Auto- ja junafanin leikit onnistuvat hienosti myös digitaalisessa muodossa

Jos kotonasi asuu pikkuautoista tai junista innostunut natiainen, ilahdutaan teillä varmasti tämänkertaisista testisovelluksista.

Stripey Design -studion julkaisemat Train Kit ja Car Kit ovat lastenpelejä, joissa pieni suunnittelija pääsee omin käsin rakentamaan auto- ja junaratoja ja lopulta ohjaamaan kulkuneuvojaan itse suunnittelemassaan ympäristössä.

img_4142-1

Sovellukset ovat lähes samanlaisia, vain aihe on eri. Aluksi tarjolle tulee tyhjä alusta, jolle aletaan sormella raahaamalla asetella autoteitä tai junarataa.

Kulkuteiden ympärille voi raahata myös puita, kiviä ja erilaisia rakennuksia. Radat toimivat oikeasti ja junia ja autoja saa itse ohjata.

img_4163

Rakennusvaiheessa pelinäkymää katsellaan ylhäältä käsin, mutta pelinappulaa painamalla luomaansa maailmaan pääsee autojen ja junien kyydissä myös itse. Jos on sattunut luomaan mutkikkaan ja mäkisen radan, on junan kyydissä vähän kuin vuoristoradassa olisi.

Peleissä ei ole alkua, loppua tai muita ulkoapäin asetettuja tavoitteita. Ratoja voi luoda useampia erilaisia ja niiden muokkaamista jatkaa pelikerrasta toiseen.

img_4144-1

Junapeli on hieman autopeliä haastavampi, sillä mutkikkaalle radalle on mahdollista asettaa kolme junaa samanaikaisesti ajelemaan ja ohjata niiden kulkua vaihteiden avulla. Järjestyksen ylläpitäminen ei ole välttämättä ihan yksinkertainen homma!

Autopelissä ajokkia taas ohjataan rattia kääntelemällä. Tielle voi laittaa autoja ruuhkaksi asti ja vaihdella ajoneuvoa kesken ajon lennosta.

Kolarit ja liikenneruuhkat eivät kuitenkaan ole näissä sovelluksissa lainkaan vaarallisia. Törmäillä saa vapaasti, samoin huudattaa autojen tööttiä ja junan pilliä.

img_4164

Kumpikaan sovelluksista ei sisällä kolmannen osapuolen mainoksia tai lisäostoja. Ne sopivat mielestäni noin 4-8-vuotiaille.

Koska peliin voi perusta useamman eri maailman, voi samalla sovelluksella pelata helposti vuorotellen useampikin lapsi ilman, että oma rata pitäisi luovuttaa toiselle leikittäväksi.

Suosittelen pelaamaan peliä iPadilla, sillä ratapalojen asettelu on helpompaa suuremmalla näytöllä.

Katso pelien esittelyvideoista, kuinka pelaaminen sujuu: Train Kit -video löytyy täältä ja Car Kit täältä

Voit hankkia sovellukset iOS-laitteellesi tästä:

Train Kit
Car Kit

Lue myös: Virtuaalijunarataa ei tarvitse purkaa edes siivouspäivänä



Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset

Avainsanat:, , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: