Alle kouluikäisille suunnattu Little Tiger -sovellus sisältää kolme minipeliä, joissa pääsee ohjaamaan paloautoa, moottorivenettä ja avaruusalusta.
Pelin aluksi valitaan, millä kahdella hahmolla pelataan. Tarjolla on pelin nimihahmon, tiikerin lisäksi norsu, panda ja yksisarvinen. Tyypit ovat kerrassaan pieniä ja suloisia, mutta ei saa antaa ulkonäön pettää.
Hahmojen valinnan jälkeen näytölle ilmestyy nimittäin jännä minipelivalikko, josta tökätään haluttu ajokki. Sen jälkeen seikkailu voi alkaa.
Paloautopelissä eläimet istuvat hälytysajoneuvon kyydissä. Auto etenee itsestään, ja lapsen tehtäväksi jää valikoida, mitä seikkailuita eteen tulee.
Sormella tökkäämällä auto hyppää hyppyristä tai sitten pelastetaan kissa puusta, korjataan tielle kaatunut puu pois tai sammutetaan tulipalo letkulla vettä päälle ruiskuttamalla. Hätätilanteen osuessa eteen, mennään tietenkin ihan täysiä ja pillit päällä. Ihan mahtavaa!
Moottorivenepeli etenee samaan tapaa kuin paloauto-osiokin. Matkanteon ohessa voi hypätä vesisuksilla hyppyristä, onkia kaloja tai muuttaa veneen sukellusveneeksi ja lähteä tutkimaan vedenalaista maailmaa.
Avaruusrakettipelissä lähdetään tutkimaan vieraita planeettoja. Minipeli on eroaa yllättäen kahdesta aikaisemmasta täysin. Nyt tarkoitus on tökätä planeettoja, joille alus laskeutuu keräämään näytteitä. Pelaajan täytyy ohjata robottikäsi lohkareiden luo kerätäkseen kivet alukseen. Planeetan väristä voi päätellä, millaisia kiviä milläkin planeetalla on.
Kutakin minipeleistä voi pelata niin kauan kuin mieli tekee. Mitään erityistä päämäärää ei ole.
Pelissä ei ole puhetta tai tekstiä, vaan valinnat tehdään kuvien perusteella. Pelin käyttöliittymä on sen verran intuitiivinen, että pienikin lapsi selvinnee pelaamisesta itsenäisesti. Jotkut osiot vaativat kuitenkin jo hieman motorisia taitoja.
Vesisuihku on esimerkiksi saatava letkusta osumaan tuleen tai palo ei sammu eikä peli etene. Motorisia taitoja pääsee treenaamaan niin ikään kalastettaessa: kalojen nappaaminen ongen avulla ei ole ihan helppo nakki – ainakaan pienimmille.
KENELLE: Peli on tekijöidensä mukaan suunnattu 3-7-vuotiaille. Sanoisin kuitenkin, ettei tätä ehkä kannata enää asiakseen eskari- tai kouluikäiselle hankkia. Ainakin meillä 6-vuotias piti peliä ihan liian helppona, vaikka mielellään sitä jonkin tovin testailikin.
Pelin on kehittänyt saksalainen Wonderkind. Olemme aiemmin testanneet saman firman työmaapelin. Lue arvostelu täältä.
Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: Little Tiger
Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset
Vastaa