Sosiaaliset mediat tulevat lasten arkeen yhä nuoremmalla iällä. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten pelikin voi olla sosiaalinen media.
Jokainen Twitterissä tai Facebookissa pyörinyt aikuinen varmasti käsittää, etteivät nuo palvelut ole pikkukoululaisia varten. Mutta miten suhtautua palveluun, jonka kerrotaan olevan nimenomaan 7-13-vuotiaille suunnattu?
Momio on pelillisiä elementtejä sisältävä lasten some, johon yli 18-vuotiailta on pääsy kielletty.
Momiossa lapset juttelevat kavereiden kanssa, jakavat kuvia, katselevat videoita sekä pukevat virtuaalihahmoaan ja sisustavat sen asuntoa.
Pitävät toisin sanoen hauskaa keskenään ja jakavat itselleen tärkeitä asioita muille lapsille. Vähän niin kuin aikuiset Facebookissa.
Momion käyttö on ilmaista, mutta tililleen voi ostaa lisäosia maksamalla oikeaa rahaa. Ostokset suoritetaan monista peleistäkin tutuilla timanteilla, joita myydään eri suuruisina paketteina. Timanttipakettien hinnat pyörivät alle viidestä eurosta pariin kymppiin. Timanttien lisäksi Momio rahoittaa palveluaan näyttämällä mainoksia, jotka saa palvelusta pois lisämaksusta.
Koska Momioon ei vanhemmilla ole pääsyä menoa valvomaan, tulee itselleni ainakin ihan ensimmäiseksi mieleen turvallisuus. Mitä jos mukaan luikertelee lapsiksi tekeytyviä aikuisia pahat mielessään? Mitä jos lasta kiusataan ikävillä viesteillä enkä huomaa mitään?
Tutustuin Momion vanhemmille-sivuun, ja palvelun sisäinen valvonta vaikuttaa kieltämättä ihan hyvin mietityltä. Tanskalaisen yrityksen omat moderaattorit tarkkailevat keskustelua. Mukana on myös suomalaisia moderaattoreita. Lisäksi palvelu skannaa automaattisesti keskusteluita ja yrittää tunnistaa epäilyttävää sisältöä.
”Palvelun luvataan sopivan lapselle heti, kun hän osaa hieman lukea ja kirjoittaa.”
Vaikka lähtökohtaisesti innolla moderneihin leikkityyleihin suhtaudunkin, olen totta puhuakseni huojentunut, ettei 7-vuotiaani ole ihan vielä tätä palvelua keksinyt. Olemme harjoitelleet oman puhelimen ja monien uusien sovellusten käyttöä vasta vähän aikaa enkä vielä koe, että hän olisi valmis palveluun, jossa on mahdollisuus tutustua itsenäisesti uusiin ihmisiin.
Harjoittelu on mielestäni vielä kesken.
Ennen Momion lataamista haluan ainakin lapsen sisäistäneen sen, millaista tietoa muille voi itsestään antaa, miten toimia ongelmatilanteissa ja miten noin niin kuin ylipäätään julkisesti netissä käyttäydytään.
Momiossa, kuten muissakin someissa, voi ikävät ihmiset aina estää, mutta estämistilanteessa vahinko on voinut jo tapahtua. Onkin ihan supertärkeää saada aikaan lapsen kanssa sellainen luottamus, että hän uskaltaa kääntyä kaikissa hankaluuksissa oman vanhemman puoleen.
Pienestä panikoinnistani huolimatta olen iloinen, että lapsille tehdään tällaisia palveluita. Netin sosiaalisuus on niin iso osa ihmisten elämää nykyisin, ettei lapsia kannata someilta liian vanhaksi edes suojella, vaan enemminkin opettaa heille järkevää ja turvallista käyttöä.
Mieluummin lapsia varten tehty palvelu kuin lapset aikuisten palvelussa liian nuorena.
Valvontaa ei kuitenkaan sovi laiminlyödä, se on vanhemman velvollisuus. Ennen Momioon kirjautumista kannattaakin tutustua sen vanhempien osioon. Lisäksi keskustelisin ennen minkä tahansa nettipalvelun hankkimista lapsen kanssa ainakin tuohon yllä olevaan muistilistaan merkitsemistäni asioista.
Pedofiili löysi Momioon
Lisäys 23.6.2020. Helsingin Sanomat uutisoi tapauksesta, jossa aikuinen mies oli tekeytynyt Momiossa nuoreksi pojaksi ja käyttänyt lapsia seksuaalisesti hyväkseen palvelun kautta.
Tämä valitettava tapaus osoittaa, ettei hyvinkään mietitty palvelun sisäinen valvontajärjestelmä ole koskaan täysin luotettava. Vanhempien kontrolli, kotona tarjolla oleva nettivalistus sekä ennen kaikkea lasten kanssa keskustelu ovat siis ensiarvoisen tärkeitä!
Kokonaisuudessaan on varmasti epätodennäköistä, että oma lapsi törmäisi pedofiiliin, mutta jos niin käy, voi niin tapahtua periaatteessa missä vain. Momio ei ole mikään poikkeus. Lapsen perään kannattaa siis aina katsoa, oli hän sitten pihalla, netissä tai vaikka pelissä.
Lue myös: TikTok – pitäisikö lapsi päästää suosittuun videopalveluun vai ei?
Kategoriat:7–8-vuotiaille, 9-12-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset, Yleiset artikkelit
Kiitos mainiosta kirjoituksesta, Jenni! Olemme kanssasi samaa mieltä: Kieltojen sijaan on hyvä opettaa lapsille, miten somessa kannattaa olla. Kokemustemme mukaan lapset ovatkin tässä suhteessa suoranaisia taitureita!
Olemme aina kiitollisia vanhemmille, jotka ovat kiinnostuneita lastensa netinkäytöstä ja jotka onnistuvat rakentamaan mainitsemasi kaltaisen luottamuksen. On tärkeää, että lapsi voi pulmatilanteessa uskoutua vanhemmalleen, joka auttaa asian selvittämisessä.
Tarvittaessa mekin toki hyppäämme apuun. Moderaattorimme eli Jackin apulaiset ovat Momiossa läsnä joka päivä ja heille voi helposti kirjoittaa viestin. Lisäksi apua saa kirjoittamalla tukisähköpostiimme, ja ikävistä viesteistä voi aina raportoida.
Lapsen kanssa kannattaa tutustua myös Momion poliisiin Jackiin, joka jakaa profiilissaan säännöllisesti vinkkejä turvalliseen netinkäyttöön.
Terveisin Momion Suomi-tiimi
Jes! Mainiota, että lapsille tehdään omia, lasten itsensä näköisiä palveluita ja turvallisuusasiatkin ovat lisäksi hanskassa!
Mielestäni pääasia näin pienten kohdalla on se, että vanhemmat vielä tietävät pitkälti, missä mennään ja mitä sovelluksia lapsilla on käytössään. Luotettava palveluntarjoaja tietysti helpottaa kovasti tätä vanhemman kasvatustyötä 🙂
Kirjoitan meidän kokemuksista sitten ihan oman postauksen vielä, kun niin pitkälle päästään!
Meillä 7-vuotias tässä on pyytänyt, että saisi ladata Momion. Mua kuitenkin epäilyttää ihan valtavasti esim. mahdollisuus jakaa kuvia.
Ihan totta! Itsekään en ole vakuuttunut, että oma ekaluokkalainen osaisi vielä itse arvioida, millaisia kuvia vaikkapa itsestä tai kavereista kannattaa jakaa. Tästä(kin) syystä harjoitukset jatkuvat vielä tovin ennen Momion hankintaa.
Toisaalta meillä ei ole vielä ollut suurta painetta sovellusta hankkiakaan. Voisi olla eri ajatukset, jos kaikilta kavereilta sovellus jo löytyisi. Tällöin saattaisin ladata sen ja sopia lapsen kanssa, että aina esim. iltaisin yhdessä katsottaisiin, mitä päivän aikana on Momiossa puuhailtu 🙂
Hankalia päätöksiä, ja niin paljon lapsestakin kiinni.
Itse käytän sekä Momiota että Instagramia. Olen tosiaan tuo sama 13v, joka kommentoi liittyen Youtubeen.
Momiossa on myös paljon 13-17v ikäisiä. Itse pidän joitain sääntöjä hieman tiukkana ja olis kiva puhua jossain muualla kun Demissä (alle 14v ikäisiä ”syrjitään”) suomalaisille tytöille. Instagramissa on hyvänä puolena yhteisöllisyys mutta itseäni ärsyttää nämä postaukset joissa on tavaroita/leluja jotka kuuluvat 1990-syntyneiden lapsuuteen (lähinnä amerikkalaisille tuttuja mielestäni) ja 2000-2004 syntyneet tulee kommentoimaan kuinka paljon ne samaistuu myös.