Kävimme 7-vuotiaan kanssa katsomassa Coco-elokuvan, josta molemmat pidimme kovasti.

Kyseessä on hyvin tehty, ajatuksia herättävä raina, jonka positiivisista viesteistä ja kasvatuksellisesta näkökulmasta kirjoitin Media-avaimeen.

Varsinkin pienten lasten vanhempien kannattaa käydä lukaisemassa. Kyseessä ei ole ihan tavanomainen hyvän mielen leffa, vaan vähän syvällisempi tarina.

Koska itse panokseni elokuvan suhteen tarjosin jo toisaalla, arvosteli ekaluokkalaiseni Cocon Viihdevintiöihin. Olkaa hyvät:

“Elokuva kertoi pojasta, joka joutui kuolleiden maahan, koska otti ilman lupaa kitaran, jossa oli taikaa.

Oikeasti se ei olisi mahdollista, paitsi jos kuolee oikeasti. Ehkä.

En ole ikinä nähnyt sellaisia sukulaisten valokuva-alttareita kuin elokuvassa. Luulen, että kaikki saa itse päättää, mitä haluaa kuoleman suhteen tehdä.

Elokuva oli hauska. Siitä tuli jonkun verran outoja ja naurettavia ajatuksia. Äidin mielestä se oli vähän surullinen.

Mun mielestä se ei ollut itkettävä tai pelottava, mutta joku toinen lapsi voisi ajatella niinkin. Siinä oli esimerkiksi sellainen kohtaus, jossa mies sai myrkkyä. Se voisi pelottaa.

Elokuvassa oli ihan hirveästi eri näyttelijöitä. Aina en ihan muistanut, kuka on kukakin. Luurangot oli näyttelijöinä erikoisia ja hauskoja.

Suosittelen elokuvaa yli 5-vuotiaille.

PS: En kyllä tajua, miten noi jäbät tossa julisteessakin kävelee jossain avaruudessa. Eiks niiden pitäisi valua alas tosta kukkasillasta?

Tähdet 4,5/5 (En tiedä, miksi, mutta ihan viittä en halua antaa.”

Kategoriat:Leffat, Muut

Avainsanat:Coco, elokuva