Niin kauan, kun lapsi käyttää digisisältöjä lähinnä kotioloissa, on laitteiden käytön hallinta vielä helpohkoa. Ensimmäinen oma puhelin ja lapsen itsenäistyminen asettavat perheen ihan uuteen tilanteeseen.

Kuinka antaa lapsen käyttää puhelintaan itsenäisesti kodin ulkopuolella, mutta samalla pitää huolta, että hän malttaa pelaamiseltaan ulkoleikkeihinkin eikä surffaa vahingossa ties minne aikuisten sivuille tai väkivaltavideoihin?

Jokainen perhe tekee omat päätöksensä kännyköiden suhteen, mutta ajattelin vertailun vuoksi hieman valottaa, kuinka meidän perheessämme on ratkaistu digihaasteet ekaluokkalaisen kanssa.

1. Kaikki pelit eivät ole puhelimessa

Meillä on kotona yhteinen iPad, jolla lapsi pääasiassa pelaa. Käytössä on pyydettäessä myös äidin läppäri. Ruutuaikaa ei kotona ole juurikaan rajattu, kunhan nyt ajoissa ennen nukkumaanmenoa lopettaa eikä katso Youtubea perheen yhteisellä aterialla tai läksyjä tehdessään.

Omassa kännykässä on vain pari peliä, muun muassa Pokémon Go. Näin pelaaminen ei vie ihan joka kerta voittoa ulkoleikeistä, vaikka totta kai aina välillä pihallakin tulee pelattua.

Toisaalta, kun ne tietyt pelit siellä puhelimessa ovat, ei lapsi jää kaveriporukan jutuista ulkopuoliseksi. Ensisijaisesti puhelin on kuitenkin hankittu lapselle yhteydenpitoa varten.

2. Puhelimessa ei ole nettiselainta tai Youtubea

Tietenkin lapsi saa katsoa mielitubettajiaan ja googlailla Lego-paketteja, mutta täytyykö se tehdä juuri puhelimella ja pihalla?

Kotona pystymme vaivihkaa vähän olan yli valvomaan, millaisia videoita lapsi katsoo. Ja jos hän törmää johonkin liian pelottavaan, hän ei tee sitä kaverin kanssa leikkipaikalla vaan vanhempien luona kotona. Toki fiksu muksu kiertää välillä sääntöjä…

3. Pelit valitaan yhdessä

Lapsi saa selata sovelluskauppaa itsenäisesti ja ehdottaa pelejä, joita haluaisi ladata. Vanhemmat tekevät kuitenkin lopullisen päätöksen.

Jos päädymme jättämään pelin lataamatta, päätös perustellaan lapselle ja myös hänen mielipidettään kuunnellaan. Yleensä kielteisen latauspäätöksen takana on ikäraja, mutta peli saattaa jäädä saamatta myös muista syistä.

4. Ikärajat

Jos lapsi on seitsenvuotias ja pelin tai some-palvelun ikäraja on 13, sovellusta ei ladata. Ihan supernipo ei kuitenkaan tarvitse olla. Olemme antaneet lapsen pelata K7-pelejä jo 5-6-vuotiaana sen jälkeen, kun peliä on ensin katsottu yhdessä.

Jos omalle lapselleen päättäisikin jostain syystä sallia isojen pelejä vähän aiemmin tai antaa Youtube rajattomaan käyttöön, kannattaa ajatella sitä, että pihalla kännykkää saattavat katsella muutkin lapset, joille nämä sisällöt ovat ehkä liikaa.

5. Saa mokata!

Kuten elämässä yleensäkin myös digihommien kanssa menee joskus pieleen. Se ei haittaa. Mokista opitaan.

Joskus kaverin kanssa tulee riitaa ja tulee lähetettyä tyhmiä viestejä. Joskus taas koulun pihalla on katsottua kaverin kännykästä video, joka pelottaa illalla. Tärkein sääntö meillä on, että kaikesta saa tulla juttelemaan eivätkä aikuiset suutu.

Kännykkä ei koskaan joudu jäähylle rangaistusmielessä, joten pienet mokatkin uskaltaa tunnustaa turvallisin mielin.

Näillä perussäännöillä homma on pysynyt ainakin meillä hyvin hanskassa. Vaikka lapsi käyttää nettiä ja pelaa pelejä melko paljon, voimme olla suhteellisen turvallisin mielin.

Meillä pelattavat pelit, muun muassa Minecraft, ovat myös sen verran rauhallisia ja kehittäviäkin, että ekaluokkalaisen voi antaa pelata niitä mielin määrin. K12-pelit kuten lastenkin keskuudessa suosittu Fortnite, ovat meillä vielä pannassa.

Kirjoitimme lasten ensimmäisestä kännykästä pitkät pätkät myös Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjaamme. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea!

Kategoriat:Vinkkipankki, Yleiset artikkelit

Avainsanat:oma puhelin, pelaaminen, ruutuaika