lightneer lopettaa atomipeli Big Bang Legendsin kehittämisen.

Yhtiö ilmoitti asiasta pelin nettisivuilla sekä Facebookissa. Tiedotteen mukaan vanhat pelaajat voivat yhä jatkaa pelaamistaan, mutta pelin sisäisiä ostoja ei enää oteta vastaan eikä peliä päivitetä.

Peli poistuu sovelluskaupoista 25. toukokuuta.

Syyksi lopettamiselle Ligthneer kertoo sen, ettei pelitiimi ole päässyt hyvästä pelaajapalautteesta huolimatta laatutavoitteisiinsa.

Lapsille suunnattu oppimispeli julkaistiin vasta vuosi sitten. Siitä kirjoitettiin tuolloin paljon muun muassa siksi, että suomenkielisessä versiossa ääninäytteli julkkiksia Darudesta ja Robinista Kiira Korpeen.

Pelin ansaintalogiikka perustui mainoksiin sekä kuukausimaksuun, jolla mainokset sai pelistä pois.

Viihdevintiötkin testasi pelin heti tuoreeltaan, ja täytyy sanoa, että enpä olisi uskonut tuolloin kuusivuotiaan testihenkilön oppivan atomeista, protoneista ja kvarkeista niin vikkelään kuin Big Bang Legendsin kanssa kävi. Onneksi peli löytyy vielä pädiltä.

Toivotamme atomikavereille kepeitä multia ja jäämme odottamaan, minkälaisia suunnitelmia Lightneeriltä jatkossa kuuluu.



Kategoriat:Yleiset artikkelit

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: