Toca Hair Me -sovelluksessa lapsi pääsee kokeilemaan luovuuttaan kampaajana ja stylistinä.
Pelin idea on tuttu useista muista saman sarjan peleistä. Nyt vain kuvitteellisen pelihahmon sijaan virtuaalihoidetaan omaa päätä.
Aluksi kännykän tai tabletin kameralla otetaan kuva omista tai kaverin kasvoista ja istutetaan ne pelihahmolle. Ja ei kun hommiin!
Pelihahmon hiuksia voi kähertää, leikata, värjätä, pestä ja kammata. Toisin kuin oikeassa kampaamoleikissä, hiuksia voi myös kasvattaa, joten pienet harhanipsaisut tai liian lyhyeksi nyrhäisty otsis eivät haittaa.
Kampaus viimeistellään hiuskoristein ja päähinein. Myös silmälaseja ja irtoneniä (!) on tarjolla oman hahmon koristelua varten.
Kaikki toimenpiteet tapahtuvat helposti muutamalla sormen sipaisulla tai tökkäyksellä, joten nuorempikin parturi-kampaaja saa pelistä ilon irti. Toisaalta tätä pelailee mielellään varmasti moni koululainenkin.
Toca Hairista riittääkin hauskaa koko perheelle, varsinkin jos yhdessä päätetään laittaa koko porukan lookit uuteen uskoon.
Tästä tykkää aikuinenkin. Ainakin itse villiinnyin ihan lapsen kanssa kampauskokeiluista. Toca-maailmassa kun meikäläinenkin voi pokkana kasvattaa sateenkaarikiharat.
Sovellus ei sisällä lisäostoja tai kolmannen osapuolen mainoksia, mutta etusivulla mainostetaan aika suureellisesti Toca Bocan omaa, uudempaa sovellusta. Hyvä peli sekin.
Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteesi tästä: Toca Hair Me
Androidille peli löytyy täältä: Toca Hair Me
Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset
Vastaa