Hoopa City 2 antaa pienen kaupunkisuunnittelijan leikkeihin uutta potkua

Dr. Pandan mainio Hoopa City on ollut meillä paljon pelattu peli. Siinä lapsi saa suunnitella omalle pienelle maapallolleen kokonaan oman maailmansa: Kaupungin kauppoineen, taloineen ja puistoineen.

Sovelluksen juju on se, että tarjolla olevia materiaaleja eri tavoin yhdistelemällä syntyy aina uusia rakennuksia. Sähkö- ja vesi-ikonit päällekkäin raahaamalla saa aikaan vesivomalan. Lehti ja vesi taas tuottavat puita, ilmapallo-kuvakkeesta syntyy leikkipuisto ja niin edelleen.

Rakennuksia ja paikkoja on kymmeniä erilaisia.

Olimmekin aivan innoisamme, kun huomasimme Hoopa Cityn saaneen jatkoa. Kakkososa oli siis aivan itsestäänselvä valinta syksyiselle Lontoon-matkallemme. Meillä lapsi saa aina reissuun lähtiessä lentomatkojen iloksi ja hotellihuonetekemiseksi jonkin uuden sovelluksen.

img_3570

Hoopa City 2 tiesikin lapselle paljon puuhaa, vaikka vajaan viikon reissulla ehdittiin ihme kyllä katsastaa myös muutaman nähtävyys (muun muassa paikallinen pelihalli).

”Haluan nähdä oikeankin dinosaurusmuseon.”

Hoopa City 2 toimii pääosin samalla tavalla kuin ykkösosakin, mutta nyt ollaan harpattu askel pidemmälle.

Suunnittelun ja rakentelun lisäksi taloihin ja toreille pääsee sisälle katselemaan, ja kaupunkiin voi itse sijoittaa eläinhahmoja puuhaamaan.

img_3790

Pelinäkymän alalaidassa on valikko, josta saa noukkia eläimiä kaupungin asukkaiksi. Talojen katot muuttuvat tarpeen tullen ”näkymättömiksi”, jolloin eläinhahmoja voi ohjata myös rakennusten sisätiloissa.

Testitenavasta kaikkein hauskinta oli tehdä museo ja laittaa sinne ”museonhoitaja” dinosauruksen luurankoa valvomaan.

Myös leikkipuisto ja skeittiramppi saivat omat eläimensä. Ne keinuivat, laskivat mäkeä ja halusivat äidin iloksi kypärät päähänsä rullalautaillessa.

img_3793

Eläinten ohjailun lisäksi uutta Hoopa Cityssä ovat vuorokaudenajat, jotka vaihtuvat päivästä yöksi ja takaisin yhdellä napin painalluksella.

Testitenava huomasi, että Lontoon kaltaisten suurkaupunkien tapaan myöskään Hoopa City ei koskaan nuku, vaan kaupunkilaiset pörräävät kiireisinä ympäriinsä vuorokaudenajasta riippumatta.

Puhetta tai tekstiä pelissä ei ole, mutta musiikin lisäksi pelin taustalla kuuluu, kun kaupunkilaiset tervehtivät toisiaan iloisesti ”hello hello” huudellen.

img_3791

Ensimmäisen Hoopa Cityn lailla tässäkin iso osa peli-iloa on etsiä ja löytää yhdistelmiä, joilla uusia rakennusksia syntyy.

Pelissä on vinkkiosio, josta voi kurkata, mitä vielä puuttuu. Kaikkia eri rakennelmayhdistelmiä ei takuulla keksi ihan yhdellä tai kahdella pelikerralla.

img_3799

Sovelluksessa on mahdollista luoda useampi maailma, joko itselle eri leikkejä varten tai sitten sisaruksille kullekin omansa.

Peli ei sisällä lisäostoja, mainoksia eikä tekstiä. Sen pelaamiseen ei tarvita nettiyhteyttä, joten reissussakin pelaaminen onnistuu mitä mainioimmin.

Suosittelen peliä noin 4-9-vuotiaille.

Katso pelin traileri

Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: Hoopa City 2
Androidille peli lytyy täältä: Hoopa City 2



Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset

Avainsanat:, , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: