Lapsi keksi taltioida omista Lego-ideoistaan iPadilla kokoamisohjeita ystäviään varten.
Hän kuvasi huolellisesti rakentamiensa ukkelien ja talojen jokaisen työvaiheen niin, että kuvia iPadista selaamalla olisi helppo noudattaa ohjeita ja rakentaa sama teos uudestaan, jos vain kaverilta löytyvät samat palikat tai jos kaveri tulee kylään.
Kokosin yhden yksinkertaisen luomuksen kuvista kollaasin tätä postausta varten, ja yhtenä kuvana ohje on tietysti helppo lähettää myös vaikkapa tekstiviestinä kaverille.
Rakennusohjeita noudattamalla kaverukset voivat koota toistensa ideoimia Lego-teoksia ihan kuin kaupasta ostettujen Lego-pakettien ohjeita katsomalla. Näin lapset voivat tavallaan leikkiä yhdessä, vaikka eivät samassa tilassa juuri silloin olisikaan.
Toisaalta ohjeet ovat myös hauska tapa esitellä omia rakennelmia kaverille, vaikkei kaveri niitä viitsisikään alkaa rakentaa.
Lapsen kanssa pohdimme, että eeppisimmät teokset voisi printata joskus paperiseksi vihkoksikin. Sellainen olisi kiva muisto sitten joskus isompana katseltavaksi ja uudelleen kokeiltavaksi.
Kategoriat:Vinkkipankki, Yleiset artikkelit
Vastaa