Lisätty todellisuus osana leikkiä: Pikku toukka paksulainen seuraa lasta minne vain

Vähitellen yleistyvät lisätyn todellisuuden sovellukset ovat löytäneet tiensä myös lastenpelimarkkinoille. Lastenkirjoista tuttu Pikku toukka paksulainen seikkailee sympaattisessa sovelluksessa, joka on suunnattu niille lapsille, jotka ovat vielä liian pieniä pelatakseen Pokémon Gota.

img_3982

Käytännössä peli toimii niin, että maailmaa katsotaan kännykän tai tabletin ruudun läpi ikään kuin kameranäkymässä. Pelihahmot ilmestyvät osaksi näkyvää todellisuutta, oltiin sitten kotona, bussissa tai vaikka lumisessa metsässä.

My Very Hungry Caterpillar AR -pelin kehittänyt Story Toys on tunnettu todella laadukkaista, Eric Carlen hahmoihin perustuvista peleistään. Myös uusi toukkapeli on hyvin toteutettu ja varmasti lasten mieleen. Rauhallinen tunnelma ja kaunis musiikki tekevät pelistä aikuisenkin mielestä lapselle sopivan.

Pelillisesti kyseessä riisuttu versio Story Toysin aiemmasta My Very Hungry Caterpillar -toukkapelistä. Pelin alussa toukka syntyy munasta. Sitten sitä syötetään, leikitetään ja nukutetaan kunnes siitä tulee perhonen. Tämän jälkeen pelin voi aloittaa uudestaan alusta.

Toukan leikittämisen lisäksi pelissä voi myös tehdä virtuaalista taidetta piirtelemällä siveltimellä kuvioita ruudulla näkyvään taustaan. Seiniin ja mattoon piirtely on siis sovelluksen avulla mahdollista!

img_3980

Peli ei sisällä pistelaskua, aikarajoja tai edes kovin kummoista tavoitetta. Pelata voi omaan tahtiinsa lyhyitä pätkiä kerrallaan. Toukka leikkii leluillaan, syö hedelmiä ja kasvaa vähitellen perhoseksi yhä uudelleen ja uudelleen.

Vaikka peli itsessään ei ole monimutkainen, tuo taustalla näkyvä reaalimaailma leikkiin vaihtelua. Toukan kodin voi perusta mihin tahansa kotona tai vaikka pihalla. Mukaan leikkiin voi ottaa myös oikeita leluja ja muita esineitä. Käytännössä peli ei siis koskaan ole aivan samanlainen.

img_3999

img_4003-1

Leikkimisen lisäksi toukan puuhia voi vain katsellakin ruudun läpi. Ja jos nostaa katseensa kattoon tai taivaalle, näkee edellisessä pelissä syntyneitä perhosia liitelemässä!

Koska peli on suunnattu ihan pienille, täytyy lapselle pelatessa selittää toden ja pelin välinen ero. Ja toki lasta pitää myös valvoa, vaikkei peli suoranaisesti liikkumista vaadikaan eikä törmäilyn vaaraa siis ole samalla tavalla kuin vaikka Pokémon-pelin kanssa.

Tällä hetkellä peli on saatavilla ainoastaan iOS 11 -päivitetyille Applen laitteille. Jos pieni lapsi käyttää peliä itsenäisesti, voi iPhone olla isoa tablettia parempi pelivälineenä.

img_4017

VINKKI: Askarrelkaa toukan kodille alusta! Anna lapsen piirtää isolle paperille kuva, jonka päälle peli sitten perustetaan.

VINKKI 2: Vaikka peliä pystyy ohjailemaan myös näyttöä koskettamatta, asioita vain puhelimella tai tabletilla osoittamalla, saa lapsi pelistä eniten irti tökkimällä ja taustalla näkyviä esineitä asettelemalla. Pienen lapsen kanssa homma käy siis näppärimmin niin, että aikuinen pitelee laitetta ja lapsi saa huseerata toukan kanssa mielensä mukaan.

VINKKI 3: Peli tarvitsee käynnistyäkseen kunnon valaistuksen. Itse pähkäilin ensin loputtoman tuntuisesti jatkuvan alkudemon kanssa kunnes tajusin, että pilvinen sää ja sisätilat eivät anna pelille tarpeeksi valoa. Lamput päälle siis! Paras paikka pelille on tasaisella alustalla, esimerkiksi pöydällä tai lattialla.

Katso pelin traileri!

Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: My Very Hungry Caterpillar AR
(Huom, peli vaatii vähintään iOS 11.0 -päivityksen. Katso Tarkemmat laitevaatimukset App Storesta.)



Kategoriat:0-1-vuotiaille, 1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, iOS (Applen laitteet), Pelit

Avainsanat:, , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: