Mollan riimiparit: Riimittely haltuun pelaamalla

Huom! Pelin kehitys on lopetettu ja se on poistettu sekä App Storesta että Google Play -kaupasta.

Vastaava riimipeli, Eläinten juhlat löytyy täältä!

Pelailun lomassa voi harjoitella myös riimien löytämistä. Sympaattisessa Mollan riimiparit -sovelluksessa kuunnellaan pieni eläinaiheinen runo ja koetetaan päätellä, mikä sana rimmaisi esimerkiksi sanojen kettu, lammas tai talo kanssa.

img_1392

Törmäsin Mollan riimipareihin ladatessani lapsen iPadille 10 opettavaista iPad-peliä -listaltanikin tuttua Molla ABC -sovellusta. Eskarilainen halusi treenata numeroiden 5 ja 2 oikeaoppista piirtämistä ja siihen tuo ABC on aivan passeli. Nyt tuli kuitenkin ladattua kaksi sovellusta ja testattua myös riimiparien tunnistusta.

Applen laitteiden lisäksi myös Androidille tarjolla olevassa ilmaisessa Mollan riimipareissa liikutaan metsässä. Näkymää selataan sormella, ja pelaamaan pääsee eläimiä tökkäämällä. Käyttöliittymä muistuttaa hieman Kapun metsää. Aikaa tai pisteitä ei lasketa eikä vääristä vastauksista rangaista. Pelaminen on vapaata ja sovelluksen maailma rauhallinen.

img_1394

Kunkin eläinhahmon takaa löytyy pieni runo, joka kuullaan selkeästi suomeksi ääneen luettuna. Runon lopussa oleva sana pitää arvata vaihtoehdoista, jotka on esitetty sekä symbolein että ääneen luettuna. Lukea tai kirjoittaa ei siis tarvitse, joten peli sopii oivallisesti jo päiväkoti-ikäiselle.

Tehtävissä pohditaan muun muassa, rimmaako sanan ”kettu” kanssa sana ”kaali”, ”liha” vai ”lettu” tai ”hukka”-sanan kanssa ”sukka”, ”pipo” vai ”paita”

img_1391

Sanoisin, että Mollan riimiparit on ihan sellaista joka perheen tabletin peruskauraa, jonka toimivuutta kannattaa ehdottomasti omalle lapselle testata. Peli on paitsi turvallinen, kehittävä ja mainokseton myös täysin ilmainen. Pelattavaa ei ehkä riitä viikoiksi, mutta riimittelyn idean ehtii pelin avulla kyllä tajuta.

Sovellus on toteutettu osana Opetushallituksen ja Lappeenrannan kaupungin rahoittamaa ”eMolla- materiaalia ja toimintaympäristö varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen” hanketta (2012-2015). Hanketta koordinoi Saimaan mediakeskus.

VINKKI: Pelatkaa peliä yhdessä ja pohtikaa, sopisiko riimipariksi jokin muukin kuin vaihtoehdoisa esitetty sana. Meillä lettu- ja kettu-sanojen pareiksi keksittiin myös hattu ja kuttu. Pettukin tuli siinä sivussa lapselle selitettyä.



Kategoriat:Sovellukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: