Kuten blogista on ehkä aiemminkin käynyt ilmi, suhtaudun lapsen peliaikoihin liberaalisti. Kunhan kyseessä on vain hyvä lastenpeli.
Lähes vapaaseen pelioikeuteen liittyy nimittäin ehto: Vanhemmat kontrolloivat täysin sitä, mitä alle kouluikäinen lapsi pelaa.
Usein onkin käynyt niin, että lapsi on löytänyt App Storesta jotakin tosi kivannäköistä, mutta nipot vanhemmat ovat kieltäytyneet hankkimasta peliä. Hyvä lastenpeli on joskus vaikeasti tunnistettavissa.
Viimeksi sanomista tuli Smurfs Bubble Story -pelistä, jossa tarkoitus on napsutella samanvärisiä kuplia pois ruudulta ja edetä näin tasolta toiselle. Päällisin puolin peli vaikuttikin tosi kivalta. Aihe näytti lapsille suunnatulta, ja lisäksi peli oli ilmainen, joten kynnys lataukseen oli tehty vanhemmalle todella matalaksi.
Peliä hetken kokeiltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei se ole oikeastaan pienille lapsille sopiva.
Hyvää lastenpeliä voi olla vaikea tunnistaa, niinpä kokosin listaksi syitä, miksi peli voi meillä jäädä lataamatta.
Ikärajat
Ensimmäinen kriteeri peliä valitessa on tietysti katsastaa, kenelle peli on tehty. Smurffipelissä tämä puoli oli kunnossa, sillä se ei sisältänyt väkivaltaa ja hahmot olivat lapsille sopivia. App Storen ilmoittama ikäraja olikin 4+.
Usein pelien sisällön sopivuus lapsille on ilmaistu PEGI-järjestelmän avulla. PEGistä voit lukea lisää tästä. Sovellusten ikärajat eivät kuitenkaan ole vanhemman näkökulmasta ongelmattomia, sillä niissä ei aina huomioida pelinsisäisiä mikromaksuja tai chat-toimintoja. Tästä problematiikasta olen kirjoittanut mm. Brawl Stars -peliä käsittelevässä jutussani.
Koukuttavuus
Hyvä peli on aina vähän koukuttava. Eihän sitä muuten jaksaisi pelata. Smurffipelissä pelin idea oli kuitenkin pelkkä pallojen napsuttelu. Aivan samanlaisia pelejä on sovelluskaupat pullollaan. Aiheet napsuttelun ympärillä vain vaihtelevat.
Torpattuani smurffipelin, vaati lapsi saada Inside out -leffasta tehdyn pelin, joka oli sisällöltään aivan samanlainen kuin smurffipelikin.
Itse olen pelannut tämän sortin pelejä paljon ja oma kokemukseni on, että niistä tulee usein vähän hermostunut olo. Jos peli menee pieleen, tekee mieli kokeilla uudestaan niin monta kertaa, että onnistuu.
Taitoa ei kuitenkaan usein kauheasti tarvita, vaan lähinnä tarkoitus on saada käsille töitä vaikkapa bussissa istuessa. Lapselle haluan monipuolisempia, enemmän mielikuvitusta ruokkivia pelejä.
Kun elämät smurffipelissä loppuvat, pitää joko ostaa oikealla rahalla lisää tai odottaa puoli tuntia. Ajan odottaminen voi opettaa tietysti kärsivällisyyttäkin, mutta samalla se pitää pelin jatkuvasti mielessä ja koukuttaa lapsen pelaamaan useita kertoja päivässä sen sijaan, että peliä pelaisi vaikka sitten pidemmänkin tovin yhdellä kertaa ja lähtisi sitten muihin puuhiin.
Smurffipelissä pelaajaa sitoutetaan myös jokapäiväiseen pelaamiseen tarjoamalla lisäpalkintoja niille, jotka palaavat peräkkäisinä päivinä pelin pariin.
Lisäostot
Pelin sisäiset ostot eivät ole aina syy jättää peliä lataamatta pienellekään lapselle. Monessa pientenkin lasten pelissä pelaamista voi kokeilla ensin ilmaiseksi ja kun ostopäätös on tehty, voi vanhempi lunastaa pelin kertaostona kokonaan. Tämän jälkeen peli ei tarjoa lapselle uusia ostoksia oikealla rahalla.
Smurffipelissä sen sijaan peli tarjoaa jopa yli sadan euron lisäostoja aina, kun “elämät” ovat lopussa. Vaikka turva-asetukset olisivatkin kunnossa ja vahinko-ostojen mahdollisuus pois suljettu, en yhtään pidä siitä, että näin isoja ostoksia markkinoidaan lapselle, jolla ei vielä edes ole omaa rahaa.
Tiedostan sen, että jossain vaiheessa free-to-play-pelit todennäköisesti kaikkien lasten elämään tulevat. Sen verran yleisiä ne ovat. Ennen sitä pelityypin periaatteista täytyy kuitenkin ehdottomasti keskustella lapsen kanssa. Mielestäni lapsen täytyy tässä vaiheessa myös ymmärtää rahan arvo.
Lisää pelien ansaintalogiikoista voit lukea tästä postauksesta!
Ei lapsilukkoja
Smurffipelissä oli linkkejä pelin valmistajan nettisivuille. Hyvä lastenpeli pitää tällaiset linkit lapsilukon takana. Pienten lasten ei soisi surffailevan netissä, kivoillakaan sivuilla, ilman vanhempien valvontaa.
Chat
Pelikin voi tavallaan olla sosiaalinen media, ja pelien avulla voi hankkia jopa uusia ystäviä. Pienimpien lasten peleissä chat-ominaisuus ei kuitenkaan ole hyvä juttu, sillä kuten somessakin myös pelien keskusteluissa voi törmätä ikäviinkin tilanteisiin, joiden käsittelyyn ihan pienimmillä ei ole vielä valmiutta.
Olen kirjoittanut joskus pidemmän jutun pelien ja sosiaalisen median yhteneväisyyksistä. Jutun voi lukea tästä.
Mainokset
Joskus sovelluksissa on mainoksia. Vaikka itse peli sopisi lapsille, sen sisältämät mainokset välttämättä eivät.
Hyvä esimerkki tästä on pelaamani Rodeo Stampede: Sky Zoo Safari. Eläinaiheinen peli on ikärajaltaan Google Playn mukaan PEGI3 ja olisihan se periaatteessa kiva peli lapsillekin, mutta pelin lomassa tarjolle tulevat mainosvideot ovat sisältäneet paitsi väkivaltaa myös seksismiä.
En siis jättäisi lasta yksin tämänkään pelin äärelle, vaikka sen kolmivuotiaille pitäisi sopia. Yhdessä olemme tätä lapsen kanssa pelanneet, mutta tällöin olen kädestä pitäen estänyt mainosten klikkailun.
Alla oleva kuvapari havainnollistaa, miten erilainen tunnelma voi pelissä ja heti perään nähtävässä mainoksessa olla.
Se, että yksi tai useampi yllä mainituista kriteereistä täyttyy, ei tarkoita, että peli olisi huono. Itsekin pelaan paljon mainoksia ja lisäostoja sisältäviä pelejä.
Suhtaudun kuitenkin lapseni pelaamien pelien sisältöihin tiukasti. Tämä on sulkenut omalta lapseltani mahdollisuuden pelata esimerkiksi melkein kaikkia App Storesta bongaamiamme Disney-aiheisia pelejä. Tämä on tietysti harmillista, mutta onneksi maailmassa on paljon sellaisiakin sovelluksia, joiden pariin lapsen voi huoletta päästää.
Tällaisia varta vasten pienille lapsille tehtyjä pelejä täällä Viihdevintiöillä suosittelen.
Kategoriat:Vinkkipankki, Yleiset artikkelit
Aiheeseen liittyvät artikkelit
-
Carrots&Cake on ruutuaikasovellus, joka ohjaa lapset oppimispelien äärelle
-
Vanhempien pitää vaatia lastenpeleiltä enemmän – ja oppia maksamaan laadusta
-
Näin järjestät lapsellesi hoksottimia hellivää ja liikunnallista “ruudutonta ruutuaikaa”
-
YouTube ei ole paras paikka katsoa lastenohjelmia – Valitse mieluummin Lasten Areena
Erinominen kirjoitus! Hyvä muistutus myös siitä kuinka perinteisemmät pelit konsoleilla ja tietokoneella voivat olla parempi vaihtoehto, jos haluaa pelata jotain muuta kuin opetuspelejä.
Pallojen poksautteluun löytyisi Puzzle Bobble tai Bust-a-Move nimillä mainioita tekeleitä vanhemmilta konsoleilta. 🙂 Angry Birds POP ollut aikoinaan puhelimella testissä, mutta energiahan siinäkin äkkiä loppuu ja pitäisi alkaa ostamaan lisää. Hyh sellaista. Super Mario Run on yksi lähiaikojen positiivisista tekeleistä, ja vaikka sitä toivoisi että muutkin pelinkehittäjät käyttäisivät samaa metodia rahastuksessa, on sellaista luultavasti turha odottaa.
Juu kyllä on työn ja tuskan takana löytää kouluikää lähestyvälle järkevää, mutta silti lapsen mielestä kiinnostavaa mobiilipelattavaa. Varsinkin, kun “kaikki” kaverit kuulemma saavat pelata juuri niitä pelejä, joita äiti vastustaa 😀
Super Mario Runin hintaa moni vanhempi varmaan säikähtää. Ilmaispelejä kun on niin paljon tarjolla. Ne sitten ovat, mitä ovat.
Terve!
Jaoin tätä kirjoitusta jo tuossa joku aika sitten Facebookissa, kun tässä oli hyvää asiaa. Free-to-play-peleissä on kyllä omat ongelmansa lastenpeleinä. Jakelumalli vaikuttaa sinänsä olevan ylipäätään aikuisille suunnattu, sillä se perustuu joko pelinsisäisillä ostoilla tai mainoksilla tuottamiseen. Kumpikaan ei oikein sovellu lastenpeleihin. Monella pelinjulkaisijalla on kädet kuitenkin siinä mielessä sidotut, että kertaostos-pelien on huomattavasti vaikeampi saada jalansijaa kuin free-to-play-pelien. Kuitenkin, on nykyään sentään noita lapsilukkoja poistamassa niitä pelinsisäisiä ostoja. Näinkään ei aina ollut, joten siinä mielessä ne ovat nykyään lapsiystävällisempiä. Aika näyttää miten tämä jakelumalli tulee muovautumaan!
Meillä on tuossa kesällä tulossa blogiteksti juurikin free-to-play-pelejä koskien. Siinä tulee olemaan myös tuosta lapsille sopivuudestakin asiaa.
-Lassi NordicEdulta
Kiitos jutun jakamisesta 🙂 Odotan innolla teidän postausta aiheesta!
Free-to-play-malli on ongelmallinen, mutta pelityypin sisälläkin on todella paljon vaihtelua sen suhteen, kuinka hanakasti ja kuinka usein pelin lomassa ostoja tarjotaan. Jotkut pelit on selkeästi tehty enemmän rahastusmielessä kuin toiset.
Näin vanhemman eli maksajan näkökulmasta toivoisin, että markkinoille tulisi enemmän kuukausimaksullisia lastenpelejä. Toki ymmärrän, että monet vanhemmat eivät vielä ole tottuneet tällaiseen malliin, mutta mielestäni se toimisi lastenpelihin silti paremmin kuin free-to-play ja toisaalta pelin tekijälle tulisi enemmän tuloja kuin kertamaksullisista peleistä, jos tilaajia saisi vain houkuteltua tarpeeksi.
Mutta hyvillä lapsilukoillakin päästään jo pitkälle!
Terveppä taas,
Palailin nyt taas kommentoimaan, kun tuo lupailemani blogikirjoitus on valmis ja julkaistu. Tässä se siis on:
http://nordicedu.com/free-to-play-pelien-ilmaisuus-ongelma-vai-etu
Ja totta kyllä, että free-to-play-peleissä on vaihtelua siinä, kuinka paljon peli tuo esille maksullista lisäsisältöä ja ostoja. Kuukausimaksulliset palvelut olisivatkin siinä mielessä hyviä, että niillä saisi hyvin poistettua pelin sisältä kaikki kertaostokset ja mainokset. Tilaajien houkuttelu voisi tietenkin paljastua ongelmalliseksi, mutta tarpeeksi kohtuullisilla kuukausimaksuilla ja sisällön lisäämisellä siten, että palvelua kannattaisi tilata pidemmän aikaa, voisi kenties saadakin toimivan ja myyvän järjestelmän.
Aika näyttää miten tilanne tulee elämään, ja voisi juurikin kuvitella, että jossain vaiheessa lapsille suunnattujen palveluiden kanssa alettaisiin käyttämään free-to-playstä poikkeavia menetelmiä, sillä free-to-play ja lapset eivät saumattomasti sovi toisilleen!
-Lassi NordicEdulta