Pulmapeli pikkuisille – värejä, muotoja ja rakentamista

Puzzle Shapes on älypeli yli 2-vuotiaille lapsille. Tarkoitus on tunnistaa värejä ja muotoja sekä rakentaa mallin mukaan yksinkertaisia 3D-rakennelmia. Laskemistakin tulee harjoiteltua.

Wonderkindin kehittämässä pelissä on neljä osiota, joissa kussakin on useampi tehtävä, joissa täytyy esimerkiksi osata raahata pinkki tähden muotoinen kappale sormella samanlaisen palikan päälle tai yhdistää palikat, joissa on yhtä monta pistettä.

Käytännössä etsitään ja yhdistetään siis pareja.

Lisäksi viimeisessä osiossa kootaan 3D-eläimiä ja -rakennuksia raahaamalla sopivia kappaleita mallin mukaan varjokuvien päälle.

Pelaaminen on helppoa ja sopivan rauhallista pienellekin lapselle. Värit ovat kirkkaat ja tehtävät selkeitä. Näytöllä ei ole mitään ylimääräistä sekavaa hässäkkää, vaan ruudulla näkyvät asiat ovat tarkoituksenmukaisia ja vievät aina peliä eteenpäin.

Tehtäviä on yhteensä yli 200 ja ne vaikeutuvat vähitellen. Peli etenee järjestyksessä, mutta jo pelattuja osioitakin voi palata kokeilemaan uusiksi. Epäonnistuminen ei haittaa eikä virheitä lasketa. Kokeilla voi niin monta kertaa, että onnistuu.

Puzzle Shapes ei sisällä tekstiä, puhetta tai kolmannen osapuolen mainoksia. Sovelluksen saa ladata iPhoneen tai iPadiin ilmaiseksi. Maksutta jokaista osiota saa testata yhden tehtävän verran. Pelin täysversio maksaa 3,49 euroa.

Sovelluksessa on myös osio, josta vanhempi pääsee tarkkailemaan lapsen edistymistä.

Katso pelin traileri!

Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Puzzle Shapes



Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, iOS (Applen laitteet)

Avainsanat:, , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: