Muista ladata lapsen kännykkään hätäpuhelusovellus

112 Suomi -sovelluksen soisi löytyvän jokaisesta älypuhelimesta.

Sovelluksen kautta hätäpuhelun voi soittaa jopa helpommin kuin perinteisellä puhelimella ja mikä parasta, soittajan sijaintitiedot välittyvät hätäkeskukseen automaattisesti.

Ominaisuus on kätevä silloin, kun hätätilanne sattuu jossakin muualla kuin kotiosoitteessa, vaikkapa luonnossa liikkuessa tai kylässä, missä ei heti muista olinpaikkansa tarkkaa osoitetta.

Innostuin ilmaisesta 112-sovelluksesta jo parisen vuotta sitten. Latasin sen heti tuoreeltaan puhelimeeni ja kirjoitin siitä lyhyen maininnan Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjaammekin.

Lapselleni en sovellusta kuitenkaan hankkinut, sillä hänellä ei vielä tuolloin ollut omaa älypuhelinta. Sittemmin sovelluksen olemassaolo on vähitellen painunut yhä syvemmälle muistojeni arkistoon.

“Joo, joo, tää on ihan helppo. Ei tartte opettaa!”

Vähän aikaa sitten jouduin kuitenkin tilanteeseen, jossa hätäpuhelulle oli tarvetta.

Samalla rupesin uudestaan miettimään, miten lapsi selviäisi vastaavasta puhelusta itsenäisesti. Hätänumero ja kotiosoite ovat ekaluokkalaisella hyvässä muistissa, mutta tulisivatko ne mieleen hätätilanteessa?

Entä osaisiko lapsi kuvailla sijaintinsa, jos vaikka koulumatkalla sattuisi jokin onnettomuus?

Latasin hätäpuhelusovelluksen siltä istumalta myös lapsen kännykkään. Kävimme napit läpi yhdessä ja sovimme, ettei sovellusta rämplätä turhan päiten.

Tosin tuskin sovellus ylimääräiseen tutkimiseen lasta houkuttakaan. Kyseessä on hyvin yksinkertainen (ja samalla myös helppokäyttöinen sovellus), joka ei sisällä mitään ylimääräistä “pelattavaa”.

Hätänumeron lisäksi sovelluksesta löytyy joukko muitakin tärkeitä numeroita: MLL:n Lasten ja nuorten puhelin, Kansalaisneuvonta, Meripelastus, Tienkäyttäjän linja ja Myrkytystietokeskus.

Vinkkejä 112 Suomen käyttöön löytyy sovelluksen kehittäneen Digian blogista.

Lataa 112 Suomi -sovellus ilmaiseksi tästä:

iPhonelle
Androidille Google Playsta
Huawein App Gallerysta
Windowsille



Kategoriat:Android, iOS (Applen laitteet), Sovellukset, Windows Phone, Yleiset artikkelit

Avainsanat:,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: