Tarinoita kapinallisille, mainioille, mahtaville ja ihanille pienille pojille

Kirjoitin Iltasatuja kapinallisille tytöille -lastenkirjaan ihastuneelle lapselleni taannoin pienen poikapainotteisen lisäosan teokseen.

Olimme ahmineet erilaisista upeista naisista kertovan kirjan tarinat läpi, ja löytäneet lopussa olevan tyhjän sivun, johon lukija saisi kirjoittaa oman tarinansa ja piirtää kuvansa.

Lapsi koki, ettei hän voinut täyttää kohtaa, koska ei ole tyttö. Niinpä keksin tehdä hänelle ”kirjan”, johon oma tarina sopisi.

Valikoin kuusi suomalaista miestä, jotka mielestäni sopivat esikuviksi lapsille ja joista löytyi googlaamalla lasta kiinnostavaa, saduksi taipuvaa tietoa. Lisäksi kirjoitin tarinan myös lapsen isästä, mikä tietysti herätti kuulijassa aivan erityisesti hilpeyttä.

Alun perin tarinat oli tarkoitettu vain oman jälkikasvun luettaviksi, mutta ehkäpä sittenkin näistä julkkisversioista voisi olla iloa muissakin perheissä, joissa kapinallisiin tyttöihin on ihastuttu.

Tässä siis minun satuni ihanille pienille pojille. (Muutkin kuin pojat saavat lukea!)

 

Esko Valtaoja, tähtitieteilijä

s. 20.6.1952, Kemi

Olipa kerran pieni Esko-niminen poika, joka oli tavattoman kiinnostunut avaruudesta ja maailmankaikkeudesta. Esko oli luonteeltaan utelias, ja hän halusi tietää kiinnostuksenkohteistaan aina kaiken.

Hänestä tulikin isona tähtitieteilijä.

Esko osoittautui työssään tavattoman fiksuksi ja ahkeraksi. Hän selvitti monia asioita, joita hän lapsena oli pohdiskellut.

Esko oli sitä mieltä, että on tärkeä uskoa tieteeseen, ei mielipiteisiin. Niinpä hän halusi kaikkien ihmisten saavan tietää tieteen suurista saavutuksista. Sellaistenkin, jotka eivät itse olleet tieteilijöitä.

Hän alkoi kirjoittaa kirjoja tähtitieteestä tavallisille ihmisille. Kävi ilmi, että hänellä oli ilmiömäinen taito kertoa monimutkaisia asioita yksinkertaisesti ja kiinnostavasti. Hänen mukaansatempaava tyylinsä ja huumorinsa tekivätkin hänestä pian hyvin tunnetun.

Noiden ominaisuuksiensa lisäksi hänet tiedettiin pitkästä parrastaan, joka kasvoi hänelle vähitellen, koska hän ei omien sanojensa mukaan jaksanut koskaan aamuisin ajaa partaansa.

Kirjojensa lisäksi Esko kertoo tieteestä usein lehdissä ja televisiossa. Hän on kiinnostunut myös ihmisten hyvinvoinnista eikä häntä nolota hassutellakaan, jos tarkoitus on hyvä.

Kerran hän jopa lupasi uhrata partansa, jos ihmiset keräisivät tarpeeksi varoja kehitysmaiden lasten hyväksi. Rahasumma tuli täyteen ja hieno pitkä parta leikattiin pois suorassa televisiolähetyksessä!

Toisin kuin monet muut, Esko Valtaoja ei jää turhaan surkuttelemaan maailman tilaa. Hän on optimistinen ja uskoo asioiden menevän koko ajan parempaan suuntaan.

Hän työskentelee sen eteen, että tiede olisi mahdollisimman monen ihmisen mielestä tärkeää ja hauskaa. – Se on minun tapani tehdä vähän parempaa maailmaa, hän on sanonut.

”Asiat, joista olemme nyt huolissamme, ovat sadan tai tuhannen vuoden päästä vain huvittavia.”

 

Antti Tuisku, laulaja

s. 27.2.1984, Rovaniemi

Elipä kerran pohjoisessa Suomessa, Rovaniemen kaupungissa, poika nimeltä Antti. Antilla oli äiti, isä ja isosisko, hän kävi koulua ja rakasti esiintymistä.

Jos vain perheeseen tuli vieraita tai koulussa oli juhla, oli Antti aina valmis laulamaan ja tanssimaan.
Kaikki eivät kuitenkaan pitäneet pojan räväkästä tyylistä. Jotkut koulutoverit olivat kateellisia Antin taidoista, ja Anttia alettiin kiusata.

Toiset lapset eivät leikkineet enää Antin kanssa. He pilkkasivat hänen harrastuksiaan ja puhuivat selän takana pahaa. Antti tuli todella surulliseksi eikä halunnut enää esiintyä.

Kun Antti pääsi yläasteelle, kiusaaminen loppui ja hän sai uusia kavereita. Hän oli kuitenkin varuillaan. Hän pelasi jääkiekkoa kuten muutkin koulun pojat, mutta kävi samalla koulun jälkeen salaa laulutunneilla. Hän pelkäsi, että kiusaaminen alkaisi uudestaan, jos muut saisivat tietää hänen harrastuksestaan.

Hieman vanhempana hän kuitenkin rohkaistui esiintymään jälleen ja osallistui Idols-laulukilpailuun. Antti Tuiskun energinen ja iloinen tyyli sekä lauluääni vakuuttivat sekä tuomarit että televisiokatsojat.

Hän sijoittui kilpailun kolmanneksi ja sai palkinnoksi levytyssopimuksen suuren levy-yhtiön kanssa.
Nyt Antista tuli oikea tähti, hän myi satojatuhansia levyjä ja kymmenet tuhannet fanit ympäri Suomen kävivät katsomassa hänen upeita esiintymisiään.

Valtavasta suosiostaan huolimatta Antti ei ole unohtanut juuriaan. Hän viettää usein aikaa äitinsä, isänsä ja siskonsa kanssa. Hän puhuu julkisuudessa raskaista kokemuksistaan kiusattuna ja kehottaa kaikkia lapsia tavoittelemaan unelmiaan ja asettumaan koulukiusaamista vastaan.

”Sulla on oikeus olla just sitä, mitä sie oikeesti oot.”

 

Mikael Agricola, Turun piispa

1510-9.4.1557, Pernaja

Kauan kauan sitten eli Suomenmaalla poika nimeltä Mikael. Mikaelilla oli äiti, isä ja kolme siskoa. Asustipa kotitilalla joukko eläimiäkin, lehmiä, hevosia ja lampaita.

Tuohon aikaan lapset eivät päässeet kovinkaan usein kouluun. Katsokaas kun koulunkäynti oli ennen vanhaan hyvin erilaista kuin nykyään. Kaikki kirjat esimerkiksi olivat latinan kielellä eivätkä tavalliset ihmiset ymmärtäneet niistä hölkäsen pöläystä.

Lisäksi opiskelu oli hurjan kallista, ja useimmat vanhemmat ajattelivat, että lasten oli parempi autella kotitilan töissä sen sijaan, että olisivat päntänneet latinaa.

Mutta maatilan hoitaminen ei ollut Mikaelin heiniä. Poika halusi kouluun. Onneksi vanhemmatkin lopulta uskoivat, että poika kannatti sellaiseen lähettää.

Mikaelin tie vei Viipurin latinakoulun kautta Saksaan asti. Oppivuosiensa jälkeen hän palasi kotiin ja hänestä tuli Turun piispa sekä kuuluisa suomalainen uskonpuhdistaja.

Omasta menestyksestään huolimatta Mikaelia harmitti se, että tavalliset ihmiset eivät osanneet lukea Raamattua tai muitakaan kirjoja. Niinpä Mikael päätti yrittää kääntää latinankielisiä tekstejä suomen kielelle. Työ oli hidasta ja vaikeaa, mutta vähitellen tulosta alkoi syntyä. Jos jotain tärkeää sanaa ei suomeksi vielä ollut olemassa, Mikael keksi sen itse!

Mikael Agricola kehitti suomen kieleen monia uusia sanoja. Esimerkiksi isänmaa, juhlapuhe, pääsiäinen ja lohikäärme ovat Mikaelin ihan itse keksimiä sanoja! Jotkut Mikaelin hengentuotteista sen sijaan jäivät myöhemmin käyttämättä. Vai mitä olet mieltä sanoista luutarha ja miehulainen, jotka tarkoittivat Mikaelin mielestä hautausmaata ja nuorta miestä?

Ihmiset olivat Mikaelin puuhista aivan äimän käkenä, eihän suomeksi oltu koskaan aikaisemmin kirjoitettu juuri mitään, ei ainakaan kirjoja. Nyt suomalaiset pääsivät tavaamaan Mikaelin ansiosta tärkeitä tekstejä omalla kielellään. Kirjoittipa Mikael ihka ensimmäisen suomenkielisen aapisenkin!

Mikaelin tekemä työ on ollut suomen kielelle kullan arvoista, vaikka työ oli joskus varmasti turhauttavaakin. Mikael oli kuitenkin sinnikäs ja kehotti lukijoitaankin erään kirjansa esipuheessa löysäämään kaulusta virheiden suhteen. ”Älä polje kirjaa kuin sika, vaikka siinä on jokunen vika”, hän kirjoitti.

Mikaelin kirjoitusten pohjalta syntyi vähitellen se kieli, jota mekin nykyisin luemme ja kirjoitamme. Siksi häntä kutsutaan Suomen kirjakielen isäksi.

”Lue sijs hyue lapsi teste / Alcu oppi ilman este.”

 

Pekka Hyysalo, urheilija

s. 2.9.1990, Turku

Olipa kerran poika, joka rakasti kaikenlaista liikkumista. Pojan nimi oli Pekka.

Pekka harrasti ahkerasti eri urheilulajeja: jääkiekkoa, pesäpalloa, koripalloa, yleisurheilua, karatea, tennistä… Hänen suurin intohimonsa oli kuitenkin laskettelu.

Pehmeä puuterilumi, hurjat hypyt ja vauhdin hurma saivat Pekan aivan pauloihinsa, ja hänestä tuli jo nuorena hyvin taitava laskija.

Pekka asusti Turku-nimisessä rannikkokaupungissa yhdessä äitinsä ja veljiensä kanssa, mutta kun hän hieman kasvoi, hän pääsi matkustelemaan slalom-kilpailuihin ulkomaillekin.

Pekka oli lupaava urheilija ja menestyi monissa kilpailuissa. Eräänä päivänä hän päätti ystävineen tehdä lasketteluvideon. Hän kipusi mäen päälle tarkoituksenaan kuvata lasku hyppyristä.

Pekka tuuppasi itsensä vauhtiin ja laski vinhaa vauhtia. Pahaksi onneksi tuuli tarttui häneen kesken hypyn. Hän kaatui ja löi päänsä. Kypärä pelasti hänen henkensä, mutta siitä huolimatta Pekka loukkaantui vakavasti.

Pekka vietti sairaalassa pitkän ajan. Hän oli satuttanut päänsä pahasti eikä hän pystynyt liikuttamaan käsiään tai jalkojaan. Lääkäreiden ennusteet Pekan toipumisesta olivat synkät.

Äiti kuitenkin luotti poikansa taistelutahtoon ja auttoi häntä kuntoutuksessa. Pekka joutui opettelemaan jopa kävelemisen uudestaan, mutta jo alle vuoden kuluttua onnettomuudesta hän oli jälleen suksilla.

Vaikka ammattilaskijan ura ja kilpaileminen saivat onnettomuuden jälkeen jäädä ja toipuminen on yhä kesken, Pekka Hyysalo ei ole jäänyt toimettomaksi. Hän perusti sairaalasta päästyään FightBack-brändin, joka tukee aivovammapotilaita ja kertoo ihmisille urheilun suojavarusteiden kuten kypärän käytön tärkeydestä.

Pekka on myös Suomen World Visionin lähettiläs ja auttaa järjestön avulla kehitysmaiden nuoria. Hänestä on tehty dokumenttielokuva ja onpa hän kirjoittanut kokemuksistaan kirjankin.

Monet ihailevat Pekkaa hänen sisukkuutensa ja auttamishalunsa ansiosta. Hänellä onkin sosiaalisessa mediassa valtava määrä seuraajia.

Urheilua hän rakastaa edelleen: Vuonna 2018, vähän ennen Etelä-Korean talviolympialaisia, hän sai yhtenä Suomen edustajista suuren kunnian kantaa olympiasoihtua.

”Parasta asenteessa on, ettei se maksa yhtään mitään”

 

Arvo Ylppö, arkkiatri

27.10.1887-28.1.1992, Akaa

Kauan sitten, kun Suomi oli vielä osa Venäjää, kasvoi eräässä maatalossa Hämeessä pikkuinen Arvo-poika.

Arvon perheessä käytiin vain harvoin kaupassa, sillä melkein kaikki ruoka ja tavarat valmistettiin itse. Kotitalo oli melko suuri, mutta vilskettä siellä totisesti riitti, sillä Arvon vanhemmat saivat yhteensä kaksitoista lasta!

Lapsuudessaan Arvo huomasi äitinsä olevan usein huolissaan pienokaistensa terveydestä. Tuohon aikaan oli nimittäin vielä hyvin tavallista, että pienet lapset sairastuivat niin, ettei lääkärikään osannut heitä auttaa.

Niinpä Arvo päätti isona ryhtyä itse lääkäriksi ja tutkia, miten tilannetta voisi parantaa. Hänen vanhempansa pitivät ideasta ja kannustivat älykästä poikaansa opin tielle.

Arvo opiskeli ahkerasti ja valmistui lastenlääkäriksi. Hänestä tuli myös tiedemies, jonka työ lasten parissa tunnettiin ulkomaita myöten. Suomessa hänen työtään arvostettiin niin, että tasavallan presidentti myönsi hänelle arkkiatrin arvonimen. Kyseessä on korkein mahdollinen lääkärille myönnettävä arvonimi!

Arvo tutki erityisesti keskosia eli ennen aikojaan syntyneitä aivan pikkuisia vauvoja ja selvitti, miten heitä voisi parhaiten hoitaa. Hän neuvoi tuoreita äitejä lastenhoidossa ja oli perustamassa neuvolajärjestelmää, jonka ansiosta pieniä lapsia kuolee Suomessa nykyisin enää hyvin harvoin.

Sinunkin neuvolakäyntisi pienenä olivat siis Arvon Ylpön aikaansaannosta!

Arvo Ylppö sai itsekin lapsia, yhteensä kuusi kappaletta. Heikki, Kaisa, Alli, Into, Jukka ja Seppo tosin toisinaan valittivat, ettei isä ollut kotona tarpeeksi paljon. Arvo selitti heille, että kaikki Suomen lapset tarvitsevat häntä, eivät vain omat lapset.

Arvo eli poikkeuksellisen pitkän elämän, yhteensä 104 vuotta. Hän rakasti liikuntaa ja suosi terveellisiä elämäntapoja. Hän ehti elämänsä aikana auttaa lukuisia lapsia, ja olipa hän mukana perustamassa Linnanmäkeäkin! Hän oli sitä mieltä, että lasten hyvinvointi vaatii myös hauskanpitoa.

Lapset olivat todella hänen elämäntyönsä. Vanhoilla päivillään Arvo kertoi oppineensa vielä sen, miten tärkeää on, että kaikki vanhemmat viettäisivät mahdollisimman paljon aikaa omien lastensa kanssa.

”Vanhuus on tuonut mukanaan paljon ymmärtämystä.”

 

Martti Ahtisaari, presidentti

s. 23.6.1937, Viipuri

Syntyipä kerran Karjalassa, Viipurin kaupungissa poika, joka sai nimekseen Martti. Martin ollessa vasta aivan pikkuinen pallero syttyi kauhea sota, joka pakotti kaikki kaupungin asukkaat lähtemään kodeistaan ja muuttamaan muualle.

Martin perhe päätyi itäiseen Suomeen, missä he asuivat varuskunnan kasarmialueella. Martin isä oli armeijan palveluksessa, ja isän työn takia perhe muutti vielä myöhemminkin. Tällä kertaa kuitenkin omasta halustaan.

Martti piti koripallosta ja koulusta. Itse asiassa koulusta hän piti niin paljon, että päätti itsekin ryhtyä isona opettajaksi. Ja hyvä opettaja hänestä tulikin.

Vähän aikaa opetettuaan Martti kuitenkin huomasi, että hän halusi tehdä muutakin. Niinpä hän päätyi diplomaatin uralle. Martin työ oli kehittää Suomen suhteita muiden maiden kanssa. Lisäksi Martti työskenteli kehitysmaiden hyväksi sekä teki työtä rauhan eteen eri puolilla maailmaa.

Ennätti hän naimisiinkin ja sai vaimonsa Eevan kanssa pienen Marko-pojan.

Martti oli hyvä selvittämään riitoja. Hänet tiedettiin erinomaisesta kyvystään neuvotella ihmisten kanssa rauhallisesti mutta samalla jämäkästi. Näistä ominaisuuksista oli sotaisissa maailmankolkissa paljon hyötyä, ja Martista tuli hyvin arvostettu rauhanneuvottelija.

Eräs työtehtävä vei Martin kauas Afrikkaan, tarkemmin sanottuna Namibiaan asti, missä hän auttoi maan itsenäistymisessä. Vaikka tuosta reissusta on jo paljon aikaa, on Martti Namibiassa edelleen tunnettu mies. Onpa moni namibialainen nimennyt lapsensakin Martiksi!

Myöhemmin Martti palasi Suomeen ja hänet äänestettiin Suomen presidentiksi.

Joissain tapauksissa presidentiksi pääsemisen voisi ajatella olevan hyvä päätös työuralle, mutta Martti ei presidenttikautensa jälkeen suinkaan jäänyt eläkkeelle. Hän tarttui rivakasti kiinni uusiin hommiin.
Hän jatkoi neuvottelutöitään maailmalla. Hän jopa perusti ihan oman konfliktinratkaisujärjestön ja voitti ensimmäisenä suomalaisena arvostetun Nobelin rauhanpalkinnon.

Martti Ahtisaaren mielestä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa eletään oikeudenmukaisesti ja toiset huomioon ottaen. Hän toivoisi samaa kaikkialle muuallekin.

Rauhantyö on hänelle tärkeää, ja hän uskoo kaikkien riitojen olevan aina ratkaistavissa.

”Jos työskentelemme yhdessä, voimme keksiä ratkaisuja.”



Kategoriat:Kirjat

  1. Tosi hieno! 🙂 Nyt vain Mikael Agricolan kohdalle on tullut kuva Martti Lutherista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: