Lapsen ikiomaan sovellukseen tallentuvat arki ja unelmat

Kuka minä olen? Mistä tulen ja mistä haaveilen? Tinybopin Minulle-sovellus laittaa lapsen pohtimaan itseään ja elämäänsä sekä tarjoaa helpon ja hauskan tavan laittaa arkea muistiin.

img_2588

Päiväkirjan kaltainen sovellus esitää yksinkertaisia kysymyksiä ja tehtäviä, joihin vastaamalla lapsen sielunmaisema taltioituu pala palalta.

Tehtävissä pyydetään piirtämään, nauhoittamaan puhetta ja valokuvaamaan. Sanan-parin mittaisia kirjallisiakin vastauksiakin voi kirjoittaa.

Sovellusta käyttääkseen ei välttämättä tarvita luku- ja kirjoitustaitoa, mutta hyötyä niistä on, sillä tehtävänannot tulevat (paikoin välttäväksi) suomeksi kirjoitettuina. Halutessaan kirjoitetut osat voi kuunnella myös puhesyntetisaattorin puhumana. Ja ainahan voi vanhempi tulla apuun.

Minulle-sovellus on käyttöliittymältään helppo ja lapsiystävällinen.

Ensin luodaan oman näköinen pelihahmo ja valitaan oma mieliväri pelinäytön taustaksi. Sitten vain aletaan tökkiä auki näytölle vähitellen plopsahtelevia tehtäväpalluroita.

Yksinkertaisimmat kysymykset koskevat pituutta, kengännumeroa ja ikää. Sovellus pyytää myös äänittämään omin sanoin kerrottuja tarinoita sekä piirtämään esimerkiksi oman kotitalon. Peloista ja ilonaiheistakin kysellään. Ja tietenkin kootaan oma sukupuu.

Lapsen tekemät tehtävät tallettuvat automaattisesti ja niitä voi palata katselemaan tai muuttamaan myöhemmin. Kyseessä on ikään kuin ison lapsen vauvakirja, jota vanhempikin selailee mielellään (jos vain saa luvan).

Sovelluksen avulla lapsen kanssa voi herätellä keskustelua vaikkapa arjen tapahtumista, erilaisista tunteista sekä siitä, keitä sukuun nyt taas kuuluikaan.

“Ei mua mikään väri tee surulliseksi.”

Henkilökohtaisia utelevan sovelluksen yhteydessä tuleekin mieleen tietoturva. Lapsen tarinoiden ja kuvien sekä muiden tietojen joutuminen pelifirman käsiin saattaa arveluttaa.

Tinybopin mukaan syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Pelaajien tietoja ei kerätä mihinkään, ja lapsen tekemän sisällön jakaminen sovelluksen ulkopuolelle on valmistajan mukaan täysin vanhempien käsissä.

img_2571

Itse pidin sovelluksessa siitä, että tarjoaa mahdollisuuden olla luova monella tavalla.  Elämästään saa kertoa valokuvin, piirtäen, äänittäen ja kirjoittaen. Mikä nyt kellekin luontaisinta on.

img_2564

Tehtäviä on todella paljon eikä kaikkiin pysty mitenkään vastaamaan yhdellä pelikerralla. Sovelluksen pariin voikin palata yhä uudelleen ja tutkailla tehtäviä tehdessään aina kyseisen päivän fiiliksiä. Jos kaverilla sattuu olemaan sama sovellus, vastauksia voi olla kiva myös vertailla. Eri lapset täyttävät tehtäviä varmasti ihan eri tavoilla.

Sovellus sopii mielestäni eskari-ikäisille ja sitä vanhemmille. 6-vuotias testaaja piti eniten valokuvaus- ja piirustustehtävistä. Hän kuvasi muun muassa ikkunasta näkyvää maisemaa sekä omia lelujaan ja koristeli kuvia sovelluksen tarjoamilla tarroilla. Myös sukupuu ja kaverit kiinnostivat. Ihmishahmojen tuunaaminen tuttujen näköisiksi oli hauskaa.

Sovelluksen hyvä puoli onkin, että pelaaja saa itse valita, missä järjestyksessä tehtävät tekee ja haluaako jotain kohtaa täyttää lainkaan. Mitään tiettyä päämäärää tai sääntöjä ei ole.

Yhteen peliin on mahdollista luoda useampi profiili eri pelaajille. Samalla laitteella pelaavat sisarukset saavat siis koota yhdellä sovellusostolla kukin ihan oman päiväkirjansa.

Voi ladata sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: Tinybopin Minulle

 

img_2575Lapsi pääsee pohtimaan esimerkiksi näitä asioita:

• Tässä olen minä
• Tältä taloni näyttää
• Tähän aikaan synnyin.

• Teen näin, kun en saa unta.
• Tämän osaan opettaa muille.
• Tämä on ärsyttävää.
• Tästä väristä tulen iloiseksi/surulliseksi.
• Hänet haluaisin tavata.
• Tässä on kokoelmani.
• Tätä ei voi mitata rahalla.
• Tällainen on robotti.
• Kun teen näin, se pelottaa vanhempiani.


Lue myös muista Tinybopin sovelluksista:

• Tee peli – lapsikin sen osaa

• Sääilmiöt tutuiksi -pelissä hurrikaaninkin uskaltaa kokea itse

• Kurkistus pinnan alle – tutkimissovellukset vastaavat lapsen tiedekysymyksiin

• Robottitehtaalla rakennellaan, keräillään ja annetaan koneelle ääni

 



Kategoriat:5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, 9-12-vuotiaille, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset

Avainsanat:, , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: