Pikku Kakkosen Tilkut-peli innostaa lasta kuvaamaan

Huom! Peli on tällä erää poistunut Pikku Kakkosen sovelluksesta.

Pikku Kakkosen sovelluksesta löytyy monen muun hauskan jutun lisäksi myös kätevä askartelu- ja taiteentekopeli.

Tilkuissa ”väritetään” valokuvaamalla ja videoimalla. Tarjolla on viisi valmista värityskuvaa, jotka on jaoteltu osioihin eli ”tilkkuihin”. Kutakin osiota varten otetaan laitteen kameralla valokuva tai videopätkä ja saadaan näin aikaan yksilöllinen taideteos.

Valokuvan voi ottaa erilaisista pinnoista tai sitten vaikka omista kasvoistaan tai leluista. Vain mielikuvitus on rajana.

img_3256

Testikerralla väritimme nallea, jonka naamaan saatiin tilkut nojatuolin kankaasta ja äidin yöpuvusta. Mahassa taas oli pala vihreää mattoa ja Lego-palikoita ja tassuissa sälekaihtimen lattiaan jättämä varjo. Taustalle kuvattiin pensas.

Ainoa harmi on, ettei kuvia voi tallettaa, vaan peli alkaa aina alusta. Toki siitä hienoimmasta tilkkutyöstä voi aina ottaa itse kuvakaappauksen kameran muistiin.

img_3248-1

Tilkut on oikein hauskaa (ja ilmaista!) huvia kaikille valokuvaamisesta ja askartelusta innostuneille. Peli tarjoaa inspiraatiota silloinkin, kun kuvaushommiin ei irtoa intoa omasta takaa. Tämä on vähän niin kuin valmiiksi ohjattua askartelutoimintaa!

Ja mikä parasta, pienikin lapsi suoriutuu hommasta ihan itse. Peli on isoine ja selkeine nappeineen varsin helppokäyttöinen. Lapsen tarvitsee painaa vain kuvaus- tai videopainiketta sekä ”valmis”-painiketta sitten, kun kuva on valmis.

img_3254

Pikku Kakkosen sovellus on ilmainen ja alle kouluikäisille suunnattu. Se sisältää useita erilaisia pieniä pelejä, jotka pyörivät lastenohjelmien teemojen ympärillä.

Tilkkuja kannattaa vilauttaa vähän isommallekin lapselle. Ainakin meidän tuleva ekaluokkalainen sai Tilkuista hauskaa ohjelmaa yhdeksi iltapäiväksi.

VINKKI: Kannusta lasta kuvaamaan eri ympäristöissä. Luonnossa vasta onkin hauska kuvata! Kokeilkaa myös videoita. Niiden avulla värityskuvat heräävät henkiin!

Lisää tietoa Pikku Kakkosen sovelluksesta löydät tästä linkistä.

Voit ladata sovelluksen ilmaiseksi tästä: iOSAndroid



Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, Android, Ilmaiset, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: